sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Turksib (1929)


Tässäpä onkin taas sellainen klassikko, että oksat pois. Turksib sijoittuu Stalinin viisivuotissuunnitelman aikaan, jolloin neuvostojen maata oltiin teollistamassa oikein olan kanssa. Tässä tapauksessa seurataan työläisten uupumatonta uurastusta Siperian ankaria luonnonvoimia vastaan näiden rakentaessa tuhatkunta kilometriä pitkää rautatietä äärettömältä tuntuvien laakeiden arojen ja erämaiden läpi aina Turkestaniin eli nykyisen Kazakstanin tienoille Keski-Aasiaan.
Turksib on jaettu karkeasti kolmeen, lyhyiden yksisanaisten välitekstien värittämään osaan: ensimmäinen kuvaa periferian köyhien asukkaiden raadollista elämää luonnon armoilla ennen rautatien rakentamista, keskimmäisessä osassa seurataan projektin etenemistä ja luonnonvoimien alistamista kansakunnan onnen ja hyvinvoinnin palvelukseen. Kolmannessa ja viimeisessä osassa nähdään valmis rautatie ja myhäillään tyytyväisenä edistyksen saavuttaneen vihdoin myös rutiköyhän Turkestanin kansan.

Tämä taitaa olla tähänastisista näkemistäni neukkuelokuvista kaikkein yksinkertaisin ja helpoin selittää auki. Turksibissa ei oikeasti ole ollenkaan saarnaavaa selittelyä tai tuputtavaa propagandaa vaan kaikenlaiset välitekstitkin on pyritty pitämään mahdollisimman minimissä ja kaikki olennainen on kerrottu visuaalisin avuin. Pelkkä fakta, että tämän pystyy käytännössä katsomaan ilman minkäänlaisia käännöstekstejä riittänee kertomaan tämän kuvallisen kerronnan tasosta. Vielä kun kuvat itsessään ovat nättiä katseltavaa ja aihekin positiivinen kuin mikä, ei tästä juuri isompaa valittamisen kai löydäkään.
Lopullinen tuomio Turksibille ainakin omalta kantilta on erittäin positiivinen. Tässä on kyseessä taidolla ja osaamisella tehty, kuvausaikaansa ja -paikkaansa nähden yllättävänkin neutraali dokumenttielokuva, jonka pystyy helposti katsomaan vaikkei tekijöiden poliittinen ideologia tai elokuvan varsinainen sanoma kiinnostaisikaan. Lisäksi tällä on pituuttakin nopeudesta riippuen vajaasta tunnista seitsemäänkymmeneen minuuttiin, joten ei tähän periaatteessa aikaakaan kovin paljoa tuhlaannu verrattuna vaikkapa mihin tahansa keskiverto nykyelokuvaan.

Arvio: 4/5


TURKSIB, 1929 Neuvostoliitto
Ohjaus: Viktor Turin
Käsikirjoitus: 
Aleksandr Macheret, Victor A. Turin, Viktor Shklovsky, Yakov Aron

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.