Spawn (1997-1999)

 

"That's it, Spawn, let yourself go. Get pissed. Do some damage. Don't take shit from nobody. And, oh yeah, the big boy downstairs. 'Cause this is how the world ends. Not with a bang but with a lot of blood and torn flesh and broken bones. And I just love it!"

Kauan sitten, pienen ihmisiän verran ennen kuin Disneyn Marvel-kaupoista tai Marvel Cinematic Universen kaltaisesta rahareiästä osattiin unelmoidakaan, oli Marvel nimenomaan sarjakuvakustantamona maailman huippua. Firman leivissä työskenteli vielä tuohon loiston ja kunnian aikaan pienen legioonan verran alan lahjakkaimpia nimiä työstämässä nykyäänkin jokaisen vähänkään klassisia vanhan liiton sarjakuvia rakastavan sydämeensä sulkemia klassikkotarinoita ja -hahmoja Hämähäkkimiehestä X-Meniin ja Daredevilistä Ihmenelosiin.

Todd McFarlane oli yksi Marvelin kasarivuosien suurista nousevista tähdistä, suosittu kansikuvataiteilija, jonka merkittävin kontribuutio koko myöhemmälle Marvel-fandomille lienee pesti Venomin ensiesiintymisen piirtäjänä. Lahjakkaalla McFarlanella ei kuitenkaan ollut aikomustakaan jäädä pelkäksi palkolliseksi Marvelin leipiin, vaan tämä päätyikin muutaman muun sukupolvensa nuoren kapinallisen kanssa perustamaan vuosikymmenen vaihteessa Image Comicsin, alkujaan eräänlaisen löyhästi organisoidun pienkustantamon, jonka tavoitteena oli luoda väylä taiteellisesti kunnianhimoisemmille sarjakuville.

Repäisevänä irtiottona perinteiseen camp-henkiseen supersankarointiin syntyneen Spawnin mustanpuhuvat seikkailut olivat yksi varhaisen Image Comicsin ensimmäisistä ja suosituimmista julkaisuista. Toimintamestari Yoshiaki Kawajirin miehisestä kauhufantasia Wicked Citystä inspiraationsa napannut Spawn on tarina toveriensa järjestämän petoksen seurauksena henkensä heittäneestä palkkatappaja Al Simmonsista, joka tekee sopimuksen paholaisen kanssa päästäkseen takaisin ihmisten maailmaan maksamaan kalavelkojaan sekä tapaamaan rakasta vaimoaan. Al Simmons nousee näin kuolleista myyttisenä Spawnina, vanhan vihtahousun ikuisiksi ajoiksi kadotukseen ja pimeyteen tuomittuna kätyrinä, jolle paluu elävien kirjoihin on todellisuudessa helvetin lieskojakin karumpi kohtalo...

Ysärivuosien alun synkempään ja "edgympään" mielenmaisemaan kuin lämpimään voihin leikannut Spawn oli ilmestyessään valtava kultti-ilmiö. Myöhemmän animaatiokuumeen vyöryttyä läpi läntisen pallonpuoliskon olikin vain ajan kysymys, milloin joku keksisi ottaa yhteyttä työstään tinkimättömänä tunnettuun Todd McFarlaneen kokonaisen televisiosarjan tuottamisen tiimoilta. Spawnin äärimmäinen synkkyys ja tekijänsä taipumattomuus ajoivat tämän lopulta televisiosensuuriin tuolloin löyhemmin suhtautuvan HBO:n yhteyteen. McFarlane saikin aikaan mittavat taiteelliset vapaudet takaavan sopimuksen sekä rahoituksen, jonka turvin tämä kokosi ympärilleen valikoidun joukon Batmanin ja Gargoylesin kaltaisten ysäriklassikoiden tekijöitä sekä sarjansa ruoriin itsensä tyylitaituri Yoshiaki Kawajirin.

Tekijöiden osaamisen ja omistautumisen tuntien ei lienekään yllätys, että näiden luoma sarja on myös lähdemateriaalilleen erittäin uskollinen. Kuolleista nouseen Spawnin maailma onkin synkkyydessään jo lähes koomisiin mittasuhteisiin kasvavaa fantastista painajaista, jossa jokainen vastaantulija on joko narkkari, pedofiili tai ilotyttö ja päivälläkin pilkkopimeän metropolin katuja tahrivat säännönmukaisesti käytettyjen kondomien, oksennuksen ja veren kaltaiset pienet yksityiskohdat. Spawnin hahmon itsensä ainoat ystävät ovat pimeillä syrjäkaduilla majaansa pitävät kodittomat puliukot, yhteiskunnasta syrjäytyneet kerjäläiset sekä salaperäinen mystikko, jolla saattaa olla hallussaan vapautus hahmon lohduttomasta painajaisesta. Uuden miehen itselleen ottanutta leskeään Spawn ei kykene matoisessa muodossaan kohtaamaan, mutta tämä pystyy aina suojelemaan näitä pimeyden ytimestä.

