tiistai 26. syyskuuta 2017

Assault Girls (2009)


Mamoru OshiiAssault Girlsissä on taatusti kädettömin ja ärsyttävin intro, jota olen ikinä eläessäni nähnyt. Peräti kymmenminuuttisessa pätkässä kuunnellaan jonkun random ukon epäselvällä aksentilla mongertamaa pulinaa maailmanlaajuisesta kommunismista, inhimillisistä himoista ja ties mistä. Itse putosin kärryiltä ja ensimmäisen kymmenen sekuntin jälkeen, mutta koko homman pointti taisi olla, että tässä on nyt kyseessä Avalonin jatko-osa ja kansa pelaa tässä modattua versiota kyseisen elokuvan virtuaalisotapelistä.
Mitään mahtavan Avalonin kaltaista elämystä tältä on tosin turha odottaa sillä suurin osa koko elokuvan tarinasta on täyttä ilmaa ja näyttelijät vain heiluvat ja huitovat päättömästi blue screenin edessä. On tässä toki vähän vanhentunutta cgi-toimintaakin, mutta suurin osa reilun tunnin kestosta menee pelkkään sattumanvaraiseen hyppimiseen ja heilumiseen. Assault Girlsissä kuultava englanninkielinen dialogikin on puhuttu ties minkä ritilän läpi ja niin epäselvällä japaniaksentilla, että se saa jo Ahti Karjalaisenkin kieriskelemään haudassaan.
Assault Girlsin suurin synti on yksinkertaisesti siinä, että se on täysin tappavan tylsää ja hengetöntä räpistelyä alusta loppuun. Mamoru Oshii oli tätä tehdessään ilmeisesti jo monen muunkin mielestä nähnyt parhaat päivänsä ja rahakin oli näköjään sen verran tiukassa ettei tähän saatu houkuteltua muutamaa tusinanäyttelijää enempää, mistään Avalonin aidoista aseista ja kunnon sotakohtauksista nyt puhumattakaan. Tässä ei oikeasti ole mitään muuta sisältöä kuin sysiharmaan ja tylsän taustan pällistelyä Kenji Kawain hengästyttävän upean ambient-soundtrackin soidessa taustalla. Kenji Kawai taitaakin olla tässä vaiheessa ainut asia, mikä ylipäänsä enää pitää Mamoru Oshiita pinnalla. En tiedä mitä Ghost in the Shell 2: Innocencen jälkeen tapahtui, mutta mies on menettänyt taikansa täydellisesti.
Ilman pienintäkään epäilystä Assault Girls on Mamoru Oshiin koko tähänastisen uran huonoin elokuva ja mitä täydellisintä ajan sekä rahan hukkaa. Keskiverto puhelinluettelossa ja pornoelokuvassa on enemmän kiinnostavaa juonta ja hahmonkehitystä kuin koko tässä elokuvassa. Kamasutra on filosofisesti syvällisempää kamaa kuin mikään, mitä tässä elokuvassa yhdessäkään kohtaa pääsee todistamaan. Jos olisin tiennyt miten huono tämä oikeasti on, olisin mieluummin vaikka polttanut rahani kuin mennyt tästä maksamaan. Ennemmin leikkaan vaikka molemmat käteni ja pallini irti kuin katson tätä elokuvaa enää ikinä uudestaan. Blaablaa ja niin poispäin.


Arvio: 1/5

ASARUTO GARUZU, 2009 Japani
Tuotanto:
Ohjaus:
Mamoru Oshii
Käsikirjoitus: Mamoru Oshii
Näyttelijät: 
Hinako Saeki, Meisa Kuroki, Rinko Kikuchi, Yoshikazu Fujiki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.