Balthazar (1966)

Muistan vielä kun vuosia sitten Peter von Baghin kirjoista innostuneena aloitin vakavamman elokuvaharrastukseni. Ensitöikseni aloin etsiä tutustumisen arvoisia elokuvaohjaajia ja elokuvan merkkiteoksia netin sivustoilta ja varasin itselleni lähes loputtomasti aikaa kaiken mahdollisen vähänkään kiinnostavan katsomiseen. Rupeamani ensimmäinen elokuva oli tämä Robert Bressonin ohjaama Balthazar, elokuva jonka ennestään tiesin lähinnä perustuvan löyhästi Dostojevskin Idioottiin, yhteen suosikkikirjoistani, ja jonka pääosaa esittää aasi. Tietysti muistettiin teosta yleensä myös mestariteokseksi monesti kehaista, välistä jopa ohjaajansa parhaaksi elokuvaksi.

Elokuva alkaa aasi Balthazarin syntymällä sekä lapsuuden kuvauksella Ranskan maaseudulla. Lapset ottavat aasin omakseen, kastavat ja antavat sille nimen. Heille aasi on arvokas ja inhimillinen olento siinä missä ihmisetkin. Lapsuuden loppu tietää kärsimysten alkua sekä aasin että sen lapsuudenystävien elämässä. Koko elokuvan ajan ihmishahmot kunnostautuvat jos jonkinlaisissa syntisissä menoissa, mitä tahansa he ikinä kärsivätkin, aasi kärsii kaiken moninkertaisesti mutta eleettömän rauhallisesti. Elokuvassa ainut synnitön hahmo onkin itse aasi, eräänlainen Kristuksen ja pyhimysten vertauskuva, jonka kohtalona on yksinkertaisesti kärsiä ihmisten vuoksi ja lopulta kuolla. Jos juoni kuulosti kamalan barbaariselta ja raa'alta, niin sanottakoon että näin vanhassa elokuvassa ei ole ollenkaan sellaista raakaa väkivaltaa, gorea tai verta mitä esimerkiksi nykyelokuvissa. Eli sopii katsoa ihan huoletta.

Balthazarissa kiteytyy mielestäni upealla tavalla koko Robert Bressonin tyylikirjon parhaat puolet. Ensinnäkin elokuva on joka suhteessa erittäin hillitty ja tyylikäs, kuten Bressonin elokuvat yleensä. Mikään Balthazarissa ei varsinaisesti tunnu suurelta tai yliampuvalta vaan kaikki osaset kameratyöskentelystä kuvasommitteluun ja lavastuksesta käsikirjoitukseen tuntuvat erittäin tiiviiltä ja riittävän yksinkertaistetuilta muodostaaksen selkeän ja eheän kokonaisuuden ilman rönsyilyä, ylimääräistä täytettä tai aukkoja. Näyttelijät ovat ohjaajalleen tyypillisesti pyritty pitämään mahdollisimman vähäeleisinä ja ilmeettöminä, kuin vuorosanojaan lausuvina patsaina konsanaan, mikä oudolla tavalla sopiikin ohjaajan muuhun tyyliin kuin nokka naamaan. Yhdenkään näyttelijän työstä ei ole moitteen sijaa, kaikkein vähin aasin itsensä.

Mitään jenkkityylistä vauhtia ja vaarallista hurjastelua on turha tämän elokuvan kohdalla edes kuvitella, puhumattakaan helposta ja kevyestä viihteestä tai melodraamasta. Balthazarissa on kyse enemmänkin erittäin syvällisestä hengellisestä ja filosofisesta taideteoksesta kuin mistään helposta kertakäyttöhuvituksista, mikä ei siis tarkoita että kyseessä olisi mikään jäätävän monimutkainen tai vaikeaselkoinen teos, syvällinen vain. Jotenkin kummassa elokuva on samanaikaisesti sekä ahdistavan kyyninen että tavattoman kaunis ja viisaskin, kuten päähenkilönsä.

Mutta onko se maineensa veroinen mestariteos? Varmaan jo huomasitkin ettei tekstissäni ole niin minkäänlaista moitetta tätä elokuvaa kohtaan. Vastaus on siis kyllä. Yhdyn varauksetta tämän elokuvan ylistäjien kuoroon, mielestäni kyseessä on ehdottomasti Robert Bressonin hienon filmografian sekä hienoin että tasapainoisin teos ja yksi maailman parhaimmista elokuvista, jossa kiteytyy hienosti tekijänsä uniikin tyylin kaikki parhaat puolet ilman sen pahempia kauneusvirheitä ja ylilyöntejä. Mielestäni Balthazar kuuluisi itsestään selvänä osana jokaisen elokuvaharrastajan ja vähän muidenkin yleissivistykseen. Tosin kannattanee ehkä ensin tutustua Bressonin muihin elokuviin ihan jo syystä että tästä saa vähän paremmin irti kun on jo päässyt sinuiksi miehen riisutun ohjaustyylin kanssa.



Arvio: 5/5

AU HASARD BALTHAZAR, 1966 Ranska, Ruotsi

Tuotanto: Mag Bodard Ohjaus: Robert Bresson Käsikirjoitus: Robert Bresson 

Näyttelijät: Anne Wiazemsky, Francois Lafarge, Nathalie Joyaut, Philippe Asselin, Walter Green