Gösta Berlingin taru (1924)

Ruotsalaisen mykkäelokuvan kaikkein kovimmat ja suurimmat klassikot alkavatkin jo olla nätissä järjestyksessä. Vielä kuitenkin on tilaa tälle yhdelle, jälkikäteen katsottuna merkittävimmistä, hienoimmista ja samalla aliarvostetuimmista yksilöistä, joka perustuukin vähemmän yllättäen jälleen Selma Lagerlöfin romaaniin. Gösta Berlingin tarua pidetään koko ruotsalaisen kultakauden komeana päätöksenä ja joutsenlauluna, muuttihan sen nimekäs suomalaistaustainen ohjaaja Mauritz Stiller ohjaajatoverinsa Victor Sjöströmin tavoin Amerikkaan moni muu lahjakas näyttelijäpuolen tekijänimi mukanaan. Greta Garbo koukkasi Saksan kautta.

Toisin kuin aiempien Lagerlöf-filmatisointien kohdalla, tällä kertaa voin kerrankin itse leveillä lukeneeni myös alkuperäisteoksen, onhan siitä poikkeuksellisesti otettu myös uudempia painoksia. Harmittavasti olin vain katsonut elokuvaversion ennen sitä enkä pitänyt lukemastani juurikaan, etenkään paikalliskirjastosta löytyneen kappaleen kankeasta käännöksestä. Ehkä maailmasta löytyy parempiakin uudistettuja painoksia, mutta oman kokemukseni sanelemana voin ainakin lähtökohtaisesti suositella tätä muutamin erityisvapauksin sovitettua filmatisointia kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Kuten varmaan jo nimestäkin huomaa, on tarinan päähenkilö gaiffari nimeltä Göstä Berling (Lars Hanson), riiviömäinen pappi ja hurmurihenkinen naisiin menevä juoppolalli, joka alkajaisiksi pannaan viralta epäasiallisten elämäntapojensa vuoksi. Erinäisten seikkailujensa päätteeksi sisältä hyvin inhimillisen nuoren huligaanin tie vie rikkaaseen maalaiskartanoon paikallisen vanhan emännän suojatiksi ja talon seuramieheksi. Kaikenlaista yllättävää ja vähemmän yllättävää draamaa seuraa, kuten iloiselta juomaveikolta odottaa sopiikin.

En varsinaisesti löytänyt minkäänlaista varmaa tietoa tämän elokuvan tuotantobudjetista, mutta pelkän ulkoasun perusteella voisi helposti kuvitella olevan aikansa kalleimpia ruotsalaisia spektaakkelielokuvia, niin valtaisalta tämä tuntuu. Tällä kertaa pikkutarkan historiallisen puvustuksen ja lavastuksen lisäksi pituuttakin on siunaantunut sellaiset kolme tuntia ja risat, sittenkin koossa on mitä ilmeisimmin vain osittain säilynyt restauroitu versio alkuperäisestä kahdessa osassa julkaistusta järkälemäisestä mammutista.

Tuotantoarvojen mukana tulee myös erityisen näyttävä toteutus, joka yhdessä Julius Jaenzonin Ruotsin komeita talvimaisemia tyylikkäästi hyödyntävän kuvauksen kanssa kestää omasta mielestäni vertailua lähes mihin tahansa muuhun aikansa teokseen. Erityisellä lämmöllä muistan jo nuoruudessani ihailleeni komeaa vauhdikasta kamera-ajoa järven jäällä sekä tietysti palavaan kartanoon sijoittuvaa mahtavaa kliimaksia. En löytänyt tälle enää lähdettä, mutta muistelen kohtauksen toteutetun ilman erikoistehosteita sytyttämällä tuleen oikeasti tarkoitusta varten rakennetun puisen kartanon vähän samaan tapaan kuin Tarkovsin Uhrissa vuosikymmeniä myöhemmin. Jos tämä pitää paikkansa, kyseessä saattaa hyvinkin olla yksi vaarallisimmista kohtauksista, joita pohjoismaissa on koskaan tehty.

Gösta Berlingin taru on kaikin mahdollisin kuviteltavin tavoin melkoinen elämys, joka kannattaa ehdottomasti kokea jos tällaisista ikivanhoista mykkäleffoista vain sattuu vähänkään pitämään. Kolme tuntia on paljon mykälle elokuvalle, mutta kannattaa muistaa että tämäkin on oikeasti ollut tarkoitettu katsottavaksi kahdessa osassa. Tämän jälkeen voi ainakin kehua kavereilleen osaavansa nimetä elokuvan, joka teki Greta Garbosta tähden sekä suomalaistaustaisen ohjaajan, jonka löytö Greta Gustafsson alun perin oli.



Arvio: 4.5/5



GÖSTA BERLINGS SAGA, 1924 Ruotsi
Ohjaus: Mauritz Stiller
Käsikirjoitus: Mauritz Stiller, Ragnar Hyltén-Cavallius, Selma Lagerlöf
Näyttelijät: Ellen Hartman-Cederström, Gerda Lundequist, Greta Garbo, Jenny Hasselqvist, Karin Swanström, Lars Hanson, Mona Mårtenson, Sixten Malmerfelt, Sven Scholander, Torsten Hammarén