Toivomuspuu (1976)

Mistä kauneus tulee maailmaan? Minne se menee? Ehkä se vain piilottaa kasvonsa meiltä hetkeksi?

Olemme jälleen elämän perimmäisten kysymysten äärellä. Jo Toivomuspuun ensimmäiset hypnoottiset kuvat hivelevät silmää ja sielua: äärimmäisissä värikontrasteissa kylpevän unikkopellon keskellä makaa kuoleva valkoinen hevonen. Poika juoksee hakemaan isäänsä ja isoisäänsä. Vanha mies päättää päästää kauniin luontokappaleen kärsimyksistään. Kamera suuntaa kohti hevosen silmää. Hevosen silmäkulmasta valuu kyynel. Tengiz Abuladze vie meidät näin välittömästi takaisin Rukouksen kuviin hirtetystä neitsyestä, kaiken kauniin ja hyvän katoavaisuudesta.

Kummallista kyllä, pientä johdantoa seuraavissa jaksoissa Abuladzen ohjaustyö muuttuukin jonkinlaisen taide-elokuvan ja kyläkomedian omituiseksi ristisiitokseksi. Vallankumousta edeltävän ajan georgialaisen kyläsen nuoriso on lähetetty taistelemaan Jumalan ja tsaarin puolesta kaukaisille maille, vain naiset, lapset, vanhukset ja vähämieliset ovat jääneet kaitsemaan karjaa ja vähän toisiaankin. Yksi kyläläisistä on lapsenmielinen anarkisti, joka uskoo kuulevansa lähestyvän vallankumouksen asettamalla korvansa maahan. Vanhat ihmiset surevat hukattua nuoruuttaan ja sotaan menetettyä nuorisoa, yksi naisistakin hullaantuu pikkuporvarillisista ihanteista vain pyntätäkseen itsensä klovnin näköiseksi kummajaiseksi. Kaikkea tätä seuraa sivusta kylän vanhin, valitellen kuinka maailma onkaan tullut hulluksi.

Toivomuspuusta voikin löytää häkellyttävän paljon humoristisia piirteitä, vaikka tarinan suuret linjat kuvaavatkin erän aikakauden tuhoa ja rappeutumista suorastaan apokalyptisin siveltimenvedoin. Toistuvana teemana Abuladzen myöhäiskauden teoksissa kuvattu hengen rappio ja ylevistä ihanteista vieraantuminen ovat tällä kertaa saaneet muotonsa tuulen ja sateen piiskaamana rauniokasana kuvatun kirkon murheellisissa kuvissa kuin enteenä Neuvostoliiton henkistä tilaa kritisoivalle Katumukselle, Abuladzen tulevalle magnum opukselle. Vielä vanhan vallan viimeisinä vuosinakin ihmiset turvautuvat unohduksen hämärään katoaviin pyhimyksiin hiljaisissa rukouksissaan. Kuten jo Rukouksessa ja vaikkapa Aleksandr Dovzenkon Ukraina-trilogiassa, myös Toivomuspuussa ihmissielun, veren, syntymän, kuoleman ja luonnon yhteys on yksinkertaisia omistussuhteita perustavanlaatuisempaa laatua – pyhä mysteeri.

Jos Toivomuspuun kaksi ensimmäistä kolmannesta liikuskelevat koomisen ja haikean välimaastossa, sukeltelee viimeinen lohduttomuudessaan ja traagisuudessaan aivan omanlaisissa syvyyksissään. Alussa yksi kyläläisistä matkaa etsimään tarumaista toivomuspuuta, jolta tämä toivoo onnea ja kaikkea hyvää kotiseutunsa väelle – lopulta kylää kohtaakin hirveä onnettomuus ja miestä itseään katkera kuolema. Pienessä vuoristokyläsessä nuori neitsyt pakkonaitetaan rahasta väärälle miehelle. Petettyään miestä tosirakkautensa kanssa nuori neito surmataan mudan ja vesisateen täyttämässä tarkoituksellisen rumassa ja ankeassa finaalijaksossa. Nuoren neitsyen kuolema on samalla hyvyyden, kauneuden ja totuuden kuolema – ihmisen itsensä käsissä, totta kai. Ympyrä sulkeutuu.

Tengiz Abuladzen Rukous, Toivomuspuu ja Katumus muodostavat löyhän trilogian, jossa tietyt teemat ja viittaukset toistuvat teoksesta toiseen, vaikka juonellisesti kolmella ei varsinaisesti ole paljonkaan toistensa kanssa tekemistä. Katumus, Stalinin muotokuva, jatkoi georgialaissaagan vaiheita kuvaamalla yhteiskuntaa, joka on jo lähes täysin korvannut hengen yksinomaan ihmisyydellä ja onnistunut siten korruptoimaan ja turmelemaan lähes kaiken elämässä arvokkaan. Katumuksen neitsyt on hänkin aikansa vanki, päättihän Stalin kätyreineen yksinomaan kansan ihanteista ja moraalista miten halusi. Toisin kuin kahdessa aiemmassa osassa, Katumuksessa neitsyt saa elää ja tuomita vangitsijansa. Koko trilogian päättävässä finaalissa neitsyt antaa kansalle totuuden ja päästää sen pahasta, ja Stalinin mätänevä ruho heitetään eläinten ruuaksi.


Arvio: 5/5


NATVRIS KHE, 1976 Neuvostoliitto
Ohjaus: Tengiz Abuladze
Käsikirjoitus: Giorgi Leonidze, Revaz Inanishvili, Tengiz Abuladze
Näyttelijät: Erosi Manjgaladze, Kakhi Kavsadze, Kote Daushvili, Lika Kavzharadze, Sofiko Chiaureli, Soso Jachvliani, Zaza Kolelishvili