Chargeman Ken! (1974)

 

Aikamme legenda kertoo muuan japanilaisen viihdealan yrityksen työntekijöiden eräänä kauniina päivänä löytäneen firman varastosta pölyisen ja osittain mädäntyneen nipun vanhoja filmikeloja, joiden ammoiset arkistointi- ja esitystiedot olivat jääneet pahasti puutteellisiksi. Lähemmin tarkasteltuna tuo mysteerikokoelma paljastui jo kauan aikaa sitten unohdetuksi animeksi, josta ei vielä tänä päivänäkään tiedetä edes sen ääninäyttelijöiden nimiä. Joku firman päättäjistä ilmeisesti puntaroi maailmasta ehkä löytyvän tarpeeksi monta suosikkisarjaansa ikävöivää nostalgikkoa voitolle pääsemiseksi, joten ajan hampaalta pelastettu artefakti päädyttiin julkaisemaan markkinoille rajoitettuna dvd-kokoelmana.

Vähän ajan kuluttua firmassa havahduttiin kysynnän yllättävään räjähdysmäiseen kasvuun. Joku oli mennyt nimittäin lataamaan sarjan jaksot internetiin, jossa ne olivat nopeasti keränneet miljoonia katsojia ympäri maailmaa. Chargeman Kenin nimellä kulkevasta tuiki tuntemattomasta kivikautisesta sarjasta kasvoi nopeasti koko kansan camp-suosikki ja jättimäinen kulttuuri-ilmiö, jota voinee verrata suoraan Tommy Wiseaun kaltaisten kavereiden hengentuotosten nostattamaan liikehdintään lännessä. Herran vuonna 2022 Chargeman Ken lieneekin helposti rakastetumpi kuin missään vaiheessa ilmestymisaikanaan, eikä sarjan alati uudenlaisia ulottuvuuksia saavalle menestystarinalle näy vieläkään loppua.

Chargeman Kenin tuotantotietoja tai tekijöiden perimmäistä filosofiaa ei tunneta kovinkaan syvällisesti. Sarjan tuotannosta vastannut Osamu Tezukan Mushi Studion ja Toein entisten työntekijöiden perustama Knack Productions oli alkuaikoinaan erityisen huonossa maineessa pahamaineisen köykäisistä animaatioistaan, joita ei välttämättä aina edes kelpuutettu televisioon asti. Chargemanista mitä ilmeisimmin suunniteltiin jonkinasteista täyteohjelmaa paikallisen televisiokanavan välittömiin tarpeisiin, mutta syystä tai toisesta tämän budjetiksi saatiin kaavittua kokoon vain murto-osan verran pääomaa verrattuna tyypilliseen aikansa animeen. Tuotantoyhtiön pettyneet työntekijät tiesivät projektin olevan käytännössä tuhoon tuomittu jo kauan ennen alkamistakaan, joten homma päätettiin vielä kaiken muun ohella vetää täysin läskiksi viettämällä työajat mieluummin aurinkorannalla hyvässä seurassa kuin puurtaa turhaan mokoman valmiiksi epäonnistuneen televisiosarjan parissa.

Knack Productionsin työntekijöiden kapinan lopputulos on mitä kaunein pala japanilaista luovaa epäonnistumista – tarina jossa ei ole sen enempää päätä kuin häntääkään. Chargemanin tapahtumat sijoittuvat kaukaiseen tulevaisuuteen, jossa ihmiskunta elää tietämättään rinta rinnan juraliaaneina tunnettujen ulkoavaruudesta maakalaisten keskuuteen laskeutuneiden pahojen violettien ufomiesten kanssa. Todellisuudessa intergalaktiset ilkiöt valmistautuvat ottamaan planeetan hallintaansa sekä kansoittamaan sen kaltaisillaan, mutta 10-vuotias Ken on onneksi valppaana ja tekee muukalaisten suunnitelmista selvää jälkeä kerta toisensa jälkeen. Miten tai miksi Ken tietää tämän kaiken tai miksi hahmo joutuu hoitelemaan kokonaisen ihmiskuntaa uhkaavan avaruusrodun kieroilut käytännössä täysin yksinään pienen pyssynsä kanssa, ei varsinaisesti koskaan selitetä, mutta koska ufot ovat pääsääntöisesti naamioituneet tavallisten ihmisten nahkoihin, tulee naiivi ja viaton vesseli sarjan edetessä tulittaneeksi kuoliaaksi kokonaisen pienen kansakunnan verran väkeä.

Chargemanin yksittäisten kymmenminuuttisten episodien sisältöä on vaikea kirjoittaa auki, sillä menossa on vain harvoin minkäänlaista ymmärrettävää järkeä. Tyypillisenä aloituksena katsoja vain yksinkertaisesti heitetään keskelle tapahtumia ilman minkäänlaisia selittelyjä, mainittu tapahtuma paljastuukin yhtäkkiä jonkinlaiseksi ufojen psykedeeliset mittasuhteet saaneeksi salajuoneksi ja kiilusilmäinen lapsisankari pelastaa päivän tarpeettoman väkivaltaisin ottein milloin räjäyttäen, milloin tiputtaen vihollisensa valtamereen lentävästä autostaan. Yleensä Kenillä ei edes ole sen suurempia suunnitelmia eikä hahmo tee merkittäviä löytöjä tai keksintöjä – keltaiseen avaruushaalariin pukeutuva pikkupoika yksinkertaisesti vain tietää ja osaa sattumalta kaiken tekemättä koskaan virheitä, joten tämän kylmästi eliminoimat ihmisetkin ovat aina oikeasti ällöjä juraliaaneja.

