A Silent Voice (2016)

A Silent Voice on tarina koulukiusaamisesta ja anteeksiannosta. Erään nasevan luonnehdinnan mukaan se kertoo lukioikäisistä nuorista, jotka hautovat itsemurhaa ala-asteaikaisen kiusaamisen vuoksi. Pääkiusaaja elokuvassa on nimeltään Shoya ja kiusattu Shoko. Shoko on kuulo-ongelmainen oppilas, joka aiheuttaa jatkuvasti ongelmia muulle luokalle. Kiusaamisen mentyä turhan pitkälle Shoya joutuukin itse ihmisten vihan kohteeksi ja vuosikausiksi sosiaalisesti eristetyksi. Myöhemmin itsetuhoiseksi käynyt Shoya yrittää sovittaa aiemmat tekonsa ystävystymällä Shokon kanssa ja pyytämällä tältä anteeksi.

Omasta mielestäni erityisen kehun arvoista A Silent Voicessa on sen nätti animaatio ja visuaalinen toteutus yleensä. Hahmot ovat kyllä mitä tylsimpiä ja geneerisimpiä nenättömiä suurisilmäisiä takkutukkia animeteinejä, mutta sujuvan kasvoanimaation avulla niistä on saatu poikkeuksellisen paljon irti. Alussa esimerkiksi Shokon ilmestyessä luokkaan hahmojen kasvoilta pystyy selvästi lukemaan viattoman uteliaisuuden, joka nopeasti muuttuu puhtaaksi turhautumiseksi. Toisinaan kun elokuva ei pidä vauhtia itse tarinan kanssa, se keskittyy mukavan rauhoittavaan tunnelmointiin ja koulun ympäristön kuvaamiseen. Nämä pienet kiireettömät hetket ovat mielestäni parasta antia koko elokuvassa.

Valitettavasti tässä on myös ne ikävämmät puolet, jotka kalvavat tätä tosi rajusti. A Silent Voiceperustuu samannimiseen seitsenosaiseen sarjakuvaan, jota on jouduttu leikkaamaan rajusti, jotta tarina on saatu mahdutettua yhteen alle parituntiseen elokuvaan. Valitettavasti leikkauspöydälle on päätynyt suurinpiirtein kaikkien hahmojen persoonallisuudet, keskinäiset suhteet ja hahmonkehitys. Kaikkein pahiten typistämisestä kärsii päähenkilö Shoya itse, jolla sarjakuvassa on varsin rikas sisäinen maailma ja teini-iän eksistentialistinen kriisi, mutta joka tässä on latistettu muiden tarinan henkilöhahmojen tavoin pelkäksi heikompaa kiusaavaksi ilkiöksi, joka jostain tuntemattomasta syystä päättäkin yhtäkkiä ryhtyä hyväksi tyypiksi.

Yllättäen koin muutenkin koko elokuvan hahmokatraan harvinaisen inhottavana ja ikävänä. A Silent Voicen ensimmäisissä kohtauksissa koko koululuokan oppilaista ja etenkin päähenkilöstä maalataan heikompiaan säälimättömästi kiusaavia ilkiöitä eikä tarinan myöhemmistä käänteistä ole tätä ensivaikutelmaa miksikään muuttamaan. Yhdessä kohtaa nähdään yhden hahmon shokeeraava itsemurhayritys, mutta se ei ole shokeeraava järkytyksen vaan täydellisen yllätyksen vuoksi: kyseisellä hahmolla ei nimittäin siihen mennessä ole kehittynyt lainkaan persoonallisuutta tai omaa tarinaa, että itsemurha-aikeita olisi osannut ymmärtää tai aavistaa millään muotoa etukäteen. Nyt homma menee ihan emoiluksi.

Kuvioon siis kuuluu, että hengettömäksi emoteiniksi latistettu Shoyakin yrittää ottaa jatkuvasti henkeä itseltään. Sekavuutta entisestään korostaa, että elokuva alkaa flashbackilla, jossa Shoya hyppää lapsena sillalta taustalla soidessa ”I wish I die before I get old”. Onko tässä nyt siis kyse ahdistuksesta vai teinikapinasta vai kukamitähäh?

Internetin leffa- ja animesivustoja selatessa on tullut vähintäänkin selväksi, että genreä seuraava kansa on rakastunut tähän elokuvaan. Miksiköhän? Omasta mielestäni A Silent Voicessa ei ole oikeastaan mitään niin kauhean ihmeellistä tai poikkeuksellista että tästä jaksaisi kauheasti innostua. Tarina on kauhean tasapaksu ja siirappinen, henkilöhahmot ovat latteita ja laadukkaan alkuperäissarjakuvan rikasta maailmaa on yksinkertaistettu aivan liian paljon. Elokuvana tämä on parhaimmillaankin lähinnä keskinkertainen, adaptaationa ei ehkä senkään vertaa. Yhden raakilemaisen elokuvan sijaan tämä tarina olisikin istunut paremmin vaikka muutaman osan pituiseen lähdeuskollisempaan minisarjaan.

Näin siis ainakin omasta mielestäni.


Arvio: 3/5


KOE NO KATACHI, 2016 Japani
Tuotanto: -
Ohjaus: Naoko Yamada
Käsikirjoitus: Reiko Yamada, Yoshitoki Oima
Näyttelijät: Aoi Yuki, Kenshô Ono, Mayu Matsuoka, Megumi Han, Miyu Irino, Saori Hayami, Toshiyuki Toyonaga, Yui Ishikawa, Yûki Kaneko