The Next Generation Patlabor: Tokyo War (2015)

Muistan vielä kun tämä viimeisin Patlabor teki tuloaan ja ”piireissä” nousi vielä pienen pieni toivonpilkahdus paremmasta Mamoru Oshiin harmittavasti kurahtaneen uran suhteen. Tähän leffaanhan saatiin mukaan koko vanha Headgear-tiimi, joten yhden miehen väsähtämisenkään ei luulisi tätä voivan täysin pilaavan. Mahtavan Patlaborin uutta tulemista juhlistettiinkin rakennuttamalla vanhan mechaklassikon roboteista aidon kokoisia kopioita ympäri Tokiota ja promokuvissa mestariohjaaja itse istui yhden ohjaamossa muikeasti hymyillen. Kaiken piti olla täydellistä, minkään ei pitänyt mennä pieleen. Sitten leffa ilmestyi ja hävisi julkisuudesta yhtä nopeasti kuin oli esiin pyllähtänyt…

Mamoru Oshii ja Headgear-ryhmä olivat nimittäin onnistuneet tekemään uransa huonoimman elokuvan ja käytännössä tuhoamaan koko klassisen Patlabor-franchisen perinnön lopullisesti.

Ensimmäinen kohtaus käytännössä kiteyttää Tokyo Warin isoimman ongelman täydellisesti. Ensimmäiset kuvat ovat nimittäin suoraa jäljennöstä Patlabor 2: The Movie:n vastaavasta, taustalla soi kyseisen leffan soundtrack ja edellisen tavoin siinä kuullaan filosofista monologia vähän Assault Girlsin tyyliin. Mamoru Oshii on siis käytännössä tehnyt jälleen täysin innottoman toiston vanhoista paremmista elokuvistaan mitään lisäämättä tai uutta koettamatta. Patlabor Tokyo Warilla ei ole minkäänlaista omaa sanottavaa tai identiteettiä vaan se perustuu sataprosenttisesti pelkkään vanhan tympeään toistoon, mutta huomattavasti alkuperäistä tylsemmin ja mielikuvituksettomammin.

Suurin osa elokuvasta näyttää tältä.

Paltabor Tokyo Warin tarina sijoittuu 13 vuotta Patlabor 2: The Movien tarinan jälkeiseen aikaan. Edellisessä osassa Tokion kyberpoliisin Osasto 2:n rakastettava puuhatiimi selvitti salaperäisten terrori-iskujen sarjaa ja pääsi lopussa astetta suuremman salaliiton jäljille. Entinen rauhanturvajoukkojen johtaja päätti kostaa miehistönsä teurastuksen järkyttämällä japanilaisten turvallisuudentunnetta ajamalla maan anarkiaan terrorilla usuttaen samalla maan turvallisuusviranomaiset toisiaan vastaan. Enemmän kuin toimintaleffa, kyseessä oli henkien ja filosofioiden taisto; P2 sisälsikin valtavasti filosofista pohdintaa sekä pitkiä tarinaa ja hahmojen motiiveja syvemmin selvitteleviä monologeja. Kyseessä onkin ainakin omasta mielestäni yksi parhaista animeleffoista koskaan ja pääsee ehkä lähimmäksi Metal Gear Solidin henkeä kuin mikään toinen jännäri koskaan.

Tässä elokuvassa kaikki edellisestä tutut hahmot onkin sitten heitetty tylysti menemään ja tilalle on saatu pahvinen katras täysin yhdentekeviä ilveilijöitä, joilla ei ole sen enempää persoonallisuutta, motiiveja kuin hahmonkehitystäkään. Itse en muista enää edes niiden nimiä. Roistona tässä on joukko P2:n mastermindin vanhoja seuraajia, jotka tekevät uskollisesti samat temput kuin vanha johtajansakin, mutta tässä ilman järkevää motiivia. Suurin osa Tokyo Warin tarinasta onkin pelkkää epätoivoisesti edellisen elokuvan temppua toistamaan vimmaisesti pyrkivää joutavaa pimeissä huoneissa soperrettua horinaa ja puutaheinää. Toimintaa puolitoistatuntisessa "toimintaleffassa" on yhteensä 5 minuuttia, joista enintään 2 on mechojen kanssa.

