lauantai 24. helmikuuta 2018

Legend of the Galactic Heroes (1988)


"In every age, in every place, the deeds of men remain the same..."
Vihdoin ja viimein pääsen tarinoimaan tästä sarjasta. Kyseessä on Yoshiki Tanakan alkuperäisen Tähtien sodan ja Frank Herbertin Dyynin innoittamana syntynyt eeppinen avaruusooppera ja yksi lajityyppinsä parhaista edustajista, joka jostain kumman syystä ei meilläpäin ole saanut ansaitsemaansa glooriaa alkuunkaan. Pelkästään tämän arvostelun kirjoitushetkellä The Legend of the Galactic Heroes paistattelee suunnilleen kaikissa maailman listauksissa animesarjojen kärkipaikoilla, tällä on IMDB:n ja Myanimelistin pistekeskiarvot luokkaa 9.1/10 ja suunnilleen koko internet on täynnä täysien pisteiden arvosteluja. Mistään ihan turhasta sarjasta ei siis olekaan kyse.
“An army is a tool for violence, and there are two kinds of violence…Violence to control and oppress, and violence as a means of liberation.
Kaikesta maineesta ja kunniasta huolimatta The Legend of the Galactic Heroesia ei virallisesti tuotu länsimaihin kuin vasta aivan viime aikoina. Suurin syy lienee, että sarja julkaistiinkin alunperinkin kasetilla jakso kerrallaan eikä tätä oikeasti ole ollut mahdollista julkaista lännessä kokonaista monen levyn boksia pienemmässä muodossa, sillä tässä tapauksessa kysymys on ennen kaikkea pahuksenmoisesta sadan ja kymmenen jakson massiivisesta tarinakokonaisuudesta, jota ei ole ollut mahdollista pilkkoa pienemmiksi paloiksi yksittäisjulkaisuja varten. Legend of the Galactic Heroesia ei oikeasti ole vieläkään mahdollista saada fyysisessä muodossa, mutta sen voi katsoa laillisesti lisenssin omistajan omasta nettipalvelusta.


Yang Wenli on paitsi sotilaallinen nero, myös kahvin ja galaktisen imperiumin vannoutunein vihollinen.
“I want to become a soldier who protects freedom and equality. Not a soldier who starts invasions and oppresses people, but a soldier who protects the rights of the people.”
Koska animesaagojen ykkönen ja alkuperäinen kirjasarja vihdoin julkaistiin myös länsimaissa, halusin omistaa kokonaisen arvostelusarjan pelkästään tätä tarkoitusta varten. Koko alkuvuoden kestänyt "voi Japani minkä teit" -saaga oli siis alunperinkin The Legend of the Galactic Heroesille omistettu temppu ja "arvostelusaagan" piti lopulta huipentua tähän sarjaan, mutta päätin huvikseni vähän huijata ja mennä asioiden edelle. Saaga jatkuu entiseen tapaan jatkossakin ja menee vielä tämänkin ohi.
Vuonna 2801 jKr, 1. vuosi avaruusaikaa Linnunradan valoittanut ihmiskunta perusti planeettojen välisen Galaktisen federaation, joka siirsi vallan ja rahan painopisteen pois ihmisen alkuperäiskodista, Maasta. Vuoteen 3110 jKr, 310 aa mennessä federaation demokraattiset ihanteet ja moraali olivat jo rappeutuneet, amiraali Rudolf Goldenbaum kaappasi vallan ja alkoi puhdistaa valtakuntaa ei-toivotusta aineksesta ja saastasta voimakeinoin. Myöhemmin diktaattori korvasi vanhan järjestyksen Goldenbaumin dynastian hallitsemalla absoluuttisella monarkialla. Rudolf I:n vallankaappauksesta alkaa keisarillinen ajanlasku.


Walter von Schönkopf, Rosen Ritterien päällikkö ja avaruusäijä numero uno.
“All heroes have established their thrones atop not just their enemies, but a large quantity of allied corpses as well. There are no monarchs with clean hands.”
Vuonna 3273 jKr, 473 aa, 164 ka joukko kapinallisia tekivät pitkän marssin Jousimiehen tähdistöön, perustivat uuden tasavallan Heinessen-planeetalle ja loivat samalla pohjan tulevalle demokraattiselle Vapaiden planeettojen liitolle.
Vapaiden planeettojen liiton ja Galaktisen imperiumin ensimmäinen suuri taistelu käytiin vuonna 3440 jKr, 640 aa, 331 ka ja se päättyi Vapaiden planeettojen liiton voittoon. Kaksi avaruuden suurmahtia ovat olleet sodassa siitä lähtien.
The Legend of the Galactic Heroesin tarina alkaa vuodesta 3596 jKr, 796 aa ja 487 ka. Sota Goldenbaumin dynastian hallitseman aristokraattisen Galaktisen imperiumin sekä tasavaltaisen Vapaiden planeettojen liittojen välillä on kestänyt yli 150 vuotta, mutta lopullista ratkaisua ei vieläkään ole näköpiirissä.
“To me, political power is like sewage. You can’t do without it, but it’s not something you want to approach.”


Paul von Oberstein meni juonitteluissaan liian pitkälle.
Samaan aikaan köyhtyneeseen aristokraattiperheeseen syntynyt Reinhard von Müsel vannoo vapauttavansa keisarin jalkavaimoksi myydyn sisarensa ja johtaa Galaktisen imperiumin voittoon sekä päättää loputtoman sodan. Müselia vastaan tasavaltalaisten puolelta nousee Yang Wenli, renttumainen historioitsija ja nerokas sotastrategi, joka toivoo vain sodan nopeaa ja väkivallatonta päättymistä.
Edellinen kattaa todellisuudessa vain ensimmäiset pari jaksoa itse sarjasta. Loppua en edes yritä selittää, mutta kyseessä on vähän kuin japanilainen vastine Leo Tolstoin tiiliskiviromaaneille ja Frank Herbertin Dyyneille. Pelkästään yksilöllisiä ja tunnistettavia hahmoja on tässä niin paljon (satoja?), että tekijät joutuivat käyttämään selvyyden vuoksi dialogeissa ylimääräistä tekstiä pelkästään kertomaan katsojalle kuka kukin on sekä lisäämään kertojaäänen selittämään auki pökerryttävän monimutkaisia juonikuvioita.
“One cannot live by jokes alone. But if there were no jokes, I’d rather not live.”
Tarinassa itsessään on kiemuroita ja yllätyksiä niin paljon, ettei tosikaan. Upeinta koko jutussa kuitenkin on, että homma toimii alusta asti täydellisesti ilman minkäänlaisen moitteen sijaa. Kuvio toimii juurikin siksi, että tekijät ovat kaikista muista yrittäjistä poiketen ymmärtäneet ettei Star Warsien ja muiden avaruustarinoiden hienous perustu avaruusaluksiin, räjähdyksiin, robotteihin tai niihin söpöihin pikkueläimiin vaan vahvaan draamaan, muistettaviin yksilöllisiin henkilöhahmoihin ja lievään saippuaoopperamaisuuteen. Niin pieni ja mitätön juttu, mutta mennyt useimmilta katsojiltakin täysin ohi.
Pienenä twistinä tässä ei oikeasti edes sodita koko aikaa vaan pääpaino on erilaisissa ihmissuhdekuvioissa ja elämää suuremmassa juonittelussa hyvän eeppisen jännärin tavoin. Itse löysin tästä paljon viittauksia Shakespearin klassikoihin, mutta monesta kohtaa paistaa selvästi myös tämän tekijöiden klassisten historiallisten eepposelokuvien erinomainen tuntemus. Koko tarinahan on allegoria ihmiskunnan historialle ja sarjan keskeisten tapahtumien ja hahmojen esikuvina on selvästi käytetty oikeita ihmisiä ja taisteluja, mutta sitten on esimerkiksi yhden hahmon eeppinen kuolinkohtaus, joka on otettu suoraan Stanley Kubrickin Spartacuksen "tämä on poikasi, Spartacus." -kohtauksesta. Yksi sarjan keskeisistä hahmoista on lisäksi lainannut kasvonpiirteensä itseltään Charles Bronsonilta!


Imperiumin kunnianhimoisin nousukas ja sarjan toinen päähenkilö.

“There is great satisfaction in fighting for the sake of gaining power, but it’s joyless to fight for the sake of maintaining it.”
Sitten ovat vielä erikseen kaikki viittaukset alkuperäiseen Star Wars -trilogiaan. Kuolontähti on napattu tähän lähes suoraan sellaisenaan ja se on vuoroin sekä tasavaltalaisten sekä keisarillisen imperiumin hallussa. Moni avaruusaluksen ja hahmojen vaatteiden design on otettu suoraan alkuperäisestä Tähtien sodasta, onpa tähän velmusti saatu myös ujutettua niiden elokuvien nimiäkin pariin, kolmeen dialogiin.
Nyt kun Star Wars mainittiin, tässä on myös yksi suurempi juonikokonaisuus, jossa
1. yksi ovela juonittelija keplottelee itsensä keisariksi,
2. tasavalta tuhoutuu uuden galaktisen imperiumin tieltä,
3. syttyy sota imperiumin ja kapinallisten välillä,
4. välissä kuullaan paljon poliittista jargonia – joka tässä on tosin erittäin selkeää ja johdonmukaista eikä lähde ollenkaan käsistä.
Onkohan George Lucas koskaan nähnyt tai kuullut Legend of the Galactic Heroesista?
“I’d rather fight and regret it than not fight and regret it.”
Mikäli lisäksi moitteeni Disneyn uudemmille Star Wars -leffoille on tuttua, mainittakoon vielä erikseen ettei tämä kapsahda niistä pointeista ainoaankaan. Tässä esimerkiksi rajallisilla resursseilla on merkitystä, kamikaze-iskut tunnetaan jo tarinan alussa ja avaruusaluksia ohjastetaan erilaisilla tekoälyillä sekä sikäli kun fysiikan laeista on otettu vapauksia, niissä myös pysytään johdonmukaisesti loppuun asti. Tässä lisäksi äärimmäisen inhimilliset ja syvälliset hahmot oppivat jatkuvasti uutta, tekevät virheitä ja kuolevat yhtäkkiä mitä dramaattisimmin tavoin. Kaikki merkitsee, jopa tarinan henkilöiden kuolemalla voi olla koko sarjan loppuun asti vaikuttavia arvaamattomia seurauksia. Jopa tarinan päähenkilöt voivat epäonnistua ja kuolla koska tahansa, mikä jo yksinään riittää tekemään tästä uskomattoman jännittävän sarjan seurata.


Charles Bronson, hyvää päivää.
Mitään John Williamsin tuotosten kaltaista elämää suurempaa alkuperäissaoundtrackiä tässä ei luonnollisesti kuulla alkuunkaan vaan Legend of the Galactic Heroesin eeppinen taustamusiikki on koottu pääosin oikeuksista vapaasta klassisesta musiikista: Galaktiseen imperiumiin sijoittuvissa kohtauksissa taustalla soivat yleensä barokin ja klassismin ajan mahtipontisemmat sävellykset kun taas tasavaltalaisten kohtauksissa on pitäydytty romantiikan ajan teoksissa. Näiden lisäksi kummallekin osapuolelle on sävelletty oma kansallislaulunsa, joihin löytyy myös sanat.
Tiedättekös, mikä tässä oikeasti on parasta? Koko sarjassa ei ole oikeasti minkäänlaista suvantovaihetta, ainuttakaan fillerijaksoa tai ylimääräistä hahmoa, turhaa dialogia tai muutakaan erityisesti silmään osunutta mainittavaa kuprua. The Legend of the Galactic Heroeson mittaisekseen eepokseksi harvinaislaatuinen virheetön teos, josta ei oikeasti löydä kirveelläkään napisemista. Ehkä animaatio parissa alkujaksossa vielä haki vähän suuntaansa ja englanninkielinen käännös hukkasi alkuperäisdialogin väriä, mutta siinä se sitten onkin.
Lopullinen tuomio? Paras anime, paras televisiosarja ja paras tieteistarina koskaan. Ehkä ainut maailman Star Wars -klooni, joka kykenee nousemaan sen alkuperäisenkin yläpuolelle.
Toivottavasti Disney ei koskaan hanki tätä omistukseensa.


Malja sille. Prost!

”The legend ends, and history begins.”
”SIEG KAISER!”


Arvio: 5/5

Mikäli omat suositteluni eivät täysin vakuuta, suosittelen katsomaan tämän kanssaihailijan kattavamman esityksen aiheesta.



GINGA EIYUU DENSETSU, 1988 Japani
Ohjaus: 
Masato Kohara, Masatoshi Tahara, Noboru Ishiguro
Käsikirjoitus: 
Akinori Endo, Hiroshi Konishikawa, Hiroshi Toda, Shigeru Yanagawa, Shimao Kawanaka, Takeshi Shudo, Yūho Hanazono
Näyttelijät: 
Goro Naya, Kaneto Shiozawa, Katsuji Mori, Kazuhiko Inoue, Keaton Yamada, Kei'ichi Noda, Keiko Han, Kei Tomiyama, Kiyoshi Kobayashi, Ryô Horikawa

1 kommentti:

  1. Itse sain vihdoin ja viimein katsottua tämän avaruusoopperan alusta loppuun. Yritin ryhtyä urakkaan jo viime vuonna, mutta katsottuani neljä jaksoa tajusin, että tämä sarja vaatii todella paljon keskittymistä, jotta siihen pääsee sisälle. Kun sitten vielä luin jostain, että sarja alkaa kunnolla vasta parinkymmenen ensimmäisen jakson jälkeen, ajattelin lykätä tämän hehkutetun animeklassikon katsomista.

    Kolmisen viikkoa sitten päätin, että alan katsomisurakkaan uudelleen ja päätin katsoa sarjaa päivittäin useamman jakson putkeen, jotta tapahtumat ja hahmot tulevat tutuksi nopeammin, ja että pääsen ensimmäisen tuotantokauden loppuun neljässä päivässä. Tämän jälkeen tarina nappasikin ensimmäistä kertaa minut kunnolla mukaansa ja toisen tuotantokauden loppuun mennessä aloin muistaa keskeiset hahmot nimeltä. Sitä ennen sarjan hahmot jäivät mieleeni lähinnä ääninäyttelijöistään, joiden roolit muista tuon aikakauden animetuotannoista olivat tuoreena muistissani. Yhden sarjalle keskeisen hahmon kuolemankin osasin arvata etukäteen, koska hahmon ääninäyttelijä kuoli pian kolmannen tuotantokauden ilmestyttyä.

    Legend of Galactic Heroes on mielestäni onnistunut animoitu draamasarja, joka käsittelee pääasiassa vallankäyttöä ja vallankäyttäjiä. Katsoja pääsee samaistumaan erilaisista taustoista oleviin ihmishahmoihin ja todistamaan, miten eliitin vallankäyttö vaikuttaa yksittäisen ihmisen kohtaloon. Sarja puhuttelisi kaikenikäisiä ihmisiä ehkä enemmän, jos sen tapahtumat sijoittuisivat pelkästään maapallolle. Tosin onhan tulevaisuuden avaruus mielikuvituksellisempi miljöö.

    Vaikka sarja on mielestäni katsomisen arvoinen, olisin toivonut siihen vähemmän kertojaääntä, ja enemmän suvantokohtauksia. Itselleni ainakin jäivät parhaiten mieleen sellaiset kohtaukset, joissa kerrontaa selvästi hidastettiin ja hahmot saivat ns. hengittää ja elää. Hyviä esimerkkejä tällaisesta kerronnan tasapainosta ovat Isao Takahatan Annan nuoruusvuodet ja Osamu Dezakin Lady Oscar.

    Itse katsoin koko LoGH-sarjan laserlevy -versiona. Myöhemmissä julkaisuissahan joitakin kohtauksia on animoitu uudelleen digiaikana, koska niissä oli jotain ”vikaa”. Itse koin visuaalisen vaihtelun häiritsevänä, ja se myös vaikutti siihen, että lykkäsin sarjan katsomista siihen asti, kunnes löysin alkuperäiset masterit.

    On harmi, ettei tätä sarjaa ole ollut laajemmin levityksessä Japanin ulkopuolella. Näin aikuisella otteella toteutettuja animesarjoja tulee vastaan harvoin. Muu maailma taisi vierastaa tallaista kantaaottavaa ja traagista animaatiosarjaa vielä 1990-luvulla.

    Hyvä arvostelu jälleen kerran!

    VastaaPoista

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.