tiistai 6. syyskuuta 2016

Ghostbusters (2016)


Ei ole elämä helppoa. Harvoin on tullut todistetuksi yhtä epäonnistunutta mainoskampanjaa kuin uudella Ghostbustersilla. Viralliseen traileriin tuntui valikoituneen vain elokuvan huonoimmat palat ja siitä tuli nopeasti Youtuben vihatuin elokuvatraileri koskaan, mihin tekijät vastasivat aukomalla päätään ja haukkumalla yleisöään luusereiksi ja mammanpojiksi, mikä yllättäen johti ennennäkemättömään vihaan koko tekelettä ja sen tekijöitä kohtaan. En muista koskaan minkään elokuvan herättäneen ihmisissä niin voimakkaita tunteita puolesta tai vastaan. Varmaa on kuitenkin tässä vaiheessa, että uusi Ghostbusters tulee joka tapauksessa floppaamaan pahasti, eikä ihan syyttä sittenkään.
Henkilökohtaisesti en muista nähneeni ensimmäisiä Ghostbusterseja ennen aikuisikää, joten minulla ei niistä varsinaisesti ole mitään nostalgisia muistoja. Itselleni rakkain sarjan tuotos on 90-luvun puolivälissä televisiossa pyörinyt Extreme Ghostbusters eli Tosi Viilee Haamujengi, joka hylkäsi elokuvien huumorin ja keskittyi sen sijaan kertomaan hyvin kirjoitettuja, klassisille b-elokuville kumartavia hienoja kauhukertomuksia, joista melkein jokaisesta olisi saanut pohjan hyvälle elokuvalle. Jotain tämänsuuntaista oikeastaan jossain vaiheessa suunniteltiinkinGhostbusters 3:n suhteen, mutta elokuvaa ei koskaan tehty. Tässä olisikin ensimmäinen moitteeni myös tämän elokuvan kohdalla: Valmiita huippuhyviä tarinoita olisi ollut tarjolla vaikka kuinka, mutta niitä ei ole ymmärretty ollenkaan hyödyntää. Itse asiassa uusi elokuva ei millään tavoin edes huomioi kahta loistavaa ja koko homman perusideaa eteenpäin kehittänyttä piirrossarjaa. Entä miksi elokuvan nimi on vain Ghostbusters, eikä esimerkiksi "Ghostbusters 2016" tai "Ghostbusters: New Generation", jos ei muuten niin edes selkeyden vuoksi erotukseksi alkuperäisestä klassikosta.

Mistä koko hommassa siis on kyse? Ghostbusters on tuholaistorjujafirma, joka syöpäläisten sijaan torjuu ja kaappaa aaveita. Elokuva alkaa lyhyellä kummitustalointrolla, minkä jälkeen leikataan Abby Yatesin (keskinkertainen Melissa McCarthy) pitämälle fysiikanluennolle. Abby on mennyt kirjoittamaan kirjan paranormaaleista ilmiöistä toisen huuhaatieteilijän (keskinkertainen Kirsten Wiig) kanssa ja saa siksi monoa kliseisestä äksyjen ja ymmärtämättömien vanhojen miesten johtamasta yliopistosta kummitusjuttujensa takia. Elokuvan aikana kaksikko yksinkertaisesti perustaa kahden muun hahmon ja sihteeriksi valikoituvan Kylen (edelleen keskinkertainen Chris Hemsworth) kanssa uuden Ghostbusters-ryhmän. Loppuelokuva tapellaankin sitten jotain punaista t-paitaa käyttävää, täysin paperista pulisonkipahista ja sekalaista joukkoa erilaisia Scooby Doo -elokuvista karanneita viime vuosituhannella leikkaavaa terää edustaneita cgi-aaveita vastaan.
Jos elokuvan mainonta herätti kansassa ennennäkemättömän voimakkaita tunteita, niin itse elokuva onkin tunteiden ja tuoksujen suhteen täysin steriili, enkä nyt tarkoita pelkästään tylsää vaan oikeasti täydellistä blancoa ja tyhjyyttä. Koko elokuvassa on hädin tuskin mitään jännitystä tai toimivaa huumoria, hahmot eivät ole missään kohtaa kiinnostavia eikä yksikään heistä kasva, muutu tai opi mitään uutta koko rainan aikana. Ensimmäiset puolitoista tuntia olivat käytännössä pelkkää päämäärätöntä puppudialogia ilman mitään varsinaista substanssia. Tarina itse on niin pliisu ja loogisesti niin aukkoinen, että siitä voisi melkein työntää päänsä läpi. Miksi Ghostbustersit esimerkiksi tappavat aaveita lopussa, kun juuri edellisissä kohtauksissa esiteltiin haamuansaa, johon niitä vangitaan. Voiko aaveita edes tappaa? Jos aaveet ovat kuolleiden sieluja, niin mitä ihmettä ovat ne siivekkäät hirviöt, jättiläiset ja muut hirviöt joita elokuvassa esitellään? Kenen idea oli lisätä Ghostbusters-elokuvaan pierujuttuja? Tämä elokuva on tehty tyhmästä.

