Vanhaa ja uutta (1929)

Vanhaa ja uutta taitaa olla Sergei Eisensteinin mykän ajan elokuvista ainoa, josta kukaan ei koskaan kirjoiteta ja johon ei ikinä viitata puhuttaessa miehen merkkiteoksista. Älkää huoliko, leffa on kyllä oikein muikea, mutta unohduksellekin on täysin ymmärrettävä syynsä. Alunperin Sergei Eisenstein suunnitteli tekevänsä tämän heti Panssarilaiva Potemkinin jälkeen, mutta jätti projektin kesken tehdäkseen Lokakuun. Myöhemmin Eisensteinin palattua Vanhan ja uudenpariin, Neuvostoliiton poliittinen tilanne oli jo muuttunut rajusti ja valmis elokuva jouduttiin leikkelemään käytännössä täysin tunnistamattomaksi. Nykyään yleisesti saatavilla oleva näkemys on lähinnä myöhempi restauraatio, joka taitaa olla vähintään yhtä paljon möyhemmän restauroijan kuin ohjaajansa visio alkuperäisestä versiosta.

Useimmista Eisensteinin elokuvista poiketen tässä seurataan yhtä päähenkilöä; kyseessä olikin tiettävästi ohjaajan pyrkimys astetta kaupallisempaan suuntaan. Tarinan keskiössä on venäläisen talonpojan köyhä tytär, joka liittyy mukaan vallankumouksellisten pyörittämään kolhoosiin ja pääsee osaksi uuden järjestelmän tuottamaa hyvinvointia ja edistystä. Käytännössä tämä tarkoittaa pikkutarkkaa kuvausta maaseudun tekniikan kehityksestä käsikäyttöisestä ja vanhanaikaisesta kohti kehittyneempiä koneita ja vekottimia. Loppujen lopuksi tämä on vähän kuin sekoitus Aleksandr Dovzenkon Ukraina-elokuvia ja Dziga Vertovin koneromantiikkaa.

Kaikista Sergei Eisensteinin elokuvista tässä taitaa omaan silmääni korostua miehen harrastama kuvakulmien dynaaminen käyttö. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yhtä kohtausta tai yksityiskohtaa kuvataan yleensä nopeilla leikkauksilla useammasta kuvakulmasta yleensä kunkin kuvan sommitelmien ja muotojen leikatessa toisiaan terävässä tai suorassa kulmassa. Jos sellainen elokuva kuin Limite on tuttu, niin idea on käytännössä hyvin samanlainen kuin siinä. Erityisen tunnettuja esimerkkejä tästä elokuvasta taitavat olla alun sahakohtaus ja keskivaiheilla tuleva kermakonekohtaus, kumpikin pahuksen hienoja.

Vaikka Vanhaa ja uutta onkin enimmäkseen oikein onnistunut elokuva Eisensteinilta, jotain tässäkin nyppii. Omaan makuuni tämä ainakin tuntuu enimmäkseen kauhean rutiinilla tehdyltä ja liukuhihnamaiselta ilman sen kaksisempaa tunteen paloa tai inspiraatiota. En tiedä miten paljon tässä on kyse Eisensteinista itsestään ja missä määrin restauroijan käsittelystä, mutta tämä vain tuntuu kauhean väsähtäneeltä ja nähdyltä. Ainut vinkeä viittaus aiempien eisensteinien voimaan tulee lopun hassussa lehmien hääkohtauksessa, joka päätetäänkin ohjaajalle tyypilliseen hypernopeaan leikkauskikkailuun ja montaaseihin. Tätä olisi saanut olla enemmän.

Ei varsinaisesti ole elokuvan itsensä vika, mutta tuo hirvittävä demonisesti irvistelevä naama julisteessa saa kylmän hien valumaan selkää pitkin. Ugh! Tuo hirvitys tulee vielä painajaisiin kummittelemaan!

"I will eat your soul!! Dead by dawn, dead by dawn!!11"

En menisi missään nimessä kutsumaan Vanhaa ja uutta Eisensteinin tunnetuimpien veroiseksi mestariteokseksi, mutta se on ainakin nykyisessä muodossaan vähintään katsottavaa tasoa. Sanoisin, että tämä pääsee melko samoihin saman ohjaajan Lakon kanssa, joka ei varsinaisesti kuulu sekään omiin ehdottomiin suosikkeihini miehen tuotannosta vaikka ihan hyvä elokuva onkin. Neukkuasteikolla tämä on parempaa keskitasoa, muodollisesti pätevä elokuva.


Arvio: 4/5

STAROYE I NOVOYE, 1929 Neuvostoliitto
Ohjaus: Sergei Eisenstein, Grigori Aleksandrov
Käsikirjoitus: Sergei Eisenstein, Grigori Aleksandrov
Näyttelijät: E. Suhareva, G. Matvei, Ivan Judin, Konstantin Vasiljev, Marfa Lapkina, M. Ivanin, Nejnikov, Tšukamarjev, Vasili Buzenkov