Reima Punanenä - Kadonneen klaanin legenda (2002)

"Vikings? No, no, no, Robbie, there are no vikings anymore, it was probably just a lettuce that needed a shave."

Puhutaan vaihteeksi jostain iloisesta. BBC:n vanhoina hyvinä aikoina kaikkien maailman lasten ja lastenmielisten aikuisten iloksi tuottama Reima Punanenä - suuri porokisa on pieni vaha-animaation kulttiklassikko, joka näyttäisi sementoineen asemansa pysyvästi kaikkien veikeää britti- ja porohuumoria arvostavien pellavapäiden sydämessä. Petteri Punakuonon GPS-nenällä varustetun laiskan pojan pyrkimys löytää paikkansa sekä tosirakkautensa joulupukin rekiryhmästä on edelleen hykerryttävän hauskaa ja tuotantoarvoiltaankin komeaa jouluviihdettä: uskottekos esimerkiksi, että Porokisojen soundtrackin sävelsi Dire Straitsin Mark Knopfler, ja elokuvan ääninäkin heilui kokonainen joukko saarivaltion parhaita kykyjä ääninäyttelyn ja komedian saralla. Reima Punanenä suunniteltiin alusta asti kestämään aikaa.

Kolme vuotta alkuperäisen jälkeen vähintään alkuperäistä vastaavan perusteellisen suunnittelu- ja tuotantoprosessin läpikäyneenä ilmestynyt Kadonneen klaanin legenda onnistuu mahdottomassa panemalla joka osa-alueella ensimmäistä osaakin paremmaksi. Lyhytelokuvan tarinan aluksi vanha kunnon Blitzen vapautuu hyvän käytöksen vuoksi vankilasta vajaat 50 vuotta etuajassa vain palatakseen takaisin muiden porojen pariin pohjoisnavalle. Vanhan velmun lusiessa joulupukin porot ovat pistäneet Reiman johdolla pystyyn oman epäonnisen turistibisneksensä, jonka perinteeksi on jo muodostunut vähien saataviensa palauttaminen tyytymättömille asiakkailleen. Poroilla ei menekään mainittavan ruusuisesti, eikä korkkiruuviakin kierommaksi tunnetun linnakundin palaaminen näiden elämään ainakaan helpota yhtiön akuuttia pääomavajetta.

Tapansa ”parantanut” Blitzen esitteleekin ensitöikseen muille poroille suunnitelmansa porofirman pelastamiseksi: upouuden huippuhotellin, jonka ensimmäiseksi asiakkaaksi onkin jo ilmoittautunut Jeff Goldblumin tulkitsema salaperäinen amerikkalainen it-miljonääri. Todellisuudessa pramea pytinki onkin vain ansa, ja Blitzenillä toverinsa pitkäkorva-Jackin kanssa onkin suunnitelmissaan rakentaa niin kreationistien museoita, Chaplinin Nykyaikaa kuin brittiläisiä luontodokkareitakin fuusioiva nähtävyys. Pelastaakseen ystävänsä sekä liiketoimintansa Reiman on etsittävä käsiinsä joukko urheita viikinkisotureita, jotka muinoin hävisivät jäljettömiin tunnettuaan ensimmäistä kertaa elämässään pelkoa. Kadonneen klaanin legenda onkin pohjimmiltaan enemmän itsenäinen tarina pelkojensa voittamisesta sekä pahan vastustamisesta kuin niinkään kertomus joulun perimmäisestä sanomasta.

Lyön heti ässän pöytään: Reima Punanenän maailman hahmot ovat edelleen uskomattoman muistettavia ja pidettäviä, jopa tarinan pääasialliset roistot ja sivuhahmot jääkarhuvartijasta sekä meksikolaisesta hamsterivarkaasta lähtien suorastaan hehkuvat velmua persoonallisuutta. Oma ikuinen suosikkini joulupukin rekiryhmästä on ensimmäisestä osastakin tuttu, omia sarviaan takkapuina käyttävä höperö mentori, jonka nerokkaan absurdit repliikit sekä erityisesti alussa kuultava viikinkitarina saavat aina nauramaan ääneen. Ensimmäisessä osassa hupsu mentori oli vähän kuin yhdistelmä vanhan ajan klassisia rakastettavia höperöitä sekä kaikkien maailman kliseisten martial arts -leffojen eksentrisiä vanhoja mestareita, mutta tällä kertaa vanhan poron elkeisiin on eksynyt mukaan myös ripaus Obi-Wan Kenobia sekä itseään koomikkomestari Chaplinia – Reiman Punanenän tärkeintä yksittäistä inspiraationlähdettä.

Kadonneen klaanin legendan kohdalla entisestään kasvanut kunnianhimo yhdistettynä Aardmanilta lainattuihin yksittäisiin huipputekijöihin näkyvät ja kuuluvatkin positiivisella tavalla niin huumorin tason ja monipuolisuuden, kohonneen tempon sekä elokuvamaisuudenkin näkökulmasta. Jo Porokisat repi huumoria kevyistä viittauksista erinäisiin vakiintuneisiin kulttuuri-instituutioihin, mutta jatko-osan kohdalla kaikenlaisten Tolkien-, Alien-, Looney Tunes - ja Star Wars -huulten ja -vaikutteiden kanssa on lähdetty revittelemään entistäkin rohkeammin muuttaen varsin simppeli asetelma samalla vauhdikkaammaksi seikkailuksi, jossa pikkuruisia ja vähän vähemmän pikkuruisia gageja ja leiskautuksia heitellään niin nopeaan tahtiin, että useiden katselukertojen jälkeenkin huomaa löytävänsä Reiman viikinkiseikkailusta jotain uutta. David Attenboroughin hauska äänicameo on kuin kirsikka kakun päällä.

Ja siinä se nyt sitten on: täydellisyyttä lähentelevä jouluelokuva – äärimmäisen persoonallinen, sympaattinen, fiksu ja vilpittömän hauska porotarina ilman nykyajan tyhmää somepolitiikkaa, provosointia, ihmisten ilon pilaamista tai venytettyä kolmen tunnin kestoa. Itse olisin ehkä mieluusti kaivannut jälleen Mark Knopflerin rautalankakitaran kaltaista intiimimpää säestystä perinteisemmän ja ilmeettömämmän Hollywood-soundtrackin sijaan, mutta silkan tunnelman kannalta tekijöiden ratkaisu lienee kuitenkin toimivampi. Täydellisessä maailmassa BBC:n Reima Punanenä -trilogiaa näytettäisiin jokaisen joulun pakollisena ohjelmistona ympäri maailmaa siinä missä jotain Disneyn jouluhömppää ja Tuntematonta sotilasta Suomessa, mutta ainakaan kirjoitushetkellä ihmiskunnan moraalinen ja kulttuurinen evoluutio eivät vielä ole yltäneet tällaisiin yleviin henkisiin saavutuksiin asti, vaan kansa joutuu edelleen vaeltamaan pimeydessä näkemättä brittiläisen porohuumorin modernia klassikkoa.


Arvio: 5/5


ROBBIE REINDEER IN LEGEND OF THE LOST TRIBE, 2002 Iso-Britannia
Ohjaus: Peter Peake
Käsikirjoitus: Andy Riley, Kevin Cecil
Näyttelijät:Ardal O'Hanlon, David Attenborough, Harry Enfield, Jane Horrocks, Jeff Goldblum, Paul Whitehouse, Ricky Gervais, Steve Coogan