Perimmäisin ongelma mielestäni uudessa Ghostbustersissa on sen täydellisen sisällöttömyyden, huonojen erikoistehosteiden sekä kaiken muun kuonan lisäksi on sen tarkoituksettomuus. Tällä elokuvalla ei tunnu olevan yhtään mitään järkevää syytä olla olemassa; sen lisäksi ettei se herätä yhtään mitään tunteita tai ajatuksia, se ei edes tuo alkuperäisiin elokuviin yhtään mitään uutta tai paranna mitään osa-aluetta, eikä se edes yritä sanoa yhtään mitään. Jopa Angry Birds -elokuvalla on mielestäni enemmän annettavaa ja parempaa huumoria kuin uudella Ghostbustersilla. Ja Angry Birds -elokuva mainosti pelkkää aivotonta kännykkäpeliä. Edes jatkuvat cameot ja viittaukset alkuperäiseen elokuvaan eivät tätä tekelettä pelasta, päinvastoin. Ne vain tuovat mieleen, miten paljon parempi elokuva ensimmäinen Ghostbusters aikoinaan oli ja miten paljon mieluummin katsoisi tai kuuntelisi jotain aivan muuta kuin tätä audiovisuaalista ripulia, ei päinvastoin.
Muistan jokunen kuukausi sitten kun CinemassacreJames Rolfe kertoi, ettei aio edes katsoa koko roskaa, koska tietää, ettei kuitenkaan tule siitä pitämään ja siitäkös myrsky nousi. James Rolfe on sovinisti ja rasisti ja ties mitä kun kieltäytyy katsomasta feminiiniä versiota Ghostbustersista, mikä pyhäinhäväistys! Elokuvan ilmestymisen jälkeen kaikki innokkaimmatkin puolustajat ovat kadonneet kuin ihmeen kaupalla. Kukaan ei varmaan pysty enää puolustelemaan tätä tekelettä millään vähänkään järjellisin argumentein, niin huono tämä on. Jotkut ovat koettaneet vähätellä tämän huonoutta kutsumalla tätä lähinnä keskinkertaiseksi tekeleeksi. Keskinkertainen verrattuna mihin? Scooby Doo -elokuviin vai? Vuoden 2016 Ghostbusters on äärimmäisen onneton tekele, satojen miljoonien tyhjyyttään kumiseva kupla, joka tullaan varmuudella muistamaan lähinnä muistamaan kammottavasta markkinoinnistaan. Ei tullut hyvä kakku, tuli paha kakku.


Arvio: 1/5



GHOSTBUSTERS, 2016 USA
Tuotanto: Amy Pascal, Ivan Reitman
Ohjaus: Paul Feig
Käsikirjoitus: Paul Feig, Katie Dippold, 
Näyttelijät: Melissa McCarthy, Kirsten Wig, Chris Hemsworth, Leslie Jones

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.