Zombi 2 (1979)

Iloisena kesäpäivänä New Yorkin edustalle ajelehtii Ranskassa kirjoilla oleva purjealus. Purtilon sisuksissa poliisia odottaa kaaos, kuin miehistö olisi taistellut viimeiseen asti hengestään. Paikallinen tutkimusryhmä jäljittää veneen alkuperän trooppiselle etelämeren saarelle, jossa muuan amerikkalainen tiedemies on tutkimassa elävien kuolleiden mysteeriä. Paikallisten mukaan muinaisen voodoo-kirouksen vaikutuksesta saaren vainajat eivät saa rauhaa, vaan nämä nousevat haudoistaan janoten ihmislihaa. Ihmislihan puutteessa zombeille kelpaa murkinaksi mikä tahansa muukin elukka, kuten haikalat. Kirous tai zombivirus, Lucio Fulcin zombiapokalypsin toimintalogiikka seuraa genrensä perinteistä kaavaa: zombin purema tappaa, ja vainaja muuttuu zombiksi.

Italian vanhassa tekijänoikeuslaissa oli mielenkiintoinen porsaanreikä, jonka ansiosta maassa oli laillista markkinoida mitä tahansa elokuvaa jonkin toisen jatko-osana. Koska George Romeron Dawn of the Dead oli jättimäisen suosittu, ja elokuvan oikeuksiakin oli myyty italialaisille, oli vain ajan kysymys, milloin maassa tuotettaisiin luvattomia jatko-osia alkuperäiselle klassikolle. Zombie Flesh Eaters tai vain Zombi 2 on kuitenkin juonellisesti itsenäinen teoksensa ilman aihetta kaksisempaa yhteyttä Romeron elokuviin. Silmiin pistävänä erona viimeksi mainittuun italokauhun legenda Lucio Fulci ei edes yritä käsitellä syvällisempiä teemoja tai keventää tunnelmaa huumoria, vaan Zombi 2 on alusta loppuun aitoa ja likaista kauhua.

Miksi möröt hyökkää aina suihkussa?

Ainoana mainittavana ryppynä rakkaudessa mainittakoon Fulcin elokuvan hidas alku. Laskeskelin mielessäni, että lyhyttä introa lukuun ottamatta toiminnan eskaloitumista joudutaan odottamaan vähän päälle puoli tuntia. Tässä välissä Fulci esittelee meille tarinan keskeisiä henkilöhahmoja sekä miljöötä. Zombitarinan sijoittaminen trooppiselle saarelle suurkaupungin sijaan onkin persoonallinen ratkaisu ja etenkin zombi syömässä haikalan lihaa näkynä lähes surrealistinen. Tiettävästi Fulci itse ei olisi halunnut moista temppuilua elokuvaansa. Laahaava alkupuolikas tarvitsikin mielestäni kipeästi mainitun kohtauksen kaltaista piristettä antamaan tarinalle pahaenteisyyden tuntua tulevaa silmällä pitäen.

Zombivyöryn alkaessa ohjaajamestari Fulcin omimmat klassikkotemput pääsevät vihdoin oikeuksiinsa, ja popcorniin meinaa jo tukehtuakin silkasta viihde-elämyksen tuottamasta henkisestä orgamista. Heti alkajaisiksi katsojalle näytetään paljasta pintaa ja väkivaltaa – molemmat ohjaajan tavaramerkkejä. Fulci ei tunnetusti naissukupuolesta välittänyt, joten pitkälle seksualisoitujen emäntien silpominen ja pahoinpiteleminen korostuivat tämän elokuvissa kuin rusinat pullissa. Tällä haavaa emäntä saa äärimmäisen graafisessa kuolinkohtauksessa piikinkin silmäänsä ennen päätymistään zombien popsittavaksi. Saman kohtalon kokee retkikunnan toinen naisjäsen, joskin sillä kertaa vaatetettuna ja ilman sadistista kidutusta. Verestä ei ole säästelty.

Kannatti peseytyä.

Lucio Fulcin on täytynyt olla harvinaisen hapan ja iloton ihminen, mutta kyllä mies kauhua ainakin osasi ohjata. Toiminnan lähdettyä vyörymään eteenpäin panokset vain kasvavat, ruumiskasat kokoutuvat, ja gorea sekä verta heitellään katsojan silmille kuin Cannibal Corpsen konsertissa konsanaan. Tietysti lopussa veriorgioista selvinneet linnoittautuvat eristäytyneeseen rakennukseen taistelemaan matoisia kalmoja vastaan. Fulcin elokuvassa riittää intensiteettiä, ja ohjaajan sadistisuuden tuntien jokaisen henkilöhahmon kohtaloa jännittää loppuun asti. En halua spoilata Zombie Flesh Eatersin lopputwistiä, mutta mikäli ohjaajan huumorintajuttomuus ja tunnekylmyys kolahtavat, tulet nauttimaan näkemästäsi. Intuitioni mukaan Fulci todennäköisesti tarkoittikin elokuvansa pikemminkin oman elokuvasarjansa avaukseksi kuin päälle liimatuksi jatko-osaksi Romeron leffalle.

Italialaisten ikioman zombikauhun historiallista ja kulttuurista merkitystä ei ole mahdollista yliarvioida: Dawn of the Deadin tavoin Zombi 2 oli valtava hitti ympäri maailmaa ja viimeistään sementoi zombit ja italialaiset kauhuleffat kansainvälisesti varteenotettavina genreinä sekä Fulcin aseman molempien eturivin ohjaajana. Italialaiset gorehoundit ja eksploitaatioteollisuus olivat samalla vaikuttamassa seuraavan vuosikymmenen moraalipaniikin syntyyn, Fulcin teokset järjestään päätyivätkin kiellettyjen elokuvien listoille rapakon molemmin puolin. Zombi 2, Zombie Flesh Eaters tai suomalaisittain vain ”Zombi läskinsyöjät” lukeutuu töppöleffojen perusyleissivistykseen yhä tänäkin päivänä.


Arvio: 4.5/5


ZOMBI 2, 1979 Italia
Ohjaus: Lucio Fulci
Käsikirjoitus: Elisa Briganti
Näyttelijät: Tisa Farrow, Al Cliver, Olga Karlatos, Ian McCulloch, Richard Johnson