Oldboy (2003)

Joudun näin ensi alkuun pahoittelemaan kaikkia pitempää sepustusta haikailevia, sillä tämä arvostelu tulee olemaan harvinaisen lyhyt ja niukkasisältöinen. Chan-wook Parkin Oldboy oli vuosituhannen alussa valtava kansainvälinen kultti-ilmiö, joka tuntuu vuosien varrella vain kasvaneen ja voimistuneen entisestään jo siinä määrin eeppisiin mittasuhteisiin, että tämän kohdalla voineekin puhua jonkinlaisesta uuden ajan aasialaisesta jännäri- ja art house -klassikosta sekä sangen päräyttäväksi osoittautuneen eteläkorealaisen kostogenren kansainvälisestä läpimurtoteoksesta. Sitä on myös vuosien varrella analysoitu ja arvosteltu pelkästään tällä sivustolla jo niin monesta näkökulmasta ettei uutta sanottavaa henkilökohtaisen mielipiteen lisäksi enää ole tarjottavissa edes lätisemällä asian vierestä.

Kostoelokuva kertoo kostosta. Tarkemmin sanottuna Rölli-peikon ja Siu Tien Yuenin risteytystä muistuttavan häiskäleen kostosta nimettömille ja kasvottomille kidnappaajilleen. Takkutukkainen hemmo kun tuli muinoin kaapatuksi yksityiseen vankilaan viideksitoista vuodeksi tietämättä itse vangitsemisensa syytä tai sitä tilanneita tahoja. Aika kului kiven sisässä lähinnä kostoa suunnitellen ja sitä varten treenaten. Myöhemmin kostaja vapautuu vankilastaan yhtä hämärissä olosuhteissa kuin sinne joutuikin. Alkaa missio syyllisten ja näiden motiivien selvittämiseksi. Siinä sivussa olisi tarkoitus panna myös pahisten purukalustot vasaralla uuteen uskoon.

Oldboyn juoni on melkoisen monimutkainen ja yllättäviä käänteitä sekä hämmentäviä paljastuksia lyödään tasaiseen tahtiin pöytään aina viimeisille minuuteille asti. Menemättä turhan yksityiskohtaisuuksiin voin ainakin sanoa kupletin pääpirun motiivin ja suuren suunnitelman olevan kerrankin todella omaperäinen ja kieroutunut. Parkin kostoreissun neo-noir -estetiikkaa, surrealistisia välähdyksiä ja klassista musiikkia hyödyntävän tyylin tuntien voisi kuvitella moisen olevan enemmän hengen mukaista kikkailua, mutta itse olen taipuvainen uskomaan kyseisen aiheen olevan vain arkipäiväisempi idän yhteisökeskisimmissä maissa, jossa sille on omistettu ihan omia elokuva- ja kirjallisuusgenrejäkin. Katsomalla selviää, mitä tarkoitan.

Parkin tyylitajusta noin yleensäkin voi ainakin sanoa, että se eroaa tyypillisestä ilmansuuntansa meiningistä kuin yö päivästä. Valtavan moni idän tekijöistä tuntuu suosivan äärimmäisyyksiin vietyä minimalismia sun muuta niukkasanaisempaa ja -eleisempää otetta, mutta Parkin leffoissa erilaiset kuvakulmat, vauhdikkaat kamera-ajot ja nopeat leikkaukset sekä kirkkaat värit ovat poikkeuksellisen tehokkaassa käytössä jopa lennokkaampaan länsimaiseen makuun. Tähän vielä päälle korealaisella taidolla rakennettua häröilevää taidejännitystä, roppakaupalla tarantinomaisen viihdyttävää väkivaltaa sekä muuten vain hurmeista menoa ja koossa on genrensä alkaneen vuosituhannen ehdoton klassikkoteos.



Arvio: 5/5



OLDEUBOI, 2003 Etelä-Korea
Ohjaus: Park Chan-wook
Käsikirjoitus: Garon Tsuchiya, Joon-hyung Lim, Nobuaki Minegishi
Näyttelijät: Byeong-ok Kim, Dae-han Ji, Hye-jeong Kang, Ji-Tae Yu, Min-sik Choi