Sarjan tekijöiden luovan mielikuvituksen erityiseksi oivallukseksi on erikseen mainittava pahojen ufomiesten suunnitelmien olevan kerrankin niin hämäriä, että niitä voisi periaatteessa pitääkin jonkinlaisen surrealistisen avaruusrodun luomuksina. Eräässä jaksossa juraliaanit herättävät henkiin kokonaisen lihansyöjäperhosten rodun vain, jotta Ken voisi heti seuraavaksi tappaa koko lajin sukupuuttoon, kertaalleen nämä keksivät alkaa syöttää lapsille sieniä, jotta nämä lakkaisivat tekemästä kotitehtäviään ja muuassa jaksossa paha musiikinopettaja aivopesee pikkulapsen surmaamaan pikkuveljensä, mutta valpas Ken tietysti huomaa lopulta ilkeän opettajan juonen ja räjäyttää tämän tavoilleen uskollisesti pieniksi kappaleiksi. Erään kerran Ken perheineen lounastaa vieraan kanssa, mutta yhtäkkiä Ken huomaakin vieraan olevan pommirobotti, ja piankos moinen viskataankin jo kalojen ruuaksi.

Yksikään Chargemanin episodeista ei liene yhtä kuuluisa ja fanien keskuudessa yhtä suosittu kuin legendaarinen ”dynamiitti aivoissa” -jakso, jossa Ken tekee ensin tuttavuutta hyväsydämisen professorin kanssa vain hetken päästä todetakseen miekkosen joutuneen oikeasti ufojen kidnappaamaksi ja tämän tilalla nähtävän ukkelin olevan todellisuudessa pelkkä robotti – jolla on dynamiitti aivoissa! Ken tietysti pelastaa päivän pudottamalla professorin päin juraliaanien lentävää lautasta, seuraa perinteikäs stillkuvana nähtävä räjähdys, ja ufot robotteineen haihtuvat savuna ilmaan. Tämä kyseinen episodi on älyttömyydessään niin legendaarinen, että japanilaisten fanien tuottaessa aiheesta oman näytellyn camp-henkisen musikaaliversionsa, oli produktioon saatava mukaan räjähtävä professori ja tämän aivoissa lymyilevä dynamiitti. Luit aivan oikein: aiheesta on nykyisin siis olemassa myös kieli poskessa tehty musikaali jatko-osineen!

Animaatioteknisenä taidonnäytteenä Chargemania voisi luonnehtia kankeudessaan jonkinasteiseksi kokeelliseksi diaesitykseksi, jossa stillkuva monesti vain seuraa toistaan varsinaisen liikkeen rajoittuessa suun ja silmien kaltaisiin yksityiskohtiin. Sikäli kuin jotain on erikseen animoitu, on kyseessä tyypillisesti jonkinasteinen muutamasta kuvasta muodostuva lyhyt ja tönkkö liike, jota yksinkertaisesti vain kierrätetään uudestaan ja uudestaan kohtauksesta sekä episodista toiseen välittämättä lopputuloksen laadusta. Edes sarjan hahmomalleihin ei ole välitetty panostaa absoluuttista minimiä enempää, vaan Chargemania varten on tyydytty luomaan vain kourallinen loputtomasti kierrätettävissä olevia hahmoja, joita saattaa jopa yksittäisissä kohtauksissa näkyä tusinan verran toistensa identtisinä kopioina. Chargemanin animaatio onkin kauttaaltaan niin riemastuttavan kamalaa jälkeä, että sitä voinee jo ajatella jonkinasteisena tekijöidensä käytännön pilana sarjan pihtaileville rahoittajille.

Paras läppä koko jutussa on, että Chargeman Ken saikin aikoinaan ensi-iltansa nimenomaan aprillipäivänä, joten kyseessä voisi yhtä hyvin ollakin kyse jonkinlaisesta kajahtaneesta trollailusta – uskonkin täysin varmasti myös Knackin tyyppien ymmärtäneen tuotoksensa rajattoman huumoripotentiaalin. Nykyajan internet-huumorille Chargeman Ken on kaikessa luovassa hulluudessaan, aivot mössöksi mäjäyttävässä vähä-älyisyydessään ja tyylipuhtaassa kädettömyydessään kuin suoranainen Luojan lahja: sarjan löytymisen onkin yksinään sanottu mullistaneen japanilaisen meemikulttuurin ns. yhdessä yössä. Chargemanin spontaanisti levinnyt huvittava maine onkin tuottanut tekijöilleen hulvattomat määrät kahisevaa oheistuotemyynteinä sekä taannut sarjalle julkaisuja myös kotimaansa ulkopuolella. Ehkä vielä joskus pääsemmekin todistamaan aiheesta tehdyn musikaalin esityksiä myös Suomessa.


Arvio: 5/5


CHAJIMAN KEN!, 1974 Japani
Ohjaus: Noboru Miura
Käsikirjoitus: Masaki Wakuda, Toyohiro Ando, Yoshio Tamado
Näyttelijät: