sunnuntai 25. joulukuuta 2022

Ihmisen kohtalo 2: Tie ikuisuuteen (1959)

Masaki Kobayashin massiivisen sotaeepoksen ensimmäinen osa tarjosi katsauksen Japanin keisarillisen armeijan toimista Mantsuriassa. Pasifistisen maailmankatsomuksen omaksunut opiskelija nimeltä Kaji onnistui väistämään rintamakomennuksen pestautumalla työleirin valvojaksi vain joutuakseen todistamaan naiivin idealisminsa yhteensopimattomuuden sodan todellisuuden kanssa. Totuus ja ihmisarvo paljastuivat nopeasti pelkäksi kauniiksi puheeksi, jopa Kaji itse alkoi vähitellen hajota ulkoisen paineen alla kurittomia alaisiaan piekseväksi orjapiiskuriksi. Sisäisen konfliktin käytyä sietämättömäksi Kaji päätyi uhmaamaan järjestelmää ja sotilasviranomaisia auttamalla kiinalaisia pakkotyöläisiä laittomin keinoin, aiheuttaen lopulta vain onnettomuutta niin säälimilleen siviileille kuin itselleenkin: sotilasoikeuden sijaan upseerit pelasivat Kajin suojavirastaan Kwantungin armeijaan tykinruuaksi.

Toisen kolmanneksen alussa on kulunut jo kulunut jonkin aikaa Kajin yhteentörmäyksestä kenpeitain miesten kanssa sekä teiden erkanemisesta vaimonsa Michikon kanssa. Silmin nähden laihtunut ja arpeutunut Kaji on enää yksi nimetön ja ehdottomaan kuuliaisuuteen päivästä toiseen piesty ja nöyryytetty sotilas muiden joukossa. Vanhaan aikaan Japanin armeijan kerman vielä muodostuessa samuraista näillä oli omat ihanteensa ja erityiset kunniakoodinsa siinä missä idealistisella Kajillakin, mutta nousevan auringon maan teollistuttua moiset jalot keksinnöt osoittautuivat tehottomiksi valtavien massa-armeijoiden kontrolloimiseksi. Vanhat samuraiaatteet ja bushido degeneroituivatkin uudella ajalla nopeasti pelkiksi modernin sotapropagandan välineiksi varsinaisen koulutuksen ja aivopesun keskittyessä ihmisten brutalisointiin loputtoman turpasaunan ja tylytyksen kautta.

Vielä tähän asti Kaji on kuitenkin kyennyt vastustamaan väkivallan ja armeijan epäinhimillisen kohtelun vaikutusta mieleensä. Suoran kapinoinnin sijaan ennen niin sodanvastainen mies alkaakin hyväksyä kohtalonsa ja asemansa armeijassa luottaen, että tämä voisi ainakin omilla toimillaan auttaa vastuussaan olevia miehiä selviämään pahimman läpi hengissä ja ehkä, vain ehkä, tekemään jotain läpimädän järjestelmän itsensä muuttamiseksi osana koneistoa. Kajin tarina alkaakin viimeistään tässä kohdin erkaantua Kobayashin henkilökohtaisista kokemuksista, sillä ohjaaja itse kieltäytyi pasifistina osallistumasta sotaan tavallista rivisotilasta korkeammassa asemassa. Kobayashin itsensä kokemukset sekä mielipiteet sotilaselämästä Mantsuriassa leimaavatkin toisen osan kuvastoa kauttaaltaan jopa rivisotilaisiin kohdistettu väkivalta on tarkoituksella viety niin loppuun asti kuin mahdollista.

Toisessa osassa katsoja tutustutetaan samalla myös sodan vähemmän tunnettuihin uhreihin: koulutuksessa kuolleisiin sotilaisiin. Kajin komppaniassa palvelee pienikokoinen silmälasipäinen mies, joka Kajin tavoin elättelee naiiveja ajatuksia ihmisen hyvyydestä sekä rauhanomaisesta yhteiselosta. Lapsekas pikku-ukko on koko armeijan häpeä, tämähän ei ruumiinvoimiltaan selviydy yksinkertaisimmistakaan tehtävistä, likinäköisenä jokainen tämän ampuna kutikin lentää ohi maalinsa. Keisarillisen armeijan sisäisellä logiikalla heikko yksilö onkin ansainnut kaiken kurituksensa, ja petoeläimiksi koulitut sotilaat tekevät kaikkensa piinatakseen ja nöyryyttääkseen komppanian silmätikun surmaamaan itsensä. Pikkumiehen poistuttua muonavahvuudesta kukaan ei suostu myöntämään syyllisyyttään, totuus kielletään upseeristoa myöten, ja vastuu tapahtumista sälytetäänkin vainajan lesken niskoille.

Yllätykset armeijan riveissä eivät kuitenkaan pääty tähän. Sodan ollessa jo pitkällä Japanin nuoret miehet alkavat käydä vähiin, ja upseeriksi nousseen Kajin koulutettavaksi aletaan värvätä yhä vanhempia ja sairaampia ukkoja paikkaamaan akuuttia vajetta. Yksi rintamalle pakotetuista vanhuksista on Akira Kurosawan judomestari Sanshiro Sugata itse, joka tällä kertaa nähdään raivopäisenä ja kurittomana sotamies Narutona. Susumu Fujita nousi sotavuosina eräänlaiseksi isänmaallisen propagandan tähtinäyttelijäksi sekä japanilaisen miehisen sankaruuden symboliksi, mikä leimasi näyttelijän uraa vielä vuosikausikymmeniä sodan päättymisen jälkeenkin. Fujita löikin vanhemmilla päivillään maineellaan kekseliäästi leiviksi esittämällä vanhempia upseereja suosituissa sotaelokuvissa sekä tekemällä pienempiä sivurooleja ja cameoita Kurosawan teoksissa, kuten Kätketyssä linnakkeessa.

Ensimmäisen osan nähneelle Tie ikuisuuteen ei varsinaisesti tarjoa tyyliltään mitään merkittävää uutta: Kobayashin taidot kertojana ovat edelleen loistoterässä, tyylikkäät kamera-ajot ja kuvasommitelmat seuraavat toisiaan, ja näyttelijänä edelleen kypsynyt Tatsuya Nakadai jatkaa yhä vähittäistä muodonmuutostaan siloposkisesta siviilistä ruhjotuksi ja tuulenpieksemäksi sotilaaksi siinä missä aiemminkin. Toisen kolmanneksen heikoimmaksi lenkiksi osoittautuukin lopussa nähtävä lyhyehkö tönkkö taistelukohtaus, joka jouduttiin toteuttamaan käsillä olleiden amerikkalaisten panssarivaunujen voimin, vaikka nimellisesti puna-armeijaa vastaan taistellaankin. Kobayashin selkeänä kiintopisteenä ei kuitenkaan ole itse taistelu vaan siluettimaisella rintamalla taistelevien miesten välinen draama sekä sodan vaikutus ihmispsyykkeeseen, joten moiset yksityiskohdat voinee antaa tekijöille anteeksi.

Tie ikuisuuteen päättyy vielä edeltäjäänsäkin synkemmissä merkeissä: sodan raadollinen todellisuus ottaa jälleen voiton jaloista ja pyyteettömistä ihanteista, ja suurenmoisia toiveita elätellyt optimistikin astuu lopulta tahtomattaan viimeisen rajan yli, eikä paluuta entiseen enää ole. Raivokkaan taistelun kaikottua yksinäinen sotilas nähdään vaeltamassa taistelutovereidensa ruumiiden täyttämällä kentällä huhuillen tulisesta helvetistä selvinneitä  saamatta kuitenkaan vastausta. Rintaman selittämätön pimeys nielaisee koko joukon miehiä, aavemainen hiljaisuus alkaa vihloa korvia. Japanin keisarikunnan tuho on lähellä.


Arvio: 5/5


NINGEN NO JOKEN 2, 1959 Japani
Ohjaus: Masaki Kobayashi
Käsikirjoitus: Jumpei Gomikawa, Masaki Kobayashi, Zenzo Matsuyama
Näyttelijät:
Jun Tatara, Kan Yanagiya, Kei Satô, Kokinji Katsura, Kunie Tanaka, Michirô Minami, Michiyo Aratama, Ryôhei Uchida, Tatsuya Nakadai

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.