Oasis (2002)

Siinä tapauksessa että lukija on kertaakaan elämässään sattunut tunnustelemaan kriitikoiden tai vaikkapa muiden kanssaharrastajien mietteitä 2000-luvun alkuvuosien parhaimmista ja merkittävimmistä aasialaisista draamaelokuvista, on melkoisella varmuudella tullut törmänneeksi vähintäänkin nimenä myös tähän eteläkorealaisen Chang-dong Leen tuottamaan pikku indie-teokseen, joka keräsi aikoinaan Kultaista leijonaa ja Oscaria lukuun ottamatta käytännössä kaikki jaossa olevat alan palkinnot sekä koko joukon ylistäviä arvioita alan mediassa ympäri Telluksen. Nimi lienee tosin tuttu myös erään takavuosien suositun tanssi- ja humppaorkesterin yhteydestä, mutta sillä asialla ei tietenkään ole tämän teoksen kanssa mitään tekemistä.

Toisaalta mikäli Oasiksen nimi ei satu olemaan tuttu eikä kriitikoiden mielipiteitäkään ole tullut seurattua, ei tuostakaan pidä pahastuman. Leen suuren teoksen aihe kun on nykyäänkin siinä määrin epätyypillinen ja rohkea ettei valtavirtamediassakaan tällaisesta hevin puhella. Kyseessä nimittäin on pohjimmiltaan lievästi vajaaälyisen luuserimiehen ja pakkoliikkeistä kärsivän CP-vammaisen naisen epätavallinen rakkaustarina; kumpikin vähän lapsenomaisia ja säälittäviä hahmoja, kumpikin yhteiskuntansa sekä sukunsa häpeämiä hylkiöitä.

Hauskan ja sydämellisen Last Life in the Universen jälkeen Oasista oli pelkästään vaikeaa ja masentavaa katsoa yhteen putkeen alusta loppuun. Kehitysvammaisuus ei varsinaisesti ole luonnollista kauneuttaan julistaviin botox-kaunottariin ja photoshopattuihin tissimisseihin tottuneelle hemmotellulle länsikatsojalle se kaikkein mielekkäin juttu, mutta Oasispa sattuu vielä olemaan varsin synkähkö kuvaus aiheestaan. Lopussa vilpittömän optimistisesti maailmaan suhtautuvaa kaksikkoa odottaa vain onnettomuus toisensa perään eivätkä tekopyhät perheenjäsenetkään ole valmiita hyväksymään kahden omituisen kanssaihmisen onnea.

Teknisessä mielessä Chang-dong Leen elokuvassa ei juuri ole puhumista, sillä kyseessä on tekoaikansa muodin mukaisesti halpakameralla puolidokumentaariseen tyyliin kuvattu kokonaisuus, joten perinteisen tönkön ilmaisun sijaan tässä päästään aiheeseen jo lähtökohtaisesti useimpia kaltaisiaan lähemmäs ja teennäisen teatterimaisen näyttelyn sijaan hahmoista loistaa läpi puhtaan raaka tunne ja ehta tekemisen meininki. Näyttelemisestä puheen ollen, pääkaksikko heittääkin helposti yhden upeimmista roolisuorituksista joita olen vuosikausiin nähnyt. Erityisesti The Handmaidenista tuttu So-ri Moon vammaisena naisena on aivan käsittämättömän kova veto, suorastaan ällistyttävää jälkeä. Moonista tulikin pelkästään tämän leffan myötä valtava tähti kotimaassaan ja aika pahuksen hyvästä syystä.

Kaikesta synkistelystään huolimatta Oasiksella on kuin onkin lopussa sydän paikallaan ja kaunis sellainen onkin. Loppujen lopuksi näiden näkymättömien ihmisten elämässä pienet eleet, kirjeet ja pihamaalta oksittu pelottava puukin puhuvat koska tahansa enemmän omaa katkeransuloista romanttista kieltään kuin sata hidastettua auringonlaskuun käsikädessä kulkevaa muiskuttelevaa muikkuhuulista Hollywood-kyyhkyläistä yhteensä kolmanteen potenssiin korotetulla miljardilla kerrottuna. Näin kuuluu romanttiset elokuvat tehdä.



Arvio: 4.5/5



OASISEU, 2002 Etelä-Korea
Ohjaus: Chang-dong Lee
Käsikirjoitus: Chang-dong Lee
Näyttelijät: Byung-ho Son, Ga-hyun Yun, Jin-gu Kim, Kwi-Jung Chu, Kyung-geun Park, Kyung-gu Sol, Myeong-shin Park, Nae-sang Ahn, Seung-wan Ryoo, So-ri Moon