Voittamaton kostaja (1982)

Tuskinpa John Milius Conan Barbaaria ohjatessaan osasi edes aavistaa minkälaisen lampunhengen mies tuli elokuvallaan vapauttaneeksi. Tarkoitan tietysti aina niin muodikasta ja ihanaa barbaarielokuvan ratkiriemukasta genreä, tuota paljaan pinnan, rasvattujen lihasten ja kohmeloisen kostotarinan ympärille rakennettua jalointa elokuvan taidetta, joka lienee suhteessa kaikista genreistä antanut campin ystäville eniten laatuviihdettä. Bubba Ho-tepin jaPhantasmin takaa tunnetun Don Coscarellin Beastmaster lienee alkuperäisen Conanin ohella niitä klassisimpia barbaarielämyksiä, onpa elokuvat kuvattukin samoihin aikoihin ja Beastmaster muihin genren teoksiin suhteutettuna vieläpä varsin muikealla yhdeksän miljoonan budjetilla.

Elokuva sijoittuu mystiselle Manowarin levynkansia muistuttavalle pronssikaudelle, jolloin barbaria hallitsi ja yläosattomat karvaiset kuteet olivat muotia. Tarina alkaa kun hassua tekonenää pitävän Rip Tornin esittämä paha velho Maax (lausutaan ”Mejaaks”) saa kuulla kolmelta sulanutta juustoa muistuttavilla kuminaamareilla maskeeratulta ennustavalta noidalta saavansa surmansa kuningas Zedin (Rod Loomis) pojan käden kautta. Paha velho päättää panna ilkiökätyrinsä asialle ja tapattaa syntymättömän poikalapsen alkuunsa, mutta kätyrin tappavat taikatemput menevät poskelleen kun muuan miekkamies saapuu paikalle, surmaa häijyläisen ja ottaa lapsen kasvattaakseen. Epäonnistunut tappotaika on kuitenkin jättänyt lapseen -joka muuten saa nimekseen Dar- jälkensä, hän nimittäin omaa yliluonnollisen kyvyn kommunikoida eläinten kanssa. Darin kotikylän tuhouduttua nuori mies päättää kostaa pahalle velholle sekä tämän kätyriarmeijalle ja kasvaa kostoreissun aikana ruskeatukkaisesta pojasta rasvatuilla lihaksilla varustetuksi blondiksi Marc Singeriksi, myyttiseksi maita ja mantuja veikeiden pikku eläinystäviensä kanssa kiertäväksi, sen välttämättömän naisen pelastavaksi ja pahiksia kurmoottavaksi hyväksi tyypiksi.

Elokuvan käsikirjoitus ei totta vie ole Oscarin tai edes Jussin arvoinen, mutta se sisältää mielestäni kaiken oleellisen mitä tällaiselta elokuvalta vähintäänkin vaaditaan: Sankarin kostomotiiveineen, sidekickin tai useamman, maailmanvalloitusta suunnittelevan pahiksen ja vähäpukeisen naisen hädässä. Kokonaisuutena elokuvan hahmot ja maailma ovat oikeastaan hyvinkin luovia ja kiinnostavia sekä sen useista erilaisista lähteistä ideoita ammentava kevyt sekä sujuvasti kerrottu fantasiatarina jaksaa lineaarisuudesta huolimatta ihastuttaa. Elokuvassa nähdään oikeastaan lajityypille poikkeuksellisen vähän isompia lavastuksia, erikoistehosteita ja maskeerauksia muutamaa hupaisahkoa kohtaa lukuun ottamatta. Todellinen neronleimaus oli ottaa elokuvan sankarille eläinkumppaneja perinteisen typerän koomisen sidekickin sijaan; ihmisen ja eläinten yhteiselo ja kumppaanuus itsessään on edelleen kiinnostava aihe, jota ei fantasiaelokuvissakaan kovin paljoa ole ryöstöviljelty, fantasiakirjallisuudessa mieleen tulee lähinnä Robin Hobbin Näkijän taru -trilogia ja sen kertojahahmon sekä Yönsilmä -suden kumppanuus. Hieno aihe, upea trilogia. Lukekaa.

Kovin huonoja eivät näyttelijätkään rooleissaan ole: Karheaääninen Marc Singer saattaa hyvinkin olla itsensä Ison Arskan jälkeen parhaita ja karismaattisimpia leffabarbaareja vaikka raa'an lihan ja rintakarvojen määrässä monille muille kakkoseksi jääkin. No homo. Tanya Roberts ei oikeastaan hänkään ole ollenkaan huono, puhumattakaan elokuvan eläinnäyttelijöistä. Isoissa rooleissa heiluvista ehkä heikointa jälkeä tekee tympeästi irvistelevä ja vuorosanansa liioitellen lausuva Rip Torn pahana velhona. TIettävästi rooli oli alunperin suunniteltu Klaus Kinskille, mutta tuottajat palkkasivat vähemmän tunnetun Tornin viime tipassa ja kiireinen päätöksenteko näkyy. Vimmainen Klaus Kinski raivokkaana pahiksena barbaarielokuvassa olisi sanalla sanoen ollut vähintäänkin mielenkiintoinen näky.

Beastmaster ei ole koskaan ollut kriitikoiden suosikki eikä se ole ainakaan toistaiseksi saavuttanut kivenkovaa kulttistatusta kummempaa, mutta sen vähän rakkauden mitä se on osakseen saanut, se on omasta sekä monen muun mielestä saanut ansaitusti. Beastmaster on hyvä viihde-elokuva. Se on ennen kaikkea henkisesti teini-ikäisille pojille suunnattua höpsöä mutta sympaattista ja luovaa barbaariviihdettä Highlanderin, ysäri-Herkuleksen, Xenan ja muiden vastaavien viehättävien kulttielokuvien tyyliin. Tiettävästi Beastmasterista pidettiin aikoinaan myös tuottajapuolella siinä määrin, että Don Coscarellille tarjottiin mahdollisuutta ohjata Conan Hävittäjä, mutta mies kieltäytyi kohteliaasti; Tanya Roberts sen sijaan pestattiin roolisuorituksensa perusteella elokuvaan James Bond ja kuoleman katse.

Beastmasterille tehtiin myöhemmin myös jatko-osa, joka onnistui tuhoamaan koko suunnitellun Beastmaster-elokuvasarjan heti alkuunsa. Miten huono, te kysytte? Noh, Birdemic, The Room ja Highlander 2 ovat kaikki saatavilla DVD:llä. Beastmaster 2 ei ole. Niin huono.


Arvio: 4/5

BEASTMASTER, 1982 USA

Tuontanto: Sylvio Tabet, Paul Pepperman, Donald T. Borchers

Ohjaus: Don Coscarelli

Käsikirjoitus: Don Coscarelli, Paul Pepperman, Andre Norton

Näyttelijät: Rip Torn, Tanya Roberts, Marc Singer