perjantai 7. heinäkuuta 2017

Ping Pong the Animation (2014)


Olen tainnut todeta tämän jo monen monituista kertaa, mutta sanotaanpa vielä kerran: Masaaki Yuasa on nero. Jok’ainut kyseisen kaverin tuottama sarja ja elokuva on järjestään ollut puhdasta kultaa aivan ensimmäisistä televisioproduktioista lähtien. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei taiteilija Yuasa saisi tehtyä huonoa elokuvaa tahi mielikuvituksetonta televisiosarjaa yrittämälläkään.

Ping Pong the Animation ei varsinaisesti riko miehen voittoputkea tälläkään kertaa vaan se päinvastoin jatkaa mestariteosten sarjaa vielä entisestään. Sarja perustuu meikäläisittäin Tekkonkinkreetin mangaversion luojana tunnetun Taiyo Matsumoton samannimiseen ylistettyyn ja ainakin toistaiseksi suomentamattomaan sarjakuvaan. Henkilökohtaisesti en ole alkuperäisteosta ainakaan vielä lukenut, mutta olen kuullut sen olevan vielä tätä sarjaakin parempi, mikä kertonee jotain sen nauttimasta arvostuksesta.
Länsimaisen ihmisen voi olla vähän vaikea ymmärtää, mutta kaukoidässä ”ping pong” eli pöytätennis on samanlaisen kansanurheilun asemassa kuin joku jääkiekko meillä. Nimestään huolimatta Ping Pong the Animation ei kuitenkaan ole suoranainen urheilukertomus pöytätenniksen hurmasta vaan kyseessä on ensisijaisesti muutaman nuoren kasvutarina ja psykologinen draama, jossa tarinan henkilöiden nuoruudessa keskeistä osaa kyseinen pallopeli näyttelee.
Pääkaksikko sarjassa opitaan tuntemaan lempinimillä Peco ja Smile. Pöytätennistä harrastava duo on tuntenut toisensa jo lapsuudesta lähtien. Polvivaivasta kärsivä Peco on kaksikosta äänekkäämpi ja vilkkaampi, mutta samalla myös lajissa lahjakkaampi osapuoli. Varautunut ja hiljainen Smile tunnetaan niinikään taitavana, joskin mestariksi liian intohimottomana ja sovinnaisena pelimiehenä. Sarjan tarina käytännössä kertoo näiden hahmojen aikuistumisesta, itsetunto-ongelmien voittamisesta ja pelin ympärillä pyörivistä sosiaalisista kuvioista. Luonnollisesti tässä ei ole kyse mistään hyvän ja pahan kohtaamisesta eikä lopussa ole mitään suurta ratkaisua.

Visuaalisesti tämä sarja ei oikeastaan voisi erota yhtään enempää Kaiban satukirjamaisesta ja The Tatami Galaxyn hyperkineettisen lennokkaasta tyylistä. Tällä kertaa Yuasa on taikonut sarjaan vähän rujon realistisen ja luonnosmaisen suttuisen animaation, joka todennäköisesti käännyttää perinteisempään animeen tottuneet jo ensikuvien jälkeen. Vähän pitemmälle katsovalle sarja tarjoaa tyrmäävän nättiä ja vauhdikasta sarjakuvamaista tyylittelyä sekä visuaalisesti ja dialogiltaan psykologisesti äärimmäisen pikkutarkkaa, turhaa saarnaamista ja selittelyä kaihtavaa kerrontaa, joka vaatiikin katsojaltaan keskivertoanimea enemmän tarkkaavaisuutta.
Suosikkikohtauksia sarjassa ovat luonnollisesti jännittävät ja tapahtumarikkaat ottelut, joita on kuvitettu runsaasti erilaisilla symboleilla ja mielikuvituksellisilla teemoilla. Sarjan puolivälissä esimerkiksi tutustutaan kivikovaan pelaajaan nimeltä Dragon, jonka matseja kuvitetaan lohikäärmeaiheilla; Pecon otteluita puolestaan visualisoidaan enkelillä ja kyyhkysellä. Musiikkina taustalla pauhaa parhaimmillaan vietävän energinen teknojytke, joka ainakin omasta mielestäni sopii muuhun kokonaisuuteen kuin nyrkki naamaan.

Mestarin on jälleen näyttänyt taitonsa. Ping Pong the Animation on taattua Masaaki Yuasaa: se on erittäin luova, ainutlaatuinen, hyvin kirjoitettu ja älykäs olematta tippaakaan teennäinen tai tekotaiteellinen. Itse asiassa tämä taitaa olla jo kasvutarinanakin sen verran bueno, ettei tälle taida löytyä hirveän montaa tyylillistä tai laadullista haastajaa edes vakavampien näyteltyjen elokuvien kaanonista. Animea tämä ei taida olla kuin lähinnä maantieteellisesti, joten genren kuluneimpiin kliseisiin kyllästyneenkin luulisi pystyvän tämän vaivatta katsomaan. Sarjakuva sitten kyytipojiksi.


Arvio: 5/5

PING PONG THE ANIMATION, 2014 Japani
Tuotanto: -
Ohjaus: 
Hideki ItoMasaaki YuasaYuta Kubota
Käsikirjoitus: 
Masaaki YuasaTaiyo Matsumoto
Näyttelijät: 
Alan Chow, Koki Uchiyama, Micah Solusod

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.