lauantai 27. marraskuuta 2021

Space Dandy (2013-2014)



Avaruusdändi on yksin robottitoverinsa sekä outoja hössöttävän kissaotuksen kanssa avaruudessa lentelevä tyylitajuinen miekkonen Maa-nimiseltä planeetalta. Työkseen Dändi etsii harvinaisia otuksia ja kuskaa niitä mukanaan kirjattavaksi kaikenlaisia omituisia otuksia keräilevän intergalaktisen korporaation kaikenlaisten omituisten otusten tietokantaan: mitä harvinaisempi tuliainen, sitä suurempi palkinto. Vähäiset rahansa Dändi tietysti tuhlaa lähimmässä tissibaarissa, joka vielä näyttääkin avaruudessa lentävältä rintavarustukselta.

Animen nimekkäämpien luovien mielten luoma Space Dandy kumartaa suoraan Cobran ja Cowboy Bebopin kaltaisille vanhan polven pulp-klassikoille, joissa ryppyotsainen tieteily on parhaimmillaankin korvattu lihansyöjätisseillä, avaruuszombeilla ja muilla vähemmän realistisilla hullutuksilla. Uuden vuosituhannen vauhdikkaampaan sillisalaattiin tottuneelle yleisölle tempoa vain on tällä kertaa lisätty roimasti aina sellaisiin sfääriin asti, että tyylitajuisen psykedeelisessä jaksossa toisensa jälkeen nopeaan tahtiin vilkkuvat kirkkaat värit saattavat aiheuttaa pahoinvointia ja päänsärkyä muillakin kuin epileptikoilla.

Audiovisuaaliselta kantilta Space Dandyn seikkailuista ei periaatteessa löydäkään aihetta marinalle mainittua ylilyöntiä enempää. Olen henkilökohtaisesti vieroksunut erityisen paljon 2000-luvun halvalta ja kankealta kalskahtavaa digitaalitekniikkaa hyödyntävää animea, mutta Dandyn aikaan aiemmista virheistä oli jo selvästi ehditty ottaa opiksi, ja mukavan monipuolinen ja mielikuvituksellinen jälki on siksikin mielekästä katsella. Erityiseksi silmän ja korvan iloksi koin harvinaisen persoonallisen alku- ja loppuvideon, joiden taustalla kuultavien kappaleiden lyriikat jopa sopivat Space Dandyn kaltaiseen avaruushölmöilyyn.

Parasta Space Dandyssä kuitenkin on, että sen kussakin episodissa voi käytännössä tapahtua mitä vain, eikä toisiaan seuraavien tarinoiden tyyliä tai tunnelmaa pysty ikinä etukäteen arvaamaan edes likimäärin kutiinsa. Ehdoton suosikkini on muuan farssimainen episodi, jonka kuluessa käytännössä koko sarjan hahmot kuolevat ja jatkavat elämäänsä zombeina. Mitä pidemmälle jakso etenee, sen hullummaksi meno yltyy: Dändi ei luonnollisesti pysty zombina tekemään työtään, joten tämä päättää kuitata aiemmin hankkimansa henkivakuutussumman intergalaktisesta vakuutusyhtiöstä sillä seurauksella, että kaikki universumin vakuutusfirmat hankkivat leipiinsä palkkionmetsästäjiä tappamaan eläviä kuolleita ennen kuin nämä ehtivät rahastamaan enempää henkivakuutuksilla.

Valitettavasti käsikirjoitustasolla piilee samalla joukko Space Dandyn pahimpia sudenkuoppia. Sarjan tekijät eivät esimerkiksi näytä täysin osanneen päättää, haluavatko nämä kertoa eeppisen avaruustarinan vai yksittäisen palkkionmetsästäjän seikkailuista, sillä kokonaisuus tuntuu jatkuvasti keikkuvan kahden välillä etenemättä oikein kumpaankaan suuntaan. Koska jokainen jakso on käytännössä oma pieni kokonaisuutensa, ei suuri kuva luonnollisesti tunnu etenevän kahden tusinan jakson kuluessa yhtään mihinkään, vaan ennemmin tai myöhemmin Dändin sekoilu alkaa kaikesta tarkoituksellisesta häröydestään huolimatta toistaa itseään ilman merkittäviä muutoksia ensimmäisissä jaksoissa kiveen hakattuun perusasetelmaansa.

En enää edes muista, miten aikoinaan törmäsin Space Dandyyn. Ehkä etsin itselleni tietoa animehulluilustaan tunnetun Masaaki Yuasan töistä, ja miekkonen luonnollisesti väläyttelee osaamistaan myös tässä sarjassa. Space Dandyssä olisi helposti ollut ainesta jonkinlaiseksi nettiajan animesuosikiksi tai viihteeksi nimekkäiden tekijöidensä muiden töiden ihailijoille, mutta mitä ilmeisimmin siitä ei ole näihin päiviinkään asti muotoutunut täysin kumpaakaan. Omasta mielestäni toisinaan vähän liiankin lapsekas Space Dandy on silti massasta eroava kelpo tuttavuus, joka olisi voinut olla huolellisemmin kirjoitettuna jotain vieläkin suurempaa.


Arvio: 4/5


SUPESU DANDI, 2013-2014 Japani
Ohjaus: Shingo Natsume, Shinichiro Watanabe, Masaaki Yuasa
Käsikirjoitus: 
Dai Sato, Masafumi Harada, Shinichirō Watanabe
Näyttelijät: 
Banjō Ginga, Hiroyuki Yoshino, Houko Kuwashima, Ichirô Nagai, Junichi Suwabe, Kôsuke Hatakeyama, Masaaki Yajima, Uki Satake, Unshô Ishizuka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.