Hän joka saa korvapuustit (1924)

Hän joka saa korvapuustit sai alkukipinänsä muutaman pienemmän amerikkalaisen studion fuusioiduttua Metro-Goldwyn-Mayerin lipun alle. Upouusi jättipeluri tarvitsi lippunsa alle suurta kassamenestystä saadakseen vakiinnutettua paikkansa yhtenä alan vakavasti otettavista nimistä ja tätä tarkoitusta varten palkattiinkin siksi koko joukko aikansa parhaita tekijöitä, etunenässä luonnollisesti monen muun eurooppalaisen nimitekijän mukana Amerikkaan muuttanut ruotsalainen maestro Victor Sjöström sekä pääosassa nähtävä Lon Chaney, josta rooli viimeistään teki aikansa suuren tähden.

Varsin komeisiin sfääreihin yltävän tarinan varsinaiset lähtökohdat kuulostavat todennäköisesti ensisilmäyksellä vähintäänkin tylsiltä ja harmittavan mitäänsanomattomilta. Ensimmäinen kymmenminuuttinen nimittäin kertoo Chaneyn esittämästä ihmiskunnan alkuperän keksivästä tiedemiehestä, joka päätyy rahoittajansa sekä vaimonsa nöyryyttämäksi tiedeakatemian nauravien herrojen silmien edessä. Koko tieteellistä löytöä ei taidetakaan tämän jälkeen mainita kertaakaan, vaan koko jupakan tarkoituksena olikin vain esitellä keskeiset kasvot sekä pohjustaa löyhästi Chaneyn hahmon loppua kehityskaarta ja motiiveja.

Tästä eteenpäin Chaneyn esittämä hahmo tunnetaan vain nimellä "Hän joka saa korvapuustit", elämänsä nöyryyttävintä hetkeä loputtomasti uudelleen ja uudelleen elävänä sirkuksen klovnina, ikuisen hymyn kasvoilleen maalanneena surumielisenä ja traagisena hahmona sekä viihdemaailman yleisön loputtomana ilveilyn ja pilkan kohteena. "Hänen" elämänsä todellinen rakkaus on sirkuksen matkaan liittynyt nuori hevostyttö Consuelo, jonka köyhtynyt aristokraatti-isä haluaisi mieluusti naimisiin itseään vakavaraisemman miehen kanssa...

Hollywoodin parhaiden luovien voimien ollessa kyseessä tällaiseltakaan teokselta ei voi odottaa muuta kuin hulvattoman näyttävää spektaakkelia, eikä mitään sen vähempää olekaan luvassa. Hän joka saa korvapuustit edustaa pelkästään teknisessä mielessä aikansa huikeinta ja omalla tavallaan myös kokeellisinta ison rahan valtavirran elokuvaa, jossa varsin yksinkertaiselle melodraamalle on annettu tarkoituksella lisäväriä erilaisilla edelleen näyttävillä erikoistehosteilla ja ohjaajan itsensä toteuttamilla äärimmäisen vaativilla dramaattisilla valaisuratkaisuilla. Silkassa viimeiseen asti hiotussa spektaakkelimaisuudessa Sjöströmin sirkusraina tuskin häviääkään monelle aikakautensa kunnianhimoisemmallekaan tuotokselle.

Erityisen huikeana seikkana Hän joka saa korvapuustit ei kuitenkaan tunnu komeasta ulkokuorestaan huolimatta tippaakaan pinnalliselta tai lattealta vaan loppua lähestyessä tuntee jo melkein läkähtyvänsä kaiken sen sisältämän tunteen ja teemojen vyöryssä: toisaalta kyseessä kun on romanttinen tragedia, toisaalta tarina kostosta ja petoksesta, katkeruudesta, menetyksestä, mahdottomista unelmista, pettymyksistä, kuolemasta sekä kansan syvien rivien kyvystä löytää viihdykettä muiden ihmisten vastoinkäymisistä ja kärsimyksestä. Voipa tätä katsoa pienimuotoisena kritiikkinä showbisneksen perimmäisestä raadollisuudestakin.

Hän joka saa korvapuustit on jälleen kerran upeaa jälkeä ruotsalaiselta mestarilta. Mutta eipä pidä vähättelemän Lon Chaneynkään kokovartaloroolisuoritusta, joka lieneekin miehen uran komeimpia jopa siinä määrin, että muut hahmot tuntuvat jäävän auttamatta mestarimiimikon nerouden varjoon. Ilman tätä pienoista heikkoutta Hän joka saa korvapuustit voisi helposti kuulua omiin mykkiin suosikkeihini. Sirkuselokuvien kaanonissa ehdoton kuningastitteli kuitenkin on tällä taattu.



Arvio: 4.5/5



HE WHO GETS SLAPPED, 1924 USA
Ohjaus: Victor Sjöström
Käsikirjoitus: Carey Wilson, Leonid Andrejev, Victor Sjöström
Näyttelijät: Ford Sterling, Harvey Clark, John Gilbert, Lon Chaney, Marc MacDermott, Norma Shearer, Paulette Duval, Ruth King, Tully Marshall