Halinallet (1985)

Toiset käyttävät perjantai-iltansa juhlimalla lähikapakassa, toiset käyttävät saman ajan nauttimalla korkeatasoista kulttuurituotantoa kotona tai kaverin kanssa, toiset taas näkevät vaivaa viikonloppuisin saadakseen tienattua leipänsä stressaavassa työssään. Minä itse käytin saman ajan katsomalla Halinalleja, tuota länsimaisen populäärikulttuurin viheliäisintä mätäpesäkettä ja kaikkien lasten rakastamaa audiovisuaalista peräpukamaa, joka oli aikoinaan niin suosittu, että se leipoi suvereenisti teatterikierroksellaan lättyyn jopa Disneyn tuolloin uunituoretta Hiidenpataa. Tätä tapausta pidetään edelleen yhtenä mikkihiiriyhtiön historian nolostuttavimmista hetkistä.

Halinallet ei kuitenkaan valikoitunut perjantai-illan levylautaselle mitenkään vahingossa, vaan se jatkaa Nelvanan tarinaa siitä mihin se edellisessä arvostelussa jäi. MGM:n raiskattua firman tuotoksen perusteellisesti alkutekijöihinsä lupaava animaatiostudio syöksyi yhdessä yössä konkurssin partaalle, ja sen omistajat ja työntekijät olivat valmiita mihin hyvänsä epätoivoisiin ratkaisuihin pelastaakseen yrityksensä ja työpaikkansa. Näin siis Nelvanan lahjakkaat huippuanimaattorit löysivät itsensä työstämässä yhtä kaupallisen 80-luvun nolostuttavimmista tuotoksista, jonka ainut tarkoitus oli ajalle tyypillisesti toimia kokopitkänä poliittisen korrektiuden alttarilla uhrattuna lässynä oheistuotemainoksena. Monessa mielessä juuri Halinalleihin kiteytyy kaikki se, mitä tämän ajan animaatiossa tyypillisesti on pidetty pahana ja vääränä.

Niille nuorille, jotka eivät ikinä ole joutuneet katsomaan eläessään Halinalleja, niin kyseinen franchise siis kertoo pilvilinnoissa asuvista nalleista, joiden päätoimisena päivätyönä on levittää välittämisen ja ystävyyden ilosanomaa maailman lapsille. Jännittävää, eikö? Jokaisessa episodissa halinallet kohtaavat uuden taikaotuksen, joka tietysti karkotetaan tai nitistetään halinallejen vatsasta löytyvillä deus ex machinoilla -kuvioilla. Taikaotuksetkin ovat halinalleversumissa olemassa vain ja ainoastaan tietysti siksi, ettei tällaisissa joka suuntaan nöyristelevissä lastenpiirretyissä voida milloinkaan käsitellä oikean elämän ongelmia saati sitten ratkaista sellaisia, sillä samalla tietysti voisi joutua myöntämään, ettei kaikkiin ongelmiin välttämättä ole olemassa helppoja ratkaisuja, mitä ei tietenkään mahdollisimman positiivisia mielikuvia herättävissä mainoksissa ole lupa sanoa ääneen.

Tämänkertaisessa episodissa vasaran alle joutuu sirkuksessa taikurina häsläävä kömpelö Nikolas-niminen poika, jolla ei ole ystäviä ja jolle pedobeareilla olisi luvassa pikku yllätys. Nikolas kuitenkin lyöttäytyy yhteen kyynisen ja ilkeän kirjan kanssa, joka lähinnä lietsoo pojan kostonhimoa koko ihmiskuntaa. Yllättävänkin synkkää tarinaa rytmitetään mukavasti myös karmaisevilla laulukohtauksilla, joiden tulkinta on parhaimmillaankin niin kuivaa, etten voi suin surminkaan uskoa näyttelijöiden suostuneen päästämään suustaan jotain niin nolostuttavaa kuin pakotettuna. Jos Halinallet-elokuvasta jotain sanomaa pitäisi väkipakolla alkaa etsiä, se luultavasti olisi osoitus kaikenlaisen kirjallisuuden ja lukemisen turmiollisuudesta: tämänkin arvostelun lukeminen saattaa manata pirun esiin, joten parasta että otat neuvosta vaarin ja päästät halinallet elämääsi.

Join us or DIEEE!!!!!

Sitä varmaan luulisi, että näin pahamaineinen elokuva olisi teknisesti suorastaan raivostuttava esitys, mutta oikeasti animaation taso on edelleen kohtalaisen hyvää keskitasoa, eikä suoranaista valittamisen aihetta oikeasti löydä kuin hämmentävän pökkelöistä ihmishahmoista. Ilmeisesti tämän Akilleen kantapään vuoksi Rock & Rulekin kuvasi nimenomaan antropomorfisia eläimiä, joilla kuitenkin oli sarjakuvamaisia eläimellisiä piirteitä ihmismäisen rungon vastineeksi. Halinalleista ei kyllä rehellisyyden nimissä löydä käsityömielessä sekunninkaan vertaa samaa paloa ja intohimoa kuin samojen tekijöiden edellisestä elokuvasta, mutta mikään täysin kelvoton ei tämäkään esitys ole - Nelvanan animaattorit ovat epätoivoisimmillaan ja kaupallisimmillaankin kuitenkin pitkän linjan ammattilaisia.

En henkilökohtaisesti osaa suositella Halinalleja sen enempää hyvien kuin huonojenkaan elokuvien ystäville, mutta kehotan sitä pakolliseksi katselukokemukseksi jokaiselle animaation historiasta kiinnostuneelle pienenä esimerkkinä ilmestymisvuosikymmenen hengestä: tällaista kaupallista huttua länsimainen animaatio tyypillisesti oli 80-luvulla ennen vuosikymmenen vaihteessa tullutta alan renessanssia sekä riippumattomien taiteilijoiden ja pienstudioiden rakettimaista nousua, jota ehkä käsittelen tarkemmin vähän myöhemmin.

Halinallet-franchise on edelleen olemassa, pelkästään aiheesta väännettyjä elokuvia ja televisiosarjoja lienee jo tusinoittain, ja niitä lelujakin löytynee jokaisesta hyvin varustetusta lelukaupasta. Lelusarjan menestys pelasti lopulta myös katkerimman tappionsa jäljiltä ylpeytensä nielleen Nelvanan, joka on sittemmin kunnostautunut yhtenä kanadalaisen televisiopiirretyn johtavista nimistä. Studiolla on nykyisin jopa oma virallinen nimikkoplaneettansa Star Wars -universumissa!


Arvio: 1/5


CARE BEARS THE MOVIE, 1985 Kanada
Ohjaus: Arna Selznick
Käsikirjoitus: Peter Sauder
Näyttelijät: Georgia Engel, Jackie Burroughs, Jayne Eastwood, Mickey Rooney, Sunny Besen Thrasher