tiistai 6. joulukuuta 2022

Kurjat (1934)


Jos maailmasta löytyisi ainuttakaan likimain originaalia ylisanaa tai superlatiivia kuvaamaan Victor Hugon ikivihreää Les Misérablesia, olisin taatusti sellaisen jo ilmoille kajauttanut ennen ensimmäisenkään virkkeen kirjoittamista. Mestari Hugon spektaakkelimainen romaani lukeutuu ainakin omasta mielestäni kevyesti kautta aikain hienoimpien historiallisten eeposten joukkoon, mutta jo valmiiksi elokuvamainen tarina on vuosien varrella ymmärrettävästi innoittanut valtavat määrät taiteilijoita myös teatterin sekä elokuvan saralla, onhan sen klassisen musikaalin ohella tuotettu ainakin tusinan verran tavalla tai toisella klassista filmatisointiakin Atlantin molemmin puolin jo mykän elokuvan kultaisilta vuosilta asti. Ranskan siirryttyä nopealla hujauksella äänielokuvain pariin, tulikin Puuristeistä tutun Raymond Bernardin vuoro ohjata oma asiaan kuuluvan suuruudenhullu viisituntinen näkemyksensä aiheesta katsojan kärsivällisyyttä ja istumalihaksia säästämättä ja säälimättä...

Hullujen gallialaisten ikiomasta jättispektaakkelista voi ainakin sanoa, että kyseessä on kerrankin Hugon näkemykselle niin sanassa kuin hengessäkin kirjaimellisuuteen asti äärimmäisen uskollinen kuvaus yhden miehen pyrkimyksistä muuttaa maailmaa ainakin himpun verran oikeudenmukaisemmaksi paikaksi. Les Misérablesin sankarihahmo, pahamaineinen voimamies Jean Valjean vapautuu alussa vankilasta vain luikahtaakseen ensitöikseen tiehensä kohdalleen osuneen hyväntahtoisen kirkonmiehen pöytähopeat taskuissaan. Jalo rikoksen uhri kuitenkin kertoo poliisiviranomaiselle lahjoittaneensa hopeansa resuiselle maankiertäjälle auttaakseen tätä pääsemään rehellisen elämän alkuun, eikä Valjean siten joudu tilille tekosestaan. Auringon ensisäteiden kajastaessa seuraavana aamuna horisontissa hyväntekijänsä ryövännyt Valjean on jo kaukana arvokaluineen.

Vuosia myöhemmin poliisitarkastaja Javert tulee kiinnittäneeksi huomiota arvostettuun tehtaanomistajaan ja pormestariin, jonka epäitsekkään urotyön onnistuu pelastaa hevosvaunujen alle jääneen miehen hengen. Javertin mieleen palaavat tarinat rikollisesta voimamies Jean Valjeanista, vuosikausia teillä tietämättömillä lymyilleestä kuuluisasta lainsuojattomasta, jonka värikkäät edesottamukset ovat jo osa kapakoita kiertävän kansan suullista tarinaperinnettä. Myöhemmin Javertin tultua pidättäneeksi ainutta lastaan prostituutiolla elättävän naisen hyväsydäminen muukalainen puuttuu jälleen peliin selvittäen tilanteen yksinkertaisesti puhumalla pidätetyn puolesta. Köyhän äidin tehdessä pian kuolemaa sairasvuoteella elämässään uuden luvun kääntänyt Jean Valjean paljastaa naiselle todellisen henkilöllisyytensä luvaten samalla huolehtia tämän sukulaisilleen luovuttamasta tyttärestä.

Kaikki edellinen on vasta kevyttä lämmittelyä koko lopulle monumentaaliselle draamalle, mutta jo tämänkin alkusoiton perusteella voidaan Bernardin ohjaustyöstä tehdä muutamia olennaisia havaintoja. Ehkäpä ensimmäisenä katsojan silmiin pistävät Les Misérablesin elämääkin suuremmat tuotantoarvot, jotka kykenevät kilpailemaan tasaväkisesti lähes minkä tahansa aikansa amerikkalaisen suurproduktionkin kanssa. Vuoden 1934 Les Misérables onkin pohjimmiltaan pidäkkeettömän komea teos katsella ja kuunnella – kahdesta ensimmäistä vielä erikseen korostaa Bernardin miellyttävä tapa keskittyä pelkästään olennaisuuksiin päästämättä kerrontaa löystymään käsistään missään kohtaa. Puuristeistä tuttuun tapaan myös Kurjat sisältää tekijälleen ominaista kevyttä ekspressionistista tyylittelyä vinoon asetetuista kameroista ja korostetun dramaattisten varjojen kaltaisista tehokeinosta lähtien. Varhaiselle äänielokuvalle tyypillisestä tönköstä teatterista ei Kurjissa ole jäljellä kuin muisto.

Raymond Bernardin magnum opus seuraa Hugon alkuperäistekstiä tapahtumiensa kannalta lähes sanasta sanaan säästäen aikaa lähinnä turhasta dialogista ja muutamista ylimääräisiksi koetuista käänteistä, viidestä osasta tarina tiivistettiinkin kolmeen lyhyen ajan sisällä julkaistuun elokuvaan, joita on toisinaan esitetty myös yhteen leikattuna sekä kolmiosaisena televisiosarjana. Bernardin filmatisointi pureutuukin kaikessa ylitsetursuavassa gallialaisessa megalomaniassaan ehkä kaikista kaltaisistaan perusteellisimmin Hugon klassikkoromaanin keskeisimpiin teemoihin, kuten anteeksiantoon, ansaitsemattomaan rakkauteen, uhrautumiseen, velvollisuudentuntoon, yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon sekä vallankumoukselliseen hurmokseen – viimeinen on jopa visualisoitu rakentamalla kokonainen näyttävä Pariisin pienoismalli, josta sulavan kamera-ajon voimin liu'utaan väkivaltaiseen kapinaan nousseiden vallankumouksellisten barrikadeille. Itse kapina lienee räjähtävämpiin Hollywood-versioihin tottuneelle pienoinen pettymys, mutta kaikkea ei voi saada.

Tuotantoarvoiltaan ja tyylitajultaan pistämätön Kurjat olisi hyvinkin voinut romahtaa viimeistään Jean Valjeanina koko audiovisuaalista järkälettä leveillä hartioillaan kantavan, aikansa eturivin ranskalaisnäyttelijöihin lukeutuneen Harry Baurin alla, mutta tuulenpieksemä ja graniitista veistetty mies suorastaan säteilee roolin vaatimaa likaisempaa karismaa vähän samaan tapaan kuin joku Humphrey Bogart vähän myöhemmin rapakon toisella puolella. Baurin roolisuoritus Jean Valjeanina lukeutuu mielestäni helposti kautta aikain hienoimpien ja aliarvostetuimpien kaltaistensa joukkoon sekä helposti Hugon teoksen filmatisointienkin ehdottomaan kärkipäähän. Harmittavasti eläessään suosittu Baur muistetaan nykyisin lähinnä tylystä ja onnettomasta tavasta, jolla tämä lopulta kuoli: juutalaisen naisen kanssa naimisissa ollut Baur joutui sotavuosina työmatkallaan Gestapon kidnappaamaksi ja löydettiin myöhemmin kuolleena täynnä kidutuksen ja silmittömän väkivallan jälkiä.

Nykyisin on vaikea yhyttää kovinkaan montaa elokuvaharrastajaakaan, jolta löytyisi suoralta kädeltä ja koska tahansa aikaa tai energiaa katsoa viisituntista mustavalkoista historiallista draamaa ilman sähäkkää erikoistehostemättöä ja muita moderneja mukavuuksia, mutta vanhan ajan klassista elokuvataidetta arvostavalle Raymond Bernardin filmatisointi on ehdottomasti näkemisen arvoinen herkkupala, jolla riittää vannoutuneita ihailijoita vaikka muille jakaa vielä Herran vuonna 2022. Jos ei mikään muu puhu klassisen ranskalaisen näkemyksen ansioiden puolesta, niin tämä elokuva on antanut paljon virikkeitä myös varhaisille Disney-leffoille – Lumikki ja seitsemän kääpiötä jopa sisältää Les Misérablesista sellaisenaan lainatun kohtauksen, jossa nuori nainen kulkee yksin metsässä nähden jokaisessa puussa uhkaavan hirviön kasvot vihasta loimuavine silmineen. Wanhalle kunnolle Walt Disneylle kelpasivat esikuviksi vain kaikkein valovoimaisimmat lajityyppinsä edustajat.


Arvio: 5/5


LES MISERABLES, 1934 Ranska
Ohjaus: Raymond Bernard
Käsikirjoitus:
André Lang, Raymond Bernard, Victor Hugo
Näyttelijät: Charles Vanel, Harry Baur, Paul Azaïs

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.