Gargoylesin ja Batmanin kaltaista käsikirjoituksen juhlaa odottaville tullee todennäköisesti vahvana pettymyksenä, ettei Spawn tarjoa oikeastaan kovinkaan järjellisiä ja selkeitä juonikuvioita vähän sattumanvaraiseksi jäävää goottisynkistelyä lukuun ottamatta. Itse uskon kyseessä olevan ensisijaisesti tietoisen valinnan, sillä klassisen kauhufantasian tyylikeinot tuntien tietty epäintuitiivinen mystisyys ja unenomaisuus lähinnä kuuluvat genren ytimeen. Spawnin vihollisten pahuus parafilioineen on jo lähtökohtaisesti venytetty niin häiritseväksi kuin mahdollista, mutta yhdistettynä käsikirjoituksen logiikan toistuvaan epämääräisyyteen ja myöhäiskauden film noireista omattuun katsojaa koko ajan varpaillaan pitävään narratiivin löyhään kaaokseen, on lopputulos lähempänä tyylitajuisen nihilististä äijäfiilistelyä kuin perinteistä valtavirtayleisön suosimaa kepeää supersankariviihdettä.

En kykenekään täysin sanoin kuvaamaan, miten upean tunnelmallinen sarja Spawn oikeasti onkaan. McFarlane ja Kawajiri tiimeineen ovat selvästi panostaneet erityisen paljon oikeanlaisen kalsean ja painostavan äänimaailman taltioimiseksi kauhuvisioilleen, mitä erityisesti alkupään kankeahko ääninäyttely vielä erikseen korostaa. Jälkimmäisen kohdalla poikkeuksen muodostavat Spawnia näyttelevä Gargoylesin pääosasta tuttu legendaarinen Keith David, Aeon Fluxin Trevor Goodchildina kuultu hienostunutta ja pahaenteistä sävyä äänessään luonnostaan yhdistelevä englantilainen John Rafter Lee sekä ikimuistoisia leiskautuksia kerta toisensa jälkeen heittelevänä sadistisena paholaisklovnina kuultava Michael Nicolosi, jonka uran kohokohtiin pilvenpiirtäjän huipulta ihmisten niskaan huvikseen kuseksiva ilkiö ja päähenkilön opas maanpäälliseen helvettiin samalla lukeutuu.

Samoihin aikoihin Todd McFarlanen luotsaamaan animaation kanssa ilmestyi teattereihin myös Hollywoodin kuohitumpi ja joka suhteessa pöllömpi näkemys samaisen antisankarin seikkailuista. Epäonnistunut valtavirtayleisöä nuoleskeleva filmatisointi on monesti luettu myös olennaiseksi syyksi HBO:n sarjan lopahtamiselle vain kolmen kuuden jakson pituisen kauden jälkeen, joista viimeisen kuluessa Spawnin maailman varsinaista mytologiaa vasta alettiinkin hiljalleen vetää mukaan muuhun juoneen. Tiettävästi jatkosta myös koetettiin pölyn laskeuduttua neuvotella uudestaan, mutta kertaalleen suosiolla kuopattu ja keskeneräiseksi jäänyt aikuisanimaation kulttiklassikko on säilynyt matojen ruokana meidän päiviimme asti.

Hassuna triviana mainittakoon nuoren Jennifer Yuh Nelsonin tehneen ohjausdebyyttinsä Spawn parissa. Muutaman vuoden McFarlanen kulttisarjan kaatumisen jälkeen Nelson päätyi merkittävään rooliin DreamWorksille ja ohjaamaan mm. Kung Fu Panda 2:n.


Arvio: 5/5


TODD MCFARLANE'S SPAWN, 1997-1999 USA
Ohjaus: Brad Rader, Chuck Patton, Eric Radomski, Frank Paur, Jennifer Yuh Nelson, John Hays, Mike Vosburg, Thomas A. Nelson
Käsikirjoitus: Alan B. McElroy, Todd McFarlane
Näyttelijät: Dominique Jennings, James Keane, John Rafter Lee, Keith David, Michael McShane, Richard Dysart