Olin jo aikaa sitten päättänyt, etten halua tänäkään vuonna tuhlata sekuntiakaan arvokasta aikaani mihinkään joutavaan supersankaripörinään, mutta nähtävästi sitä joutuu taas pyörtämään vanhat puheensa ja syömään sanansa. Guardians on pelkästään ideatasolla sellainen viritelmä, että se on pakko nähdä aivan jokaisen. Kyseessä on nimittäin rakkaan itäisen naapurimaamme yritys rahastaa vallitsevalla viittaveijarivitsauksella! Luit oikein. Venäläisiä supersankareita. Itselleni ensimmäinen mieleen tuleva venäläinen supersankari voisi olla joku kaksipäinen karvalakkimies, ilmaisesta viinasta ja kaalista voimansa saava vodkamies tai vaikka lentävällä tiikerillä ratsastava Vladimir Putin. Mahdollisuudet ovat rajattomat!
Valitettavasti tämä on paljon tylsempi tapaus kuin voisi etukäteen olettaa. Kaikkia mahdollisia viime vuosien supersankarileffoja sekä -kliseitä supertarkkaan toisteleva tarina seuraa neuvostoliittolaisten ihmiskokeiden pohjalta syntyneitä superihmisiä, joista yhdellä on telekineettisiä voimia, yksi on joku ninja, yksi joka ei vanhene ja joka pystyy säätelemään kehonsa lämpöä ajatuksen voimalla sekä ihmiskarhu, jolla nimensä mukaisesti on kyky muuttua karhuksi sekä taikoa rikki revenneet housut takaisin jalkaansa Twilight-tyyliin muuttuessaan ihmiseksi. Pahiksena tässä häärää joku kalju superpahis, jolla on kyky hallita sähkölaitteita ajatuksen voimalla. Superpahiksen vaatimattomana tavoitteena on vallata… Moskova!
En ole hetkeen nauranut toiselle supersankarielokuvalla yhtä paljon kuin Guardiansille, ja sekin aivan väärästä syystä. Tämä taitaa nimittäin helposti olla kuluvan vuoden huonoimpia ja tyhmimpiä töräyksiä. Heti alussa nähdään melkein kymmenminuuttinen pätkä, jossa joku random sotilas selittää koko jutun taustatarinan ja hahmot auki superpitkässä ja supertylsässä monologissa, joka vaikuttaa suoraan jostain kirjasta tai Uwe Bollin Alone in the Darkin johdannosta luetulta tekstiltä. Sitten kun vanha supersankaritiimi liittyy jälleen yhteen, alkaa kukin selittämään toisille omia supervoimiaan ja henkilöhistoriaansa kuin vuosikymmeniä yhdessä operoineet hahmot tapaisivat ensimmäistä kertaa. Vuosikymmeniä vanhoiksi hahmoiksi kukin näyttää vieläpä erehdyttävästi kaksikymppiseltä mallilta, vaikka ikuisen nuoruuden piti olla vain yhden viittaveijarin erityinen supervoima!
Heti ensikohtaaminen pahiksen kanssa meneekin sitten reppuun kun supersankarit vain syöksyvät roistojen kimppuun ja saavat heti turpaansa. Superpahis ei sitten ilmeisesti huomaa sitoa ja riisua vankejaan aseista ennen näiden viemistä tukikohtaansa, mistä luonnollisesti seuraa, että supersankarit yrittävät heti ensimmäiseksi antaa pahikselle turpaan ramboveitsellä! Lopussa pahiksen kätyrit ilmeisesti unohtavat aikaisemmat superaseensa, koska saavat täysin samalta aikaisemmin nitistämältään supersankariremmiltä tukkapöllyn. Käsikirjoitus oli loppua kohden jo niin sekava, etten saanut mitään selkoa pahiksen suunnitelmasta tai siitä miten supersankarit sen lopulta hoitivat, mutta joku iso ja kökköinen cgi-räjähdys siinä oli.
Henkilökohtainen suosikkikohtaukseni koko elokuvassa on heti alkupuolella, kun rynnäkkökiväärein aseistautuneet pahikset piirittävät yhden supersankareista ja avaavat tulen – tappaen ainoastaan toisensa!! Koko Guardiansin järjenjuoksu on täsmälleen tätä tasoa. Parasta koko jutussa kuitenkin on, että tekijät ottavat itsensä niin hirveän tosissaan. Tästä ei oikeasti edes yritetty tehdä tarkoituksella hauskaa tai vitsikästä supersankariviihdettä vaan ennemmin tosi ryppyotsaista toimintarypistystä, mutta epäonnistuen surkeasti.
Suuri isänmaallinen supersankarielokuva Guardians on sanalla sanoen äärimmäisen pöhkö, mutta kädettömyydessään toisinaan ihan hauska räiskäle, jota ei ehkä ihan vilpittömällä mielellä pysty suosittelemaan muille kuin tosi huonoja elokuvia rakastaville masokisteille. Vähän vähemmän vakavalla otteella tästä olisi saanut helposti ihan oikeasti viihdyttävän elämyksen, mutta nyt käsiin jää ainoastaan äärimmäinen vammainen ja aivot sulattavan tylsä supersankaripieru, jota lopun kamala cgi- ja green screen -tykitys ei varsinaisesti pysty ainakaan paremmaksi muuttamaan. Ei hjuva.
