Chocolat (2016)

Chocolat ei ole elokuva suklaasta vaikka nimen puolesta niin voisikin helposti luulla. Raphael ”Chocolat” Padilla oli viime vuosisadan alkuvuosina suosittu värillinen sirkustaiteilija ja klovni, ensimmäinen laatuaan Ranskassa ja ehkä juuri siksi niinkin muistettu, että herra lopulta sai oman elämänkertaelokuvansa. Sikäli kun olen ohjaajan haastatteluja lukenut ja kuunnellut, on Chocolat hänen mielestään kärsinyt rasismista ja ennakkoluuloista, ja elokuvan perimmäinen tarkoitus on antaa miehelle kunniaa, jota hänelle ilmeisesti kuuluisi. Ajatus on mielestäni oikein sievä, vaikka ranskalainen sirkusmaailma ei ainakaan itselleni ole sen tutumpi kuin kenelle tahansa muulle keskivertosuomalaiskatsojalle. Niin tai näin, itselleni pääasia on, ettei siinä ole tappelevia cgi-örkkejä tai lyhyitä kalsareita pitkien päällä pitäviä supersankareita.

Elokuva alkaa, kun klovni George Foottit (James Thiérrée, Charles Chaplinin tyttärenpoika!) ottaa mustan Rafael Padillan (Omar Sy) aisaparikseen, värillinen aisapari saa lempinimekseen Chocolat. Ennen pitkää kaksikko menestyy ja muuttaa esiintymään isomman yleisön pariin kaupunkiin. Kaksikon välille alkaa pikkuhiljaa syntyä kitkaa, duo päättää jatkaa erillään ja Chocolatin tähti alkaa ennen pitkää laskea, eikä miehen ahdinkoa oikeastaan auta oman aikansa rasistiset asenteet ja monien ihmisten vihamielisyys afrikkalaisia kohtaan.

Miten virkistävää on katsoa pitkästä aikaa jälleen elokuvaa, jossa on selkeä ja johdonmukaisesti etenevä juoni kaikenlaisen räminän ja örinän sijasta. Sääli vain, että Chocolatjää niin kauhean pinnalliseksi, epäkiinnostavaksi ja keskinkertaiseksi teokseksi. Kuten jo mainitsin, henkilökohtaisesti en tunne ollenkaan ranskalaista sirkusmaailmaa tai Chocolatia, eikä kyseessä mielestäni ole niin kovin merkittävä henkilö tyyliin Idi Amin, Mabutu Seseseko, Nelson Mandela tai Martin Luther King, että hänestä olisi saanut todella kiinnostavaa elämänkertaelokuvaa edes tehtyä. Pahin ongelma mielestäni Chocolatissa on, ettei elokuva oikeastaan missään kohtaa pääse hahmoihinsa tai kuvaamaansa maailmaan kunnolla sisään, jotta kaikesta jaksaisi sen enempää välittää. Padillan taustojakaan ei oikeastaan kunnolla avata; ilmeisesti elokuvan tekijät ajattelivat katsojien kuitenkin lukevan faktat vaikka Wikipediasta. Pienenä kauneusvirheenä mielestäni elokuva, joka ohjaajansa mukaan yrittää kiillottaa päähenkilönsä julkisuuskuvaa, keskittyy sankarinsa positiivisten puolien sijasta korostamaan lähinnä hänen uhristatustaan. En tiedä muista, mutta itseäni säälin kerjääminen ja uhriutuminen kyllästyttää suunnattomasti.

Positiivisena puolena elokuva näyttää ja kuulostaa oikein hyvältä; puvustukseen ja lavastukseen on nähty todella paljon vaivaa ja näyttelijät -etenkin pääkaksikko- ovat rooleissaan hyviä, eivät erinomaisia mutta hyviä. Sirkusesityksetkin ovat hyvin toteutettuja ja melodraama on mukiinmenevästi toteutettu. Kuitenkaan elokuva ei oikeastaan tunnu missään vaiheessa erottuvan harmaasta keskinkertaisuudesta suuntaan taikka toiseen. Käytännössä aivan kaikki mahdollinen on oikeastaan nähty ja tehty moneen kertaan ennenkin eikä koko elokuvassa ole minkäänlaista yllätyksen tai luovuuden poikastakaan, mikä on tavallaan sääli. Ranskalaisilta elokuvantekijöiltä on perinteisesti ollut lupa odottaa kumpaakin.

Kokonaisuutena Chocolat ei ole sen enempää huono kuin hyväkään elokuva. Sanoisin ennemminkin, että kyseessä on mitä harmain ja keskinkertaisin tuotos, jota olen nähnyt pitkiin aikoihin. Ehkä pienoisena kysymysmerkkinä itselläni on, miksi tällainen yleisön enemmistölle ventovieraasta henkilöstä tehty elokuva päätettiin ylipäänsä tuoda teatterilevitykseen pohjoiseen, jossa sillä ei kaiken järjen mukaan katsojia löydy ainuttakaan, siis meidän yksittäisten uteliaiden lisäksi ainakaan. Jos ei mitään muuta niin on tämä parempi kuin Ghostbusters ja Suicide Squad ainakin. On sekin jotain.


Arvio: 3/5

CHOCOLAT, 2016 Ranska

Tuotanto: Eric Altman, Nicholas Altman

Ohjaus: Roschdy Zem

Käsikirjoitus: Cyril Gely, Gérard Noiriel, Olivier Gorce, Roschdy Zem

Näyttelijät: Olivier Gourmet, Omar Sy, James Thiérrèe