Hyvä kysymys. Vanhaan hyvään aikaan kaikilla vähänkään vaikutusvaltaisilla elokuvastudioilla oli omat animaatiosiipensä, joiden tuottamilla lyhytelokuvilla pyrittiin houkuttelemaan maksavaa kansaa teattereihin. Paramount lienee suurista Hollywood-nimistä tässä mielessä vähäisin, sillä vaikka pulju saikin viekkaudella ja vääryydellä fuusioitua kerran suuren Fleischer-veljesten animaatiostudion osaksi organisaatiotaan, ei tuo tempaus juuri koskaan tuottanut mitään oikeasti merkittävää tai kestävää ennen lakkauttamistaan 60-luvun lopulla; Lulun, Katnipin ja Hermanin tai Kasperin kaltaisia hahmoja tuskin kukaan enää nykyään muistaakaan joitain fanaattisimpia animaatioharrastajia lukuun ottamatta.
Baby Huey oli yksi Paramountin lukuisista epätoivoisista yrityksistä lyödä läpi animaatiorintamalla, mutta lopulta hahmon seikkailut rajoittuivat lähinnä kouralliseen keskinkertaisia lyhäreitä, jotka nauttivat enintään kulttimainetta jo omana aikanaankin. Kun Disneyn Roger Rabbit ilmestyi 80-luvun lopulla, myös Baby Hueylle oli siihen suunniteltu lyhyt cameo, joka ei syystä tai toisesta koskaan kuitenkaan toteutunut. Kiinnostus vanhoja piirrettyjä kohtaan oli kuitenkin merkkiteoksen jälkeen huipussaan, joten Paramount pyrki tuomaan vanhoja hahmojaan jälleen mahdollisimman näkyvästi parrasvaloihin koko seuraavan vuosikymmenen. Kun vielä samoihin aikoihin puolijoukkueellinen aikansa puhutuimpia nuoria animaattoreita Renin ja Stimpyn jättimenestyksen takaa päätyi kilometritehtaalle, ei osaavista tekijöistäkään ollut pulaa...
Näin siis syntyi The Baby Huey Show, jonka luojaksi onkin merkitty Bob Jaques, joka myös Renin ja Stimpyn ilmeikkään animaation takaa tunnetaan. Kuten jo mainitsinkin, tähän aikaan käytännössä jokainen televisiopiirretty pyrki toistamaan sen menestyksen ja haalimaan työryhmiinsä mahdollisimman paljon sen alkuperäisiä tähtinimiä aina mitättömimpiin avustajiinkin asti. Kuin ihmeen kaupalla Paramount sai vielä houkuteltua takaisin alkuperäisten lyhäreiden näyttelijöitäkin, olisi kokonaisuuden luullut kaiken järjen mukaan olla ainakin kohtalaisen katsottavaa ysärishittiä, mutta...
Sanotaan vaikka näin: Baby Huey ei ole milloinkaan ollut mikään yleisön suosikki, mikä näkemäni perusteella onkin kaikkea muuta kuin yllättävää. Aikuisen miehen kokoinen ankanpoika on ideana tylsä kuin mikä, eikä suurin osa tämän kohdalle osuvista ongelmista tai vanhempien kohelluksista naurata pätkääkään samalla tavalla kuin vaikkapa Looney Tunesin vastaavissa lyhäreissä. Ainut kiinnostava hahmo koko konseptissa on Baby Hueyta saalistava kettu, joka saa aina omat ansansa nokilleen mitä surrealistisimmin tavoin. Katsoin sarjan väärässä järjestyksessä aloittamalla jaksoista, joissa seurataan Renistä ja Stimpystä tutun Billy Westin näyttelemän ketun edesottamuksia, ja luulin niiden perusteella kyseessä olevan mitä veikeimmän ysäripiirretyn, mutta sitten huomasinkin tällaisia oikeasti hauskoja jaksoja löytyvän vain kaksi tai kolme yhtä tuotantokautta kohden lopun kymmenkunta osoittautuessa suoranaiseksi tervanjuonniksi.
En muista olleeni näin pettynyt sitten lähimmän kelvollisen punttisalin sulkemisen. Baby Hueyn visuaalisesta tyylittelystä näkee selvästi Renin ja Stimpyn antamat kevyet vaikutteet, mutta kahden mainitseminen samassa lauseessa tuntuu kuin pahimmaltakin pyhäinhäväistykseltä. Baby Huey Show'n ääninäyttely on parhaimmillaankin lähinnä harmaan keskinkertaista jälkeä, eikä mukaan houkuteltujen lahjakkaiden tekijöiden luovuus tunnu pääsevän oikeuksiinsa kuin muutamissa yksittäisissä gageissa, kuten vaikkapa episodissa, jossa kettu yrittää tuhota Baby Hueyn ydinaseilla, mistä päädytään hetkeksi veistelemään huumoria Apinoiden planeetasta ja Mad Maxista. Eniten omia nauruhermojani koeteltiin kohtauksessa, jossa kettu yrittää lyödä Baby Heuyta kirveellä jakaukseen, mutta onnistuukin lopulta mojauttamaan vain itseään silmien väliin.
Ah, nuoruuteni väkivaltaiset piirretyt. Ei kuitenkaan huolta, sillä Baby Huey on tuhoutumaton ja pystyy halutessaan antamaan ketulle selkään, joten yleisölle ei missään vaiheessa suoda minkäänlaista oikeaa jännitystä. Pienet lapsetkin voivat siis täysin surutta katsoa Baby Hueyn seikkailuja oppimatta pahoille tavoille - sen enempää kuin hyvillekään.
The Baby Huey Show on melkoisen surkeaa räpellystä, joka käytännössä onnistuu lähinnä kuohimaan lähes täydellisesti kaiken, mikä ikinä vain tekee tällaisesta piirretystä erityisen hauskan tai oivaltavan. Ilmeisesti Paramountilla oltiin niinikään hereillä, sillä toista tuotantokautta tekemään palkattiin kokonaan uusi studio Simpsonien ja X-Menin kaltaisten aikansa suosittujen sarjojen takaa, myöhemmin myös Family Guyn, mutta taso ei siitä varsinaisesti noussut mihinkään, sillä tämän turhakkeen ydinongelmahan olikin alusta asti surkeat hahmot, täysin väärin suunnattu fokus, kauttaaltaan harmaan ala-arvoinen toteutus sekä riskitön huumori, joka ei sen enempää haasta kuin nauratakaan.
Tänä päivänä Baby Huey on lyhäreineen ja piirrossarjoineen vähintään yhtä unohdettu kuin mitä hahmo oli ennen Roger Rabbittia. Jotkin teokset ovat saaneet negatiivisen maineensa täysin syyttä suotta jonkin eriskummallisen väärinkäsityksen myötä, unohduksen värittömään limboon muiden Paramount-hahmojen tavoin hautautunut Baby Huey ei ole ansainnut edes sitä.
Arvio: 1.5/5
THE BABY HUEY SHOW, 1994-1995 USA
Ohjaus: Bob Jaques
Käsikirjoitus: Bob Jaques, Kelly Armstrong, (miljoona muuta nimeä, joita en jaksa listata)
Näyttelijät: Sid Raymond, Michael Sicoly, Maxine Miller, Billy West, Joe Alaskey
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.