Kauhukopla (1987)

Jokainenhan sen tietää: tavallista koulupäivää tylsempää ei olekaan. Opettajat ovat tyhmiä, samoin aikuiset kotona ja televisiossa. Hauskaan päivään kuuluu itsestään selvänä osana Draculan ja Susimiehen kaltaisia kauhun klassikoita sekä yksi holokaustista selvinnyt ”pelottava saksalainen mies”. Jos se pahuksen Van Helsing vain olisikin hoidellut Krapulan suosiolla omana aikanaan, ei Kauhukoplan kauhuleffoista voimaa saavien kasarilasten tarvitsisi viimeistellä tuhotyötä. Hauskaa joka sorkalla on siinäkin määrin, että olisin taatusti itsekin toivonut näkeväni tämän kauhukomedian oikeassa iässä jo koulussa kärvistellessäni. Fred Dekker jos kuka tietää, mistä pikkupojat tykkäävät. Hauskaa kauhua sen olla pittää!

Universal ei Dekkerin ja Shane Blackin kauhukomediasta kiinnostunut. Kauhukoplan tekijät joutuivatkin siksi Stan Winstonin suosiollisella avustuksella suunnittelemaan hirviönsä itsensä näköisiksi – hyvinkin kirjaimellisesti, sillä susimiehen mallina toimi Winston itse. Mielestäni Universal hukkasikin ahneuksissaan mainion tilaisuuden elvyttää vanhoja perinteitään tuomalla klassisia hahmojaan valkokankaalle päivitettynä kasarinuorison makuun sopiviksi. Dekkerin elokuvan esikuvat omalta ajaltaan löytyvätkin Gooniesin kaltaisista lapsille suunnatuista suosituista seikkailuleffoista, mutta vain koristeltuna Dekkerin ja Blackin omilla mieltymyksillä: nuorison kerhomajan seiniltäkin löytyy mm. Lucio Fulcin leffojen julisteita.

Kauhukopla ei kuitenkaan ole mikä tahansa matalamielinen viihdeleffa, vaan tarina ulkopuolisuudesta sekä pelkojensa voittamisesta. Elokuvan hirviöiden tavoin myös saksalainen mies ja lapset ovat maailmassaan ulkopuolisia, eivätkä normaaleina pidetyt aikuiset aseineen kykene vastustamaan ruumisautolla ajelevan Draculan pahuutta. Susimiehenkin voi pysäyttää hetkellisesti potkaisemalla tätä munaskuille – kappaleiksi lyöty tai räjäytetty susihukkakin vain korjaantuu itsestään. Kauhukoplasta opimme siis, että susimiehelläkin on sukukalleudet. Kauhukoplaa kuuntelemalla huomaamme myös, kuinka Bruce Broughton on ihan oikeasti maailmanluokan elokuvasäveltäjä. Bernard ja Bianca Australiassakaan ei siten kuulostanut hyvältä sattumalta. Broughton onkin mielestäni aliarvostetuimpia elokuvasäveltäjiä kautta aikain.

Jos siis kaipaat itsellesi tai perheellesi hauskaa kauhuviihdettä ja ehkä ripauksen kasarinostalgiaakin, on Fred Dekkerin Kauhukopla varma valinta minä vuodenaikana ja viikonpäivänä tahansa. Itse menisin vieläkin pidemmälle ja näyttäisin Kauhukoplaa vuosittain kouluissa ja televisiossa ihan vain tarjotakseni nuorisolle muutakin viihdettä kuin kämäisiä nettimeemejä ja tekoälyjä. Eihän sitä kuitenkaan koskaan tiedä, vaikka Dracula kätyreineen pistäytyisikin meidänkin ajassamme maailmanvalloitusta koettamassa. Kuka silloin hoitaisi homman kotiin? Aikuiset kuitenkin ovat tylsiä ja tyhmiä. Sitä paitsi, eihän klassisen kauhun perinteitä sovi unholaankaan jättää. Onhan sekin nyt ylen ikävää ja valitettavaakin, ettei 2000-luvun maailmasta enää löydy ketään, joka osaisi tehdä tällaisia leffoja.


Arvio: 4/5


MONSTER SQUAD, 1987 USA
Ohjaus: Fred Dekker
Käsikirjoitus: Fred Dekker, Shane Black
Näyttelijät: Tom Noonan, Andre Gower, Brent Chalem, Duncan Regehr, Stephen Macht