En muista milloin olisin katsonut toista yhtä tylsää elokuvaa kuin Patlabor: Tokyo War. Tässä ei ole niin minkäänlaisia kiinnostavia koukkuja tai jännittäviä mukaansa tarraavia kohtauksia, jotka saisivat ehdoin tahdoin katsomaan koko rainaa loppuun kelaamatta ja hyppimättä kohtausten yli. Tämän katastrofin maailma hahmokatraineen on niin puiseva ja hengetön, että se saa jo Barneyn suuren seikkailunkin näyttämään psykologisesti syvälliseltä henkilökuvaukselta. Jopa Tokyo Warin vähä puskafarssia muistuttava toimintakin lähinnä unettaa aneemisuudellaan. Kaikki hauskuus ja tekijöiden kiinnostus loistavat tästä täysin poissaolollaan. Ainut edes etäisesti oivaltavaa komediaa muistuttava kohta nähdään alussa, kun Oshii irvailee Uwe Bollin maailmankuulun House of the Dead -leikkauksen kustannuksella. Kyseinen vitsi taitaakin sitten olla ainut oikeasti oivaltava juttu koko leffassa.

Ilmeisesti Headgearille ei jäänyt mainostemppunsa jäljiltä edes rahaa kunnollisiin vehkeisiin tai lavastukseen vaan tässä nähdäänkin pitkälti luonnottoman tyhjiä halleja, muoviaseita, läjäpäin kömpelöhköä blue screeniä ja cgi-räjähdyksiä, jotka saavat sen jokin aika sitten ilmestyneen rupuisen venäläisen supersankarileffankin tosi hyvältä. Pimeissä huoneissa vietetystä ajasta päätellen näillä tyypeillä ei ollut varaa edes kunnolliseen valaistukseen. Kauas on tultu Avalonista ja armeijan sponsoroimista aidoista tankeista ja taisteluhelikoptereista.

Jos tästä nyt väkisin jotain hyvää pitää etsiä, niin parhaimmillaan tässä ainakin nähdään jälleen Mamoru Oshiin elokuville tyypillistä visuaalisesti ihan kivaa tunnelmointia ja nättiä kuvausta vaikka suurin osa koko rainasta on pelkkää tylsää ja mitäänsanomatonta harmaata mössöä, jota katsoisikin mieluummin silmät kiinni ja senkin pikakelauksella. Edes Kenji Kawain takuuhyvä musiikki ei tällä kertaa pysty pelastamaan täysin hengetöntä ja pitkästyttävää elokuvanraakiletta täydelliseltä limbolta, sillä mies ei tässä ole ollenkaan entisen kaltaisessa iskussa vanhoista leffoista lainattuja mahtibiisejä lukuun ottamatta.

Voi luoja…

Voi ei!!!

EIIiiaaaaaaerttthh!!!!!!!111

Tätä kirjoittaessa tuli pakosti mieleen yksi toinen kuluvana vuonna ilmestynyt Mamoru Oshiin elokuvan näytelty filmatisointi, jota vihasin aivan erityisen paljon ja jota olen bashannut koko viimeisen vuoden aina kun olen tilaisuuden saanut. Tämä on kuulkaas vielä sitäkin huonompi. Olen tosissani. Se Jonka Nimeä En Enää Mainitse sisälsi ainakin jonkinlaisen tarinan ja hahmot, toiminta oli parhaimmillaan ihan viihdyttävää ja tuotantoarvotkin olivat kohdillaan vaikka kokonaisuus ei ehkä omaan mieleen juuri ollutkaan. Patlabor: Tokyo Warissa ei ole mitään noista vaan tämä on käytännössä ihan täyttä itseään ja vielä oman luojansa toimesta tehtynä. Tokyo War on sitä yhtä toistakin onnettomampi pökäle. Minä sanoin tuon.

Voi hyvä luoja mitä olet Mamoru Oshii mennyt tekemään!?

Tämä on haiseva pyllistys, naaman edessä heiluteltu keskisormi, räkäisy silmään ja isku vyön alle kaikille meille vanhan hyvän ajan Mamoru Oshiin ja Patlaborin uskollisille faneille, jotka olemme jo vuosia odottaneet mestarilta uutta nousua tai edes etäisesti hyvää leffaa, mutta turhaan. Kumpaakaan ei näytä enää olevan näköpiirissä vaan miehen piti sitten tuhota vielä kaupanpäällisiksi yksi kauneimmista ja rakkaimmista kaikista lapsistaan tavalla, jolla edes lobotomiaviihteen ykköstykki Hollywood ei vielä tähän päivään mennessä ole animeklassikoita kyennyt häpäisemään.

Jumala on kuollut.

Arvio: 1/5


THE NEXT GENERATION PATOREIBA: SHUTO KESSEN, 2015 Japani
Tuotanto:
Ohjaus: Mamoru Oshii
Käsikirjoitus: Mamoru Oshii, Kazunori Ito
Näyttelijät: Erina Mano, Kanna Mori, Kohei Shiotsuka, Rina Ohta, Seiji Fukushi, Shigekazu Tajiri, Shigeru Chiba, Toshio Kakei, Yoshikatsu Fujiki, Yoshinori Horimoto