Hazard (2005)

Piru vieköön sitä Sion Sonoa!

Aina kun tässä valmistautuu katsastamaan miehen vähemmän tunnettuja ja oletetusti keskinkertaisempia tuotoksia, saakin aina yllättyä tavalla tai toisella positiivisesti. Tälläkin kertaa vastaan asteli yksi miehen parhaista ja räävittömimmistä pätkistä suunnilleen koskaan, vaikka olin henkisesti valmistautunut vain kevyehköön välityöhön. Damn you!

About kaikista Sion Sonon muista leffoista poiketen tämä on kuvattu New Yorkin likaisimmissa slummeissa ja puoliksi englanniksi. Alkujaan tämän pitikin olla vain pätkä yhtä toista Japaniin ja Tokioon sijoittuvaa isompaa teosta, mutta Sono tiimeineen inspiroituikin Nykin rappiosta niin paljon, että suunnitelmat pantiinkin kerralla uusiksi.

Hazardin päähenkilö on japanilainen yliopisto-opiskelija nimeltä Shin. Heti leffan alussa tulee selväksi, että Shin on lopen kyllästynyt sieluttomaan ja robottimaiseen japanilaiseen yhteiskuntaan ja haikailee ison ompun raitin tuomasta vapaudesta ja myyttisestä ”Hazardista”, joka mainittiin ohimennen kaverin lukemassa kirjasessa. Niinpä sitten Shin päättääkin hylätä vanhan elämän tyttöystävineen ja reissata kohti unelmiensa Hazardia ja uutta elämää.

Hyvin nopeasti tulee kuitenkin selväksi ettei kaikki tule menemään niin kuin Shin oli alunperin suunnitellut. Kielitaidoton nuori mies ei pärjää suurkaupungin kaduilla laisinkaan yksinään vaan joutuukin heti kättelyssä gangstojen ryöstämäksi ja ihmisten tuuppimaksi.

Loppujen lopuksi Shin löyttäytyy kahden tapaamansa japanilais-amerikkalaisen gangsterin kelkkaan ryöstelemään pikkupuoteja, diilaamaan huumeita ja perseilemään sydämensä kyllyydestä. Jos jotain, niin Sonon sanomana lienee tässä että osaa ne kiltit japanilaisetkin perseillä pyssyillä GTA-tyyliin siinä missä syntyperäiset pallinaama-amerikaanotkin. Ikävä päivä New Yorkissa on aina jännittävämpi ja mielenkiintoisempi kuin hyvä päivä Japanissa.

Paljon puhutun Hazardin luonne jää loppujen lopuksi täysin hämärän peittoon. Hazard on jotain mystistä, jota New Yorkin kaduilla ja kuppiloissa leijailee yltympäriinsä. Hazard on sitä löyhkää, joka nousee jokaisen gheton viemärin rakosista ja jonka Travis Bickle haluaisi siivota kaupungin kujilta. Jokainen gangsteri, poliitikko ja narkkari on Hazard. Hazard on elämäntyyli, syöpä ja sairaus. Lopulta Shinistä itsestäänkin tulee Hazard ja mies rantautuu levittämään sitä Japaniinkin.

Hazard on huippuleffa. Koko juttuhan on kuvattu siis aidossa rappioituneessa ympäristössä ja äärirealistiseen tyyliin halvalla käsikameralla ja amatöörinäyttelijöillä, joten karun räiskyvää realismia ei todellakaan jää puuttumaan ainoastakaan kohtauksesta. Itse asiassa tämä taitaa olla räkäisin ja likaisin näkemäni gangsterileffa vuosikausiin – ja se on pelkästään hyvä juttu.

Kaikesta likaisuudestaan huolimatta tässä on kuitenkin jotain todella kaunista ja runollista, jota ei oikeastaan osaa sen paremmin selittää. Shinillä ja gangstereilla esimerkiksi on yhteinen näkymätön kolikko, joka lopulta on käytännössä ainut ja arvokkain asia, jota Shin oikeasti omistaa. Ilmeisesti kyseinen yksityiskohta korostaa asenteellisten punk-gangstereiden elämäntyylin vapautta kapitalismista ja materian maailmasta. Perinteistä Sonoa siis.

Hazard on yksinkertaisesti tajuttoman viihdyttävä ja iskevä perseilyleffa, omasta mielestäni Sion Sonon parhaita heti Love Exposuren jälkeen. Harmittavasti tämä tuntuu olevan miehen elokuvista kaikkein vaikeimmin katsottavissa; Hazardin täydellisen epäkorrektiuden ja kaikkiin mahdollisiin suuntiin keskisormea heiluttelevan räävittömän menon vuoksi tätä ei ole taidettu paljoa maailmalla levittääkään ja tuottajan hyllylläkin tämä kuuleman mukaan seisoi vuosikausia ennen nykyistäkään julkaisua.

Vähän vinoilumielessä voisikin sanoa, että pelkästä vastaanotosta päätellen Hazardissa on selvästi tehty rikollisen monta asiaa nappiin.


Arvio: 5/5


HAZARD, 2005 Japani
Tuotanto: Takeshi Suzuki
Ohjaus: Sion Sono
Käsikirjoitus: Sion Sono, Kazuyoshi Kumakiri
Näyttelijät: Austin Basis, Garth Burton, Hiroyuki Ikeuchi, Jai West, Joe Odagiri, Motoki Fukami, Richard Brundage, Rin Kurana, Sayako Hagiwara