Varietee (1925)

20-luku oli totta tosiaan elokuvataiteen ja kuvallisen kerronnan ilmiömäisen nopean kehityksen vuosikymmen. Ajan elokuvia katsellessa tuntuu kuin jokainen teos nostaisi rimaa enemmän tai vähemmän entistä ylemmäs ja taso kohoaisi äänielokuvan alkuun tultaessa vuosi vuodelta lähemmäs puhdasta täydellisyyttä johon ei myöhemmin ole enää ylletty. Vuonna 1924 ilmestynyt F.W. Murnaun Viimeinen mies oli ilmestyessään valtaisa edistysaskel, joka muutti alan kameratyöskentelyä ratkaisevasti ottamalla käyttöön rohkeammin liikkuvan kameran, erilaiset kuvakulmat ja linssit tarinankerronnan tueksi. Vähän vähemmälle huomiolle jäänyt ohjaaja E.A. Dupont jatkoi kuvaaja Karl Freundin kanssa siitä mihin Viimeisessä miehessä oli jääty ja tuloksena syntyi Varietee, joka niin ikään muistetaan alan merkkiteoksena.

Elokuvan tarina kertoo Boss Hullerista (erinomainen Emil Jannings), pientä räkäistä tanssiryhmää vetävästä entisestä trapetsitaiteilijasta, joka hylkää perheensä ja lähtee nuoren eksoottisen tanssijattaren matkaan. Elokuvan aikana kaksikko päättää aloittaa uran akrobaatteina ja jatkaa englantilaisen alan miehen kanssa triona. Englantilainen kuitenkin alkaa lähentyä Boss Hullerin nuoren mielitetyn kanssa, mistä seuraa klassinen kolmiodraama.

Jo alusta asti tulee selväksi, ettei kyseessä ole mikä tahansa elokuva. Ensimmäinen kohtaus sijoittuu vankilaan, jossa selin kameraan päin suunnattu vanki, jonka katsoja tuntee vain numerolla 28 alkaa kertoa tarinaansa. Elokuva keskittyy alun kasvottoman hahmon persoonallisuuden ja koko keskeisen elämäntarinan kuvaamiseen siten, että lopulta katsoja suunnilleen näkee hänen lävitseen ja ymmärtää hänen tunteensa läpikotaisin. Toisin kuin voisi luulla, Varietee ei sisällä oikeastaan minkäänlaista ekspressionistista tyylittelyä tai ylimääräistä kikkailua, päinvastoin. Dupontin ja Freundin elokuvan suurin vahvuus ja ansio nimenomaan on sen tapa yhdistää siihenastiset keskeiset leikkaus- ja kuvaustekniikat poikkeuksellisen sujuvaksi ja luontevaksi kokonaisuudeksi, jossa teknisiä heikkouksia tai pölyttynyttä tavaraa ei oikeastaan löydy laisinkaan. Varietee tuntuukin aikansa elokuvaksi näyttelijöitään myöten poikkeuksellisen nykyaikaiselta ja se voisi yhtä hyvin olla tehty vaikka vuosikymmeniä myöhemmin. Kameran rajoja venytetään käyttämällä kameraa mm. maailmanpyörässä sekä akrobaattien köysissä, muttei koskaan itsetarkoituksellisesti.

Ehkäpä ainoaksi varsinaiseksi heikkoudeksi elokuvassa nousee sen varsin heppoinen sekä äärimmäisen ennalta-arvattava juoni, jota vieläpä eri maiden sensorit olivat aikoinaan leikanneet vieläkin heppoisemmaksi. Emil Janningsin esittämää Boss Huller on alusta loppuun koko elokuvan keskipiste ja muut hahmot jäävät häneen verrattuna varsin etäisiksi. Varieteesta on liikkeellä useampikin restauroitu julkaisu, joista eräässä on aivan erityisen karmea, lähes kuuntelukelvoton soundtrack. Itse katsoin Varieteen mukavalla ja elokuvaan sopivalla urkumusiikilla.

Varietee ei kokonaisuutena varsinaisesti kuulu mykän elokuvan kaikkein terävimpään joukkoon, vaikka se enimmäkseen timanttia onkin. Nykyisin se tuntuu kuitenkin laatunsa nähden harmittavan tuntemattomalta ja aliarvostetulta teokselta. Yksi syy elokuvan tuntemattomuuteen lienee, ettei sen ohjaaja oikeastaan koskaan pystynyt toistamaan temppuaan vaan juuttui keskinkertaisten b-elokuvien suohon. Sulavan hienostuneen kuvallisen kerronan merkkiteoksena Varietee ansaitsisi mielestäni paljon parempaa.

VARIETÈ, 1925 Saksa

Tuotanto: Erich Pommer

Ohjaus: Ewald Andre Dupont

Käsikirjoitus: Ewald Andre Dupont, Felix Hollaender

Näyttelijät: Emil Jannings, Werner Krauss, Lya De Putti, Warwick Ward, Georg John