Pääoman mahdille alisteisten valtavirran lähteiden perusteella moni keskivertokatsoja todennäköisesti elää vieläkin väärän tietoisuuden vallassa kuvitellen Disneyllä olleen aina ja ikuisesti pyhä yksinoikeus animaation ihmeelliseen taiteeseen. Todellisuudessa vielä sata vuotta sitten maailmassa eli ja voi hyvin lukuisia kilpailevia koulukuntia, eikä nykyisin juhlittuja länsimaisia genreklassikoita tekijöineen juuri tunnetukaan Amerikan ulkopuolella. Ennen kylmän sodan syttymistä Disneykin joutui käymään kansainvälisesti katkeraa näännytyssotaa lukuisten kilpailijoidensa kanssa ennen kuningasasemansa sementoimista.
Levottomina pioneerivuosina pinnalla olleista nimistä neuvostoliittolainen satusetä Alexandr Ptusko lienee meidän aikanamme heikommin tunnetuimpia nimenomaan animaation saralla. Tarinahan tietää kertoa Mosfilmissä aloitetun Eisensteinin ja kumppaneiden suurten töiden varjossa myös koko joukon erilaisia värikkäitä kokeiluja genreistä kunniakkaimman parissa. Keisarillisen Venäjän perinteitä kunnioittaen myös Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton animaatioteollisuus nojasi vielä pitkään stop motionin ja nukkeanimaation varaan, joskaan yksikään toinen ei kotimaassaan liene saavuttanut lajissaan vastaavaa mainetta kuin Ptusko, jonka varhaisvuosien päätyö Uusi Gulliver keräsi ilmestyessään kiitosta Amerikassa asti.
Uusi Gulliver alkaa 30-luvun Neuvostoliitosta, jossa Stalinin neroudessaan johtama sosialismi toimii oikein mainiosti, kansan tie kohti kommunismia on silattu sortajan suolenpätkillä ja kaikilla on muutenkin hauskaa. Tarina alussa huolettomasti laulava pioneerikomppania palkitsee yhden ansioituneimmista jäsenistään tämän suosikkikirjalla, Jonathan Swiftin Gulliverin matkoilla. Piankos pellavapää jo vaipuukin kesäisen auringon lämmössä unten maille kuvitellen itsensä keskelle uutuuttaan kiiltelevän kirjasen tapahtumia...
Unessa pioneeripoika herää haaksirikkoisena farssimaisen feodaaliaatelin ja näiden hallinnassa olevan parlamentin johtamasta porvarillis-feodaalisesta lilliputtien valtakunnasta. Pikkuruisista ukoista koostuva peruukkipäinen eliitti laskelmoi ylivoimaisen jättimäisestä pikkulapsesta olevan hyötyä imperialistisissa sodissa sekä pääoman vallan ylläpitämisessä. Pikkupioneeri kuitenkin näkee lopulta kapitalististen huijareiden metkujen läpi, kumauttaa kurkustaan pioneerilaulun ja kiihottaa sorretut työläiset nousemaan vallankumoukseen sortajiaan vastaan. Lopulta uni päättyy, ja pioneeripojalle koittaa paluu Neuvostoliiton auvoisille aurinkorannoille. Viimeisissä kuvissa nauru raikaa, aallot hipovat auringonsäteiden välkkeessä lempeästi kultaisena kiiltävää rannikkoa ja kaikilla on muutenkin kivaa.
Ptuskon satuelokuvan ehkä raskauttavin yksittäinen ongelma olikin ehkä luettavissa referaattini rivien välistä. Koska Uusi Gulliver on tuotettu keskellä Stalinin rautaisella otteellaan hallitsemaa tukahduttavaa 30-lukua ja sosialistisen realismin alkuvuosia, on kaikenlainen juonellinen anti redusoitu tyypilliseksi aikansa neuvostopropagandaksi, josta ehkä pystyy analyyttisessä mielessä nauttimaan perehtymällä aiheeseen syvällisemmin ennen itse elokuvan katsomista. Lilliputtien maa esimerkiksi on pikkutarkka karikatyyri aikansa stereotyyppisestä länsimaisesta perustuslaillisesta monarkiasta, jossa rappiollinen pikkuporvarillisuus teennäisine romansseineen ja muine vastenmielisine ilmentymismuotoineen pyrkii tukahduttamaan yhteiskuntaluokkien välisen ristiriidan kiehahtamisen luokkasodaksi ja edistykseksi kohti kommunismia. Pelastus työn orjille saapuu tietenkin Stalinin Neuvostoliitosta.
Niin paljon kuin itse tarina ottaakin Ptuskon käsissä takapakkia, on tekninen puoli toisaalta aikansa huikeaa tasoa ja kaiken ylistyksensä ansainnut. Uusi Gulliver oli ilmestyessään erikoistehosteosaamisen virstanpylväs, joka rikkoi rajoja paitsi tuhansia nukkeja sekä pienoismalleja käsittäneellä mittakaavallaan, mutta myös täysin suvereenista tavastaan yhdistellä näyteltyjä osuuksia sekä animaatiota. Nykymaailman hienouksiin tottunut katsoja saattaa pystyä helposti huomaamaan, milloin tekijät ovat käyttäneet oikeita pienikokoisia lavasteita tai milloin ainakin osa kohtauksessa on todellisuudessa heijastettu taktisesti sijoitetulle kankaalle ja edelleen kuvattu toisella kameralla, mutta omasta mielestäni tällaisissa teoksissa oleellista ei niinkään ole jäljen virheettömyys vaan erikoistehosteiden itsensä kiehtova kekseliäisyys. Animaatiohan onkin sellaisenaan genreistä ajattomin.
Vaikka Uusi Gulliver ilmestyessään menestys olikin, ei Ptusko ohjannut genressä enää sittemmin kuin yhden pitkän ja muutaman lyhyen teoksen ennen siirtymistään kansantarinoista sekä muinaisista mytologioista ammentavien erikoistehostepainotteisten näyteltyjen fantasiaelokuvien pariin. Uuden Gulliverin pääosaa esittänyt Vladimir Konstantinov ei enää toistamiseen näytellyt ainoassakaan elokuvassa. Nuoren miehen kohtaloksi koitui lopulta Suuri isänmaallinen sota, vuosi oli 1944 ja paikkana saksalaisten miehittämä Tallinna. Uuden Gulliverin huoleton ja laulava pikkupioneeri oli kuollessaan 24-vuotias.
Arvio: 2.5/5
NOVYY GULLIVER, 1935 Neuvstoliitto
Ohjaus: Aleksandr Ptuško
Käsikirjoitus: Aleksandr Ptuško, Grigori Rošal, Jonathan Swift, Serafim Rošal
Näyttelijät: F. Brest, Ivan Bobrov, Ivan Judin, V. Konstantinov
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.