Vuonna 1906 eräs saksalainen työtön suutari hankki itselleen upseerin univormun ja käväisi hakemassa itselleen Köpenickin kaupungin, nykyisen Berliinin kaupunginosan kassan. Tapaus herätti aikoinaan paljon hilpeyttä ja sitä pidettiin saksalaisten mielettömän esivaltauskollisuuden sekä univormujen palvonnan ilmentymänä. Viimeinen mies perustuu löyhästi tähän ”Köpenickin kapteenin” tapaukseen. Sen on käsikirjoittanut Tohtori Caligarin kabinetista tuttu Carl Mayersekä ohjannut Nosferatusta nostetta uralleen saanut F.W. Murnau siirryttyään maan johtavan tuotantoyhtiön leipiin. Oman aikansa ehdottoman dream teamin täydentää vielä kuvauksesta vastannut Karl Freund, joka myöhemmin ohjasi mm. Boris Karloffin tähdittämän kauhuklassikko Muumion.
Viimeinen mies kertoo tarinan loistohotellin iäkkäästä ovimiehestä, joka pannaan korkean ikänsä vuoksi sivuun tehtävistään. Ennen komeaa univormua käyttänyt mies oli oman yhteisönsä sankari ja ylpeydenaihe, mutta ilman univormuaan hän joutuisi häpeään ja tyhjän päälle. Ukko päättää varastaa puvun ja teeskennellä menevänsä päivisin entiseen työpaikkaansa säilyttääkseen kasvonsa. Lopulta ukko kuitenkin jää kiinni ja joutuu naurun sekä julman pilkan kohteeksi. Synkkään tarinaan on lisätty huumorimielessä onnellinen loppu.
Ensimmäinen ja tärkein huomio elokuvassa on sen vallankumouksellinen ja ennakkoluuloton kameratyöskentely. Jo ensimmäisessä kohtauksessa kamera laskeutuu kuin katsojan silminä alas hotellin hissiä ja liikkuu sulavasti hotellin sisällä paikasta toiseen. Se on vasta alkua, nimittäin koko elokuva on yhtä välitekstiä lukuunottamatta kerrottu pelkästään erilaisten kuvallisten kikkojen avulla linssejä, kuvakulmia, leikkauksia sekä liikkuvaa kameraa hyödyntäen, mikä oli jo omana aikanaan erittäin radikaalia, mutta toimivaa. Elokuvan kaupunkilavastus on sekin uskomattoman hienoa jälkeä ja siitä tuntuukin löytyvän loputtomasti pieniä yksityiskohtia jokaisella katselukerralla. Tarina itsessään on sopivan yksinkertainen ja helposti seurattavissa ilman tekstiäkin, eikä vähiten erinomaisen ohjaajansa sekä kuvaajansa ansiosta. Emil Jannings tekee traagisena vanhuksena elämänsä roolin. Viimeisen miehen myötä hänestä tulikin muiden elokuvan keskeisten tekijöiden kera kansainvälinen tähti ja ovet Hollywoodiin olivat hänelle kerralla auki.
Viimeinen mies oli jo ilmestyessään valtaisa kansainvälinen arvostelu- ja yleisömenestys, eikä sen saama arvostus tunnu vuosien varrella hiipuvan yhtään, päinvastoin. Nykyisin sitä pidetään yhtenä mykän kauden tärkeimmistä teoksista ja se kuuluisi mielestäni jokaisen elokuvia tosissaan katselevan yleissivistykseen jo pelkästään ensiluokkaisen toteutuksensa sekä aikaansa huomattavasti edellä olleen kameratyöskentelynsä vuoksi siinä missä Chaplinin tunnetuimmat teoksetkin.
Arvio: 5/5
DER
LETZTE MANN, 1924 Saksa
Tuotanto: Erich
Pommer
Ohjaus: F.W.
Murnau
Käsikirjoitus: Carl
Meyer
Näyttelijät: Emil
Jannings, Olaf Storm, Hemann Vallentin, Emmy Wyda
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.