tiistai 26. huhtikuuta 2016

Highlander - kuolematon (1986)


Ah, ensimmäinen Highlander. Kuinka kauan sitä onkaan tullut ajateltua kirjoittaa kokonaista arvostelua tästäkin elokuvasta? Ensimmäinen Highlander on itselleni jotain myyttistä ja ihmeellistä, jotain josta on koko ikänsä kuullut puhuttavan, mutta joka tuli itse tarkistettua harmittavan myöhään. Sen näkemisestä alkaa olla jo ainakin puolen tusinaa vuotta aikaa, mutta vieläkin jaksaa takaraivossa pärisyttää elokuvan koko mahtavuus ja tietysti se soundtrack.

Highlander kertoo Christopher Lambertin esittämästä Connor MacLeodista, 1500 -luvun Skotlannissa syntyneestä veijarista, joka heräsi kuolleista ja joutui lopulta karkoitetuksi heimostaan. Connorille ilmestyi kuin tyhjästä mentoriksi Sean Conneryn esittämä Ramirez, joka kertoo miehen kuuluvan kuolemattomien joukkoon ja että tämän voi tappaa vain kaulan katkaisemalla. Ramirez lisäksi selittää, että kuolemattomien kohtalona on tappaa toisensa ja viimeisenä henkiin jäänyt saa osakseen mystisen ”palkinnon”. Elokuvan loppumittelöt käydään nykyajan New Yorkissa, jossa Connor elää valenimen turvin ja odottaa lopullista taistelua.


Highlander yhdistää hienosti näyttävää miekkailutoimintaa fantastiseen ja persoonalliseen mytologiaan jossa imua riittää. Ohjaus ja käsikirjoitus kokonaisuutena ovat erittäin sujuvasti hallussa ja leikkaukset nykyajan sekä menneisyyden välillä on onnistuttu pitämään hanskassa tyylikkäästi, suorastaan eeppistä tunnelmaa rakentaen. Näyttelijätkin hoitavat tonttinsa erinomaisesti; Sean Connery on oma karismaattinen itsensä, Christopher Lambert murisee sekä yrmistelee taatun katu-uskottavasti ja Kurgania esittävä matalaääninen Clancy Brown hoita pahiksen roolin tyylillä. Ja sitten on se Queenin tekemä tykki soundtrack.


Highlander on pahuksen viihdyttävä elokuva, mielestäni yksi parhaista kulttielokuvista. Ainut isompi ongelma elokuvassa on, että se on periaatteessa viimeinen osa, eikä sille voi tehdä suoraa jatkoa hylkäämättä kaikkea inhimillistä järkeä ja logiikkaa, enintään prequeleja tai vaihtoehtouniversumiin sijoittuvia jatko-osia. Valitettavasti suoraa jatkoa kuitenkin tehtiin kokonaisen elokuvasarjan sekä kolmen televisiosarjan verran. 



Arvio: 4/5


HIGHLANDER, 1986 USA, Iso-Britannia
Tuotanto: Peter S. Davis, William M. Panzer Ohjaus: Russell Mulcany
Käsikirjoitus: Gregory Viden, Peter Bellwood, Larry Ferguson
Näyttelijät: Christopher Lambert, Sean Conney, Clancy Brown, Roxanne Hart, Jon Polito

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.