perjantai 14. heinäkuuta 2017

Max Headroom (1987)


Hyvät naiset ja herrat!
Saanko esitellä teille taatusti makeimman ja sympaattisimman kasarivillityksen, jota ei jostain syystä koskaan saatu meille Suomeen asti. Hahmon nimi on Max Headroom, oman aikansa omahyväisiä juppeja parodioiva änkyttävä ”tekoäly” ja kuvitteellinen talk show -isäntä, joka aloitti vuosikymmenen puolivälissä hahmon syntytarinan kertovan televisioelokuvan ja sitä seuranneen oman humoristisen shownsa parissa. Kuminaamainen kasarikasvo nousi ilmestyttyään välittömästi valtavaksi mediailmiöksi Atlantin molemmin puolin; hahmo alkoi esiintyä televisiosarjansa lisäksi myös musiikkivideoilla, mainoksissa ja vierailevana tähtenä muissa televisio-ohjelmissa. Viittauksia ilmiöön ja hahmoon voi löytää ainakin Paluu tulevaisuuteen -leffoista, System Shock -peleistä ja Adam Sandlerin Pixelsistä, jossa Max tekee pienen cameon.
Nyt arvostelussa oleva vuoden 1987 spinoff on hyvin erilainen sen alkuperäisen televisioelokuvan ja kepeän koomisen sarjan kanssa. Tämä sarja nimittäin on lähempänä tekoaikanaan trendikästä kyberpunkia kuin mitään jokamiehen heppoista komediaa. Jos tämän vaikutteita tarkemmin lähtisi erittelemään, sanoisin tämän olevan yhdistelmä kaikkia viime vuosisadan dystopiateoksia, Blade Runneria ja Tinttiä. Tässäkin seurataan siis korporaatioiden hallitsemaa raunioitunutta ja synkkää maailmaa, mutta replikanttien metsästyksen sijaan tässä seurataan sankaritoimittajan pyrkimyksiä paljastaa läpeensä korruptoituneen maailman epäkohtia.

Päähenkilö Max Headroomissa ei tällä kertaa siis ole kuminaama itse, vaan tämän alter ego Edison Carter, kanava 23:n tutkiva toimittaja, joka ensimmäisessä jaksossa joutuu pakomatkallaan onnettomuuteen ja vaipuu hetkellisesti koomaan. Tällä välin miehen tajunta ja muistot kopioidaan supertietokoneelle, joka generoi niiden pohjalta supertekoälyn nimeltä Max Headroom. Sankarimme apurina hääräävällä Maxilla on sarjassa poikkeuksellinen taito liikkua tietoverkkoja pitkin televisiosta ja tietokoneesta toiseen sekä kommunikoida muiden tekoälyjen kanssa. Yhdessä alkupään jaksossa Max murtaa supertietokoneen suojauksen lepertelemällä ja flirttailemalla.
Max Headroomin ehdoton vahvuus on sen kivenkova konsepti, joka avaa lähes rajattomat mahdollisuudet vaikka minkälaisille mielikuvituksellisille tarinoille. Lähes jokaisessa jaksossa tekijät ovat kehittäneet jonkin uuden idean tai uuden alakulttuurin, josta ideoitansa ammentaa. Perinteisten kyberterroristien, hakkereiden, karanneiden tekoälyjen ja korporaatioiden lisäksi tässä tärkeässä osassa ovat ns. blankot eli järjestelmää vastustavat ”näkymättömät” anarkistit, joista ei ole merkintöjä valtion tietokannoissa.

Blankoista näkyvin ja henkilökohtainen suosikkihahmoni sarjassa on vanhassa bussissa asuva irokeesipäinen Blank Reg, joka yleensä häärää Edisonin ja Maxin apuna. Genressä, joka käytännössä perustuu pelkkään Blade Runnerin loputtomaan apinoimiseen, Max Headroomin omintakeinen ja hauska konsepti on pienessä kliseisyydessäänkin raikahdus tuulahdus uutta ja tuoretta. Kitkerälle tietoverkkojen ja massamedian hallitsemalle maailmalle satirisoivalle ja mediakriittiselle kyberpunkille voisi olla tilausta ihan nykypäivänäkin.
Max Headroom tehtiin aikoinaan varsin pienellä budjetilla ja oli jo valmistuessaan vähän kulahtanut. Varsinaisista vähäisistä erikoistehosteista loistaa edelleen ajattoman hieno ja persoonallinen Max Headroomin hahmo, jonka tekemiseen ei todellisuudessa käytetty tietokoneita lähes ollenkaan. Todellisuudessa Max on vain kuminaamalla, piilolinsseillä ja erikoiskuidulla polygonimaiseksi maskeerattu Matt Frewer, jonka robottimainen änkytys saatiin aikaan yksinkertaisilla editointikikoilla. Hahmon osuudet kuvattiin green screenin edessä ja taustalle lisättiin Amigalla tehdyt kirkkaat vektorigrafiikat. Illuusio on hienosti tehty ja edelleen vakuuttavaa jälkeä.

Harmittavasti tämä sarja ei muutoin olekaan sitten kestänyt aikaa kauhean hyvin. Kuten sanoin, tämä oli jo tekohetkellään vähän halvahkoa tekoa, eikä oikeastaan yllä millään muotoa hienoa konseptiaan lukuun ottamatta nykypäivän tasolle. Nimekkäitä näyttelijöitä tässä ei ole ollenkaan ja etenkin alkupään jaksoissa keskikastinkin tekijöiden taso heittelee rajusti. Kuvan- ja äänenlaatu on tässä taattua kasaria eli nykymielessä sangen heikkolaatuista; taustalla monessa kohtaa vinkuva syntikkasoundrackin herättänee nykykatsojassa lähinnä hilpeyttä. Hymy leviää pakosti naamalle viimeistään siinä vaiheessa kun huomaa kaukaisen tulevaisuuden ihmisten käyttävän edelleen kuusnepoja ja Applen kasarimallistoa.
Henkilökohtaisesti en välitä vaikka tämä olisikin vähän päässyt kulahtamaan, sillä Max Headroom iski ainakin kulttiskifiä ja klassista kyberpunkia diggailevaan itseeni ja lujaa. Ainut isompi harmi tässä sarjassa omasta mielestäni on, että tätä tehtiin ainoastaan 14 jaksoa, joiden aikana keskeisten henkilöiden taustaa ei keretä kunnolla avaamaan eikä tarina saa kunnollista päätöstä. Max Headroomin hahmon valtavan suosion vuoksi tätä näytettiin televisiossa parhaaseen katseluaikaan Dallasin ja Miami Vicen kanssa, eikä tälle jostain syystä riittänyt katsojia jatkon varmistamiseen.

Tuskaa lisää entisestään tieto, että sarjan peruuttamisen vuoksi monta valmista käsikirjoitusta mm. George R.R. Martinilta ja William Gibsonilta jäi kokonaan filmaamatta. Edes sarjan jälkeen vuodelle 1988 suunniteltua kokopitkää elokuvaa ja sarjakuvaa ei koskaan tehty Hollywoodin suuren käsikirjoittajalakon vuoksi. Uusia sarjoja ei tämän jälkeen enää tehty, vaan Maxin hahmo jäi joksikin aikaa elämään omaa elämäänsä uusintojen siivittämänä kunnes pikkuhiljaa unohtui ja katosi yleisestä tietoisuudesta. Nykymaailman kansoille kuminaama Max Headroomin hahmo maneereineen taitaa olla tuttu lähinnä kaikista sen inspiroimista peleistä, elokuvista ja Jim Carreyn irvistelyistä.


MAX HEADROOM, 1987 Iso-Britannia, USA
Tuotanto: -
Ohjaus: 
Farhad Mann, Francis Delia, Thomas J. Wright, Tommy Lee Wallace
Käsikirjoitus: 
Adrian Hein, Arthur Sellers, Chris Ruppenthal, David Brown, James Crocker, Joe Gannon, Martin Pasko, Michael Cassutt, Rebecca Parr, Steve Roberts
Näyttelijät: 
Amanda Pays, Carol Mayo Jenkins, Chris Young, Gary Swanson, George Coe, Hank Garrett, Jeffrey Tambor, Jere Burns, Lee Wilkof, Matt Frewer, William Morgan Sheppard

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti