Kukaan tuskin osasi vielä 90-luvun alkupuolella aavistaakaan, kuinka suureksi ilmiöksi Chris Carterin Salaiset kansiot vuosikymmenen kuluessa tulisi kasvamaan: pienen ohikiitävän hetken verran jokainen muotitietoinen ajattelija teippaili rukseja asuntonsa ikkunoihin sekä muisti veistellä julkisesti ufoista ja valtion sisäpiirin kieroista salaliitoista. Fox Mulderin ja Dana Scullyn hämyiset seikkailut yliluonnollisten voimien täyttämässä paranoiamaailmassa on ilmiönä vähintään yhtä paljon oman aikansa näköinen ja kuuloinen kuin The Ren & Stimpy Showkin.
Salaisten kansioiden henkiin manaaman villityksen vanavedessä nosti päätään myös koko joukko kilpailevia brändejä, jotka hyödynsivät omalla tavallaan täsmälleen esikuvansa näyttämää esimerkkiä. Näistä jäljittelijöistä kuuluisin ja menestynein lienee edelleen Lowell Cunninghamin 80-luvulla julkaistuun pikkuiseen sarjakuvaan perustuva agenttikomedia Men in Black - Miehet mustissa vuodelta 1997, joka on kuin suoraa parodiaa esikuvastaan. Lienee turhaa erikseen sanoa, ettei kyseisellä filmatisoinnilla olekaan paljoa mitään tekemistä alkuperäisen sarjakuvan kanssa, vaan suuri osa sen sisällöstä luotiin varta vasten elokuvaa varten.
Kuten tunnettua, Men in Black oli jättimäinen menestys ja poiki kerralla vanavedessään kokonaisen franchisen, jota tietenkin lähdettiin perinteitä kunnioittaen laajentamaan tällaisen piirretyn televisiosarjan voimin. Tekijätiimiksi valikoitui luonnollisesti animaatiostudio Adelaide Tosi viilee haamujengin takaa, olihan tälläkin kertaa erityistä tarvetta nimenomaan rajattomalle groteskille mielikuvitukselle, näyttävälle räjähtävälle toiminnalle sekä kaikin puolin mallikkaalle toteutukselle ylipäänsä. Suomeksi sarjaa ei koskaan dubattu, vaan sitä on näytetty meillä lähinnä tekstitettynä.
Miehet mustissa jatkaa ainakin paperilla tarkentamattoman pituisen ajanjakson ensimmäisen elokuvan jälkeen: agentti K ja J työskentelevät edelleen laittomia ulkoavaruuden asukkeja sekä rikollisia metsästävän organisaation leivissä, elokuvan lopussa mukaan lyöttäytynyt L työskentelee firman toimistopuolen jääkylmänä ladynä ja Zed perinteisenä poliisileffojen äksynä pomona. Olen lukenut, että tekijät halusivat alusta asti lähteä tekemään omaa juttuaan, joten keskeiset hahmot eivät siksi juurikaan näytä tai kuulosta esikuviltaan. Koska kyseessä kuitenkin on vain osa suurempaa franchisea, pystyy erityisesti kahden ensimmäisen tuotantokauden jaksoista bongaamaan Vincent "Gomer Pyle" D'onofrion kaltaisia sinne tänne ripoteltuja tarkoituksellisia viittauksia Barry Sonnenfeldin elokuvaan.
Madot ovat vaihtaneet tupakan kahviin.
Jonkinlaisena yleisenä mielipiteenä fanien keskuudessa MIB-televisiopiirretyn laadun on katsottu lähinnä nousseen, mitä pidemmälle se eteni. Jos alkupään jaksoissa jouduttiin vielä pitelemään katsojaa kädestä ja jarruttelemaan omaa luovuutta, päästiin viimeistään toisesta kaudesta eteenpäin luovimaan täysin omanlaisia uria vakiintuneen yleisön myötä. Huomattavimpana erona alkuperäiseen tyyli on tällä kertaa lähempänä toiminta- ja jännärielokuvia, ja uusia hahmoja heitellään sekaan sitä mukaa, kun vanhoja tapetaan pois. Yksi koko sarjan unohtumattomimmista uusista kasvoista on surrealistiset mittasuhteet saava ex-agentti Alpha, joka kiertää linnunrataa liittäen itseensä eri rotujen ruumiinosia ja elimiä kasvaakseen irti halveksimastaan heikosta ihmisyydestä. Jokainen Alpha-jakso on lähtökohtaisesti täyttä rautaa.
Niistä muista muistettavista episodeista ainakin itselleni keskeisin lienee erityisesti toisen kauden 11. jakso nimeltä "Teräsmies mustissa", jossa J ja K saavat supervoimat otettuaan osumaa mystisestä säteilystä. Kyseinen X-menille ja Fantastic Fourille virnuileva episodi on pöhkö kuin mikä, mutta ainakin hauska. Yksi tyhmimmistä jaksoista koko sarjassa taas löytyy kolmannen kauden lopulta, jossa J tulee raskaaksi nielaistuaan alienin munan. Kun käsikirjoittajat imevät vaikutteita Iso-Arskan Juniorista, on mielikuvitus todellakin ollut pahemman kerran kortilla. Hyvänä nyrkkisääntönä jokainen Gargoylesin ja Batmanin Frank Paurin ohjaama jakso on aina vähintään keskivertoa parempi.
Alpha on pahisten aatelia.
Muistan katsoneeni MIB:tä säännöllisesti sen ollessa tuore, ja pääosin myös pidin näkemästäni. Rehellisyyden nimissä täytyy kuitenkin myöntää, että aika lienee kullannut jonkin verran suhtautumistani, sillä uudemmalla kierroksella en ehkä enää saanut siitä likimainkaan samanlaisia kiksejä kuin joskus aiemmin. Tosi viileen haamujengin tapaan laatu on tälläkin kertaa parhaimmillaan erinomaista tasoa, mutta useaan tuotantokauteen mahtuu myös paljon heikompaa materiaalia ja filleriä, jota yhteen kauteen jääneen Extreme Ghostbustersin kohdalla ei nähty likimain laisinkaan. Edeltäjänsä tavoin Miehet mustissakaan ei varsinaisesti lopahtanut sarjan itsensä huonouden vuoksi, vaan se päätettiin lopettaa vain neljän tuotantokauden jälkeen uuden Men in Black -elokuvan ensi-illan vahvistuttua 2000-luvun alkuaikoina.
Arvio: 4/5
MEN IN BLACK: THE ANIMATED SERIES, 1997-2001 USA
Ohjaus: Bryan Andrews, Chris Dozois, Christopher Berkeley, Christopher Dozois, Chuck Drost, Curt Walstead, Darwyn Cooke, Dennis Woodyard, Frank Paur, Jane Wu Soriano, Michael Goguen, Mike Goguen, Nathan Chew, Vincenzo Trippetti
Käsikirjoitus: Alexx Van Dyne, Barry Hawkins, Baz Hawkins, Dean Stefan, Duane Capizzi, Greg Klein, Greg Weisman, Julia Lewald, Len Uhley, Lowell Cunningham, Mark Amato, Marsha Griffin, Muchael Edens, Nick Dubois, Richard Raynis, Robin Jill Burger, Steve Melching, Steve Roberts, Thomas Pugsley, Tom Pugsley, Tony Reitano, Tony Schilacci, Tony Sommo
Näyttelijät: Charles Napier, David Warner, Ed O'Ross, Gregg Berger, Jennifer Lien, Jennifer Martin, Keith Diamond, Vincent D'onofrio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.