Pixels (2015)

13-vuotias Sam Brenner osallistuu nörttikavereidensa vuoden 1982 videopelien maailmanmestaruuskisoihin ja häviää finaalissa takatukkaiselle Tyrion Lannisterille. Samin elämä menee tappion seurauksena täysin pieleen ja kaverista kasvaa video- ja äänentoistovehkeita asentava nössö Adam Sandler. Amerikan pelihullulle presidentille tulee yllättäen tarvetta Adam Sandlerin pelurintaidoille kun vuoden -82 kisojen yhteydessä maata kiertävälle radalle ammuttu pelikasetti päätyy ulkoavaruuden humanoidien haltuun, jotka kuvittelevat kyseessä olevan sodanjulistuksen ja vastaavat hyökkäämällä maahan vanhoja videopelejä apinoivilla aseilla.

Pixelsin tarina pyörii siis enemmän tai vähemmän vanhojen 80-luvun alun pelien ja nostalgian *köh*Räyhä-Ralf*köh* ympärillä; etenkin alkupäässä lähes jokainen kuva on tungettu niin täyteen erilaisia tuotemerkkejä ja vanhoja pelejä, että heikompaa hirvittää. Kun taustalle on vielä väkisin tungettu soimaan kaikkea mahdollista aikalaismusiikkia, alkaa nostalgiamitta vuotamaan jo ylitse vaikken itse kasarilapsia olekaan. Itse asiassa elokuvan ensimmäinen isompi ongelma piileekin sen epämääräisessä kohderyhmässä: perinteiseen Adam Sandler -tyyliin kaikki tämänkin elokuvan läppä on enintään alle 10-vuotiaiden lasten makuun, mutta kaikella ylenmääräisellä kasaritauhkalla yritetään samalla selvästi vedota yli kolmikymppisiin aikuisiin – ja vain heihin. Itseni kaltaiselle ”playstation-sukupolven” edustajalle tässä ei lähtökohtaisesti ollut yhtään mitään kiinnostavaa sisältöä.

Pahempaa kuin epämääräinen kohdeyleisö sekä joka nurkkaan ja kulmaukseen tungettu nostalgiannälkäisille suunnattu tuotesijoittelu, on surullinen fakta ettei pelielokuvaa tekemään ryhtyneillä kavereilla selvästikään ollut aiheesta minkäänlaista omakohtaista kokemusta tai erityisrakkautta aikakauden pelikulttuuria kohtaan. Tässähän kuvataan nimenomaan vuoden -82 videopelikataloogia Pac-Manistä lähtien, mutta mukaan on eksynyt myös valtavat määrät myöhemmin julkaistuja pelejä ja pelihahmoja kuten kuukausikaupalla vuoden -82 maailmanmestaruuskisojen jälkeen julkaistu Q*bert, vuonna 1984 ilmestynyt Tetris, vuosia myöhemmin julkaistu Paperboy ja jopa Nintendon Duck Huntin koira, joka nähtiin ensimmäisen kerran vasta kasibittisellä NESillä vuosikausia tämän tapahtumien jälkeen! Kukaan vähänkään aiheesta tietävä tai välittävä ei ikipäivänä tekisi tällaisia megatason virheitä vahingossa.

Itse elokuvan tapahtumissa tai toimintakohtauksissa ei pelihahmojen ja ihan mukiinmenevien erikoistehosteiden lisäksi ole kauheasti kirjoittamista: ne ovat tylsiä, tyhjää täynnä. Tässä ei oikeasti tapahdu mitään kauhean kiinnostavaa tai innostavaa, jokainen vitsi latistuu kokoon ja alkaa tympiä jo hyvän aikaa ennen punchlinea. Ainut valopilkku itselleni tässä oli Max Headroomiin lyhyt cameo lopussa. Harmi vain, ettei Matt Frewerin esittämälle änkyttävälle tekoälykoomikolle viitsitty kirjoittaa mitään hauskaa sanottavaa. Ehkä tässä oli taka-ajatuksena, että hahmo vain korostaisi koko muun elokuvan tylsyyttä ja tyhjyyttä heittämällä väliin oikeasti hyvää settiä. Itse asiassa Max Headroom keksittiin todellisuudessa vasta 1984, joten hahmon mukanaolossa ei niinikään ole mitään järkeä! Tämäkään ei siis ole mitään obskuuria salatiedettä vaan helposti parilla klikkauksella tarkistettavissa olevaa faktaa! Sadan miljoonan budjetti ja virheet tätä luokkaa, huhhuh.

Pixels on juuri niin hyvä elokuva kuin Adam Sandlerilta keskimäärin sopiikin odottaa; itse odotin pelkkää sielua riipivää ripulituhnua helvetistä ja sainkin juuri sitä. Pixels on niin tylsä ja mitäänsanomaton turaus vasten kasvoja, ettei tästä saa edes kunnon rage-arvostelua aikaiseksi. Tämän elokuvan tarkoituskin lienee vain ja ainoastaan repäistä rahat pois kaltaisiltani nostalgialla jallitettavilta uteliailta dorgilta vanhaan kunnon ”ota rahat ja juokse” -tyyliin. Kaikenlaisten suurten ja pienten asiavirheiden määrä nyt viimeistään paljastaa, ettei näillä tyypeillä ollut mitään hajua videopeleistä tai kiinnostusta itse elokuvan tekoon; joku konsulttifirma varmaan laski, että kasarinostalgialla saa nyt parhaat hynät ja sen mukaan mentiin.

Tuhnu mikä tuhnu. Pelkkää rahastusta.


Arvio: 1/5


PIXELS, 2015 USA
Tuotanto: Adam Sandler, Chris Columbus, Mark Radcliffe, Allen Covert
Ohjaus: Chris Columbus
Käsikirjoitus: Tim Herlihy, Timothy Dowling
Näyttelijät: Adam Sandler, Ashley Benson, Brian Cox, Jane Krakowski, Josh Gad, Kevin James, Michelle Monaghan, Peter Dinklage, Sean Bean