Ensimmäisen maailmansodan verellä värjäämä vuosikymmen oli elokuvahistoriallisesti mitä merkittävin: moni kansallinen, aiemmin kukoistanut suuntaus tekijöineen hävisi sen kuluessa kuin tuhka tuuleen, jättäen samalla tilaa uusille nouseville tähdille. Yksi näistä tähdistä oli Hollywood, jossa elettiin näinä aikoina spektaakkelien muodikkainta aikakautta. Idea jättimäisistä historiallisista blockbustereista popularisoitiin Italiassa jo sikäläisen viihdeteollisuuden kultavuosina 1900-luvun alussa, mutta todelliseen kukkaansa genre puhkesi viimeistään suuruudenhullun Cabirian myötä vuoden 1914 tietämillä, jolloin saapasmaan lyhyeksi jäänyt maineen ja kunnian aika oli jo väistymässä.
Orleansin neitsyen kohdalla lienee turha edes alkaa pälisemään mistään historiallisesta autenttisuudesta tai sen semmoisista, koska kyseessähän on lähtökohtaisesti puhdasta viihdetarkoituksessa tuotettua Hollywood-fiktiota. Itse asiassa se on historiallisena mediana myös paljon enemmän, sillä kyseessä on vastaaviin spektaakkeleihin myöhemmin erikoistuneen Cecil B. DeMillen ensiesiintyminen tulevan tavaramerkkityylinsä ohjaksissa. Lukemani perusteella yleisö ei varsinaisesti vielä tässä vaiheessa täysin lämmennyt DeMillen visiolle, mutta arpa oli heitetty – ja miten komeaa jälkeä se vielä poikisikaan!
Tarinan tapahtumat sijoittuvat 1300-luvun Ranskaan ja satavuotisen sodan melskeisiin. Jeanne on köyhä tyttörukka, joka sattuu pahaksi onnekseen kuin vahingossa rakastumaan vihollisen leivissä maataan ja kuningastaan vastaan taistelevaan komeaan ritariin. Luonnollisesti hätää kärsivä valtionpää päätyy värväämään hyveellisyydestään tunnetun ja jumalallisia näkyjään seuraavan Jeannen johtamaan armeijaansa ja vapauttamaan Ranskan ilkeiden maahantunkeutujien ikeestä. Jeannen seikkailu ja uhraus vertautuu DeMillen teoksessa kehyskertomuksena toimivan tekoajan veljellisten englantilaisten ja ranskalaisten sotilaiden taisteluun salakavalia saksalaisia vastaan. Kullan ja hunajan maa ei siis vielä ollut itse tässä vaiheessa liittynyt mukaan sotaan.
Mikäli näin vanhan parituntisen eepoksen katsominen tuntuu jo ajatuksena täysin mahdottomalta, niin pelko pois, nimittäin Orleansin neitsyt on ainakin ulkoisesti todella näyttävä ja tekijänsä tavoille uskollisesti taidolla kerrottu teos, joka ainakin omaan makuuni tuntuu jopa monia aikansa muita Hollywood-leffoja sujuvammalta ja vaivattomammalta katsoa. Mitään vauhdikkaita kamera- ja leikkaustrikkejä ei tosin tässäkään vaiheessa vielä nähdä, vaikka silkassa idealisoidun satumaisessa lavaste- ja puvustusosaamisessa panostus on edustanut selvästi aikansa prameampaa laitaa. Todellisuudessa DeMillen esteettisempään näkemykseen keskiajasta haettiinkin innoitusta nimenomaan Maxfield Parrishin tyylitellystä fantasiataiteesta, joten millään muotoa turhan pikkutarkan realistisesta visiosta ei siis lähtökohtaisestikaan voi puhua.
Mitä realismin puutteeseen vielä tulee, näyttelee pääosaa teini-ikäisenä Jeannena melkein nelikymppinen oopperalaulaja Geraldine Farrar, joka ei ainakaan ikänsä puolesta istu rooliinsa sitten alkuunkaan, vaikka viehättävä emäntä tietysti ulkoisesti pisteet kotiin onnistuukin keräämän. Farrarin näyttely on toisinaan melkoista hakuammuntaa teatraalisen huitomisen sekä hillitymmän elehtimisen välillä, mutta mikäli tällaisia leffoja on tottunut katsomaan, asiaan tuskin jaksaa alun jälkeen juuri kiinnittää huomiota sen enempää kuin Hollywood-rakastaja Wallace Reidin tulkitseman komean ritarin tai kenenkään muunkaan sivuhahmon ammattimaisen tasapaksuun työskentelyyn. Jos DeMillen teoksesta olisi jotain oikeasti voinut saksia, niin muutamia turhan pitkitettyjä kohtauksia etenkin loppupäästä.
En osaa näin vanhaa blockbusteria oikein suositella ihan kenelle tahansa asiaan vihkiytymättömälle. Ehkäpä DeMillen fanit sekä mykän elokuvan ystävät saavat tästä eniten irti - muille viimeistään reilu kahden tunnin kesto todennäköisesti tulee jossain kohtaa tuntumaan takamuksessa aika ikävästi kaikesta ajattomasta spektaakkelimaisuudesta sekä parissa kohtaa nähtävistä mielenkiintoisista värityskokeiluistakin huolimatta.
Arvio: 4/5
JOAN THE WOMAN, 1916 USA
Ohjaus: Cecil B. DeMille
Käsikirjoitus: Jeanie Macpherson, William C. de Mille
Näyttelijät: Charles Clary, Geraldine Farrar, Hobart Bosworth, James Neill, Raymond Hatton, Theodore Roberts, Tully Marshall, Wallace Reid
Arvio: 4/5
JOAN THE WOMAN, 1916 USA
Ohjaus: Cecil B. DeMille
Käsikirjoitus: Jeanie Macpherson, William C. de Mille
Näyttelijät: Charles Clary, Geraldine Farrar, Hobart Bosworth, James Neill, Raymond Hatton, Theodore Roberts, Tully Marshall, Wallace Reid
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.