Markkinoinnilla tarkoitetaan taloudellisen toimijan pyrkimyksiä vaikuttaa ihmisten tunteisiin ja mielikuviin myydäkseen näille tuotteitaan, propagandaksi taas kutsutaan markkinointikeinojen soveltamista poliittisten aatteiden levittämiseksi. Kahden eri lajityypin välinen raja on lähinnä veteen piirretty viiva, eikä niitä suoranaisesti voikaan erottaa toisistaan kuin sovellusalueensa mukaan. Ällökaupallisen televisiopiirretyn kyllästämän 80-luvun viimeisinä kiimaisina vuosina hippimiljardööri Ted Turnerin, tuon kaikenlaisen viihteen ykkösvihollisen aloitteesta alkunsa saanut Kapteeni Planeetta on vähintään yhtä paljon mainosta kuin propagandaakin, mutta kumpaakin lähinnä irvokkaalla tavalla: todellisuudessa se ei kykenisi ikipäivänä myymään sen enempää ajatuksiaan kuin lelujakaan.
Kapteeni Planeetan tarina saa alkunsa, kun kuumottavaksi naiseksi kuvattu Äiti Maa eli Gaia herää huomaamaan ihmiskunnan harrastaman luonnon riiston. Pelastustoimiin mamma maa manaa teini-ikäisiä lapsia eri mantereilta, joille antamillaan elementtien mukaan nimetyillä taikasormuksilla nämä pystyvät taistelemaan pahaa vastaan kutsumalla avukseen Kapteeni Planeetan, maailman nynneröimmän supersankarin, joka kaiken muun lisäksi saa voimansa auringosta ja ottaa vastaavasti turpaansa saasteista, radioaktiivisesta säteilystä ja öljