Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus (2022)

La-la-la-la-la-la, lal-la!
Jos mustan kissan saisin, mä sitä rakastaisin.
Sen mustan kissan tassut ne sitten hassut on!

Eipä sitä olisi muutama vuosi elämässä takaperin uskonutkaan, miltä elokuvain ihmeellisen maailman kasvot vuonna 2023 näyttäisivätkään. Vielä jokin aika sitten Disneyn ylivaltaa ja tulevaa monopoliasemaa taiteenlajin globaalina yksinvaltiaana pidettiin täysin itsestäänselvyytenä ennen firman kokemaa legendaaristen mittaluokkien romahdusta viihdetaivaasta helvetin alimmille piireille paholaisen kaikkimahtavien leukojen louskutettavaksi. Disney käänsi selkänsä yleisölle ja yleisö Disneylle – lopulta oikein kukaan ei voittanut koko jupakasta tuon taivaallista. Viimeistään Super Mario Brosin jättimäisen menestyksen myötä jokaiselle kynnelle kykenevälle taisi tulla selväksi, ettei animaation kuninkaan ahdinko suinkaan johdu sen enempää kysynnän kuin ostovoimankaan puutteesta.

Toisaalla Disneyn vanhan kilpailijan, DreamWorksin, kurssi näyttäisi kääntyneen vuosikausien kiirastulesta ja konkurssikierteestä kohti verivihollistaan ruusuisempia tulevaisuudennäkymiä. Jokainen firman aiempien tuotosten vuodatuksiani ammentanut lieneekin jo selvillä ainakin vuosikymmenen verran aivan liiankin matalalla olleesta rimasta sekä täysin hakoteillä olleesta visiosta: Kapteeni Kalsari edusti vähän erilaista, joskaan ei ehkä laadullisesti niinkään epäonnistunutta tulokulmaa vanhan velmun omimpaan leipätyöhön – Boss Babyn sekä sen jatko-osan kohdalla pallo taas putosi komeasti, eikä kumpaisestakaan jäänyt käteen hetkellistä päänsärkyä kummempaa vammaa tai muistijälkeä.

Kun pitkän narun päähän mä laitan paperin,
niin kissa tanssii aivan tangon askelin!
Soi mustan kissan tango, tango, tango,
se japanista lensi tänne meillekin.

Viime vuoden jälkimmäisellä puoliskolla iloiset viestit kulkeutuivat likimain jokaisen internetin animaatiofanin näkö- ja kuuloelimiin, sillä DreamWorks oli aivan liian pitkästä aikaa onnistunut luomaan jotain oikeasti todella päräyttävää, kansankielellä puhutaan myös ns. Disney-killeristä. Eikä kyseessä ollut aikamme tapoja kunnioittaen suinkaan originaali tuotos, vaan suositun Shrek-saagan sivuhahmon vaisun spin-offin kymmenkunta vuotta alkuperäisen ilmestymisestä täysin odottamatta tehty jatko-osa. Kaiken kaupunkilaisjärjen ja maalaisintuition mukaan kasassa olisi pitänyt olla mitä puhtainta luovuuden kuolinkorinaa parhaaseen Hollywood-tapaan tarjoiltuna, mutta toisinpa kävi!

Viimeisen toivomuksen varsinainen ydintarina alkaa pienestä kapakasta, jossa huoleton Saapasjalkakissa naukkailee maitotuopin toisensa perään juottolan pimeässä nurkassa istuskelevan viheltävän muukalaisen seuratessa illanviettoa varjojen suojista. Salaperäinen hahmo esittäytyy saalistaan vaanivaksi viikatemieheksi suden hahmossa. Saapasjalkakissa on mennyt aikojen saatossa heittämään kahdeksan liikenevää henkeään taivaan tuuliin silkkaa kurittomuuttaan ja ylimielisyyttään, ja tuonelan sanansaattaja on tullut ilmoittamaan kisulille ottavansa vielä lähitulevaisuudessa mukaansa yhdeksännenkin. Saapasjalkakissa ymmärtää näin oman kuolevaisuutensa, masentuu ja päättää vetäytyä nauttimaan eläkepäivistään höperön kissamummon hoiviin.

On Saapasjalkakissa ja kissa pistoksissa,
ja Kiplingillä kissa on villin viidakon.
Mut kissa, joka tanssii, se paras kissa on!

Saapasjalkakissan lokoisan ja merkityksettömän eläkkeen päättää Kultakutrin johtaman rikollisperheen hyökkäys kissamummon matalaan majaan. Kultakutri karhuineen yrittää saada käsiinsä maagisen kartan, joka johdattaisi nämä yhden ainoan toivomuksen toteuttavan tähden luokse – ja nämä uskovat saavuttavansa tavoitteensa etsimällä käsiinsä legendaarisen Saapasjalkakissan, tuon hiljan kadonneen seikkailijan ja kissariiviön. Vähänpä Kultakutri karhuineen tietääkään, että mainittu kartta on todellisuudessa typerästä lastenlorusta tutun, nyt jo aikuiseksi kasvaneen Big Jack Hornerin ikiomassa Upton Sinclairin romaanin mieleen tuovassa kafkamaisessa piirakkatehtaassa.

Niille jotka eivät tiedä, vanhassa lorussa Jack Horner on peukalonsa piirakkaan tunkeva ahne pikkupoika – aikojen saatossa hahmoa on käytetty paljon myös sikamaisten kapitalistiroistojen vertauskuvana. Ihan jo mainitusta syystä myös Saapasjalkakissan aikuisen miehen ruumiissa elävältä lihavalta pikkuvauvalta näyttävä Jack Horner on alaisiaan liukuhihnalta tapattava ja läpeensä moraaliton rosvoparoni, jonka ainoana mainittuna tavoitteena on kääriä taskuihinsa kaikki maailman taikakeinot- ja välineet, eli käytännössä maailmanvaltius. Ehdottomana huippuvitsinä nihilistisellä pinkkitukkaisella Jack Hornerilla on myös Pinocchiolle virnuillen ikioma James Stewartin äänellä puhuva omatuntonsa. Saapasjalkakissa joutui kilpailemaan yleisöstä peräti kolmen Pinocchio-leffan kanssa – siksi aiheen runsas parodiointi.

Sen mustan kissan päivät on aidot kissanpäivät,
sen mustan kissan posket jo ovat säämiskää.
Ja musta kissa tähti on television – sen tango kansainvälinen ja kaunis on.

Pelkän promootiomateriaalin perusteella Viimeisen toivomuksen varmasti luulisi helposti romahtavan nopeasti valtavan hahmokatraansa sekä ylitse tursuavan tyylinsä sekä sisältönsä alla – en esimerkiksi maininnut tässä kahta mukaan änkeävää sivuhahmoa, joista mustan kissan ohella on vieläpä tällaisille leffoille pakollinen tunnelmaa keventävä koominen hauveli. Iloisten yllätysten sarja saa kuitenkin jatkoa viimeistään katsojan havaitessa Saapasjalkakissan tarinan Sergio Leonen ja Fritz Langin kaltaisilta mestareilta imetyt vaikutteet aarrejahdista ja vihellys-johtoaiheesta lähtien. DreamWorksin ammattilaiset ovat ehkä vetäneet muutamissa kohdin homman överiksi, muttei missään kohtaa liiaksi asti, eikä edes muutamissa kohdin ärsyttävä koominen sivuhahmokaan jaksa oikeasti ärsyttää, onhan tällekin muistettu antaa oma tärkeä sijansa Saapasjalkakissan ja kumppaneiden kuolevaisuutta sekä keski-iän kriisiä käsittelevässä fiksummassa seikkailussa.

Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus tuli ainakin itselleni täysin puskista, sillä pidin DreamWorksia viimeistään Illumination-kauppojen jälkeen menetettynä tapauksena. Kaikkein hämmästyttävintä Disneyn entisen ykköskilpailijan uutukaisessa on, ettei uuden ajan henkeä huokuvan Saapasjalkakissan periaatteessa olisi tarvinnut olla näin huoliteltu, täynnä tunnetta, ajatusta ja yksityiskohtia, mutta tekijät selvästi välittivät vilpittömästi työstään ja halusivat vain tehdä parhaansa. Tietty vilpittömyys myös paistaa läpi, sillä elokuvan ahneille liikemiehille ja DreamWorksin omia aikojaan tunaroiville kilpakumppaneille ilkeilevä huumorikin tuntuisi osuvan harvinaislaatuisesti kutiinsa ilman lajityypille ominaista rautalankaa ja saarnan makua. 

Kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin nautinto- ja nauruhermoihin salakavalasti iskevä Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus on kevyesti vuoden 2022 paras uusi animoitu elokuva ja helposti parasta DreamWorksia sitten… sitten… syntax errorzz… unable to compute… bzzzz1¤$$!&? Tulevaisuus näyttää, jääkö Shrekin spin-offin jatko-osa poikkeukseksi säännöstä vai pystyykö vanha kunnon disneyntappaja jatkamaan valitsemallaan tiellä.

On saanut tunnustusta jo tämä kissa musta,
ja siitä kissa kiittää – nyt kaikkein kauneimmin.
La-la-la-la-la-la, lal-la! Miau!


Arvio: 5/5


PUSS IN BOOTS: THE LAST WISH, 2022 USA
Ohjaus: Januel Mercado, Joel Crawford
Käsikirjoitus: Paul Fisher, Tom Wheeler, Tommy Swerdlow
Näyttelijät: Antonio Banderas, Florence Pugh, Harvey Guillén, John Mulaney, Olivia Colman, Ray Winstone, Salma Hayek, Samson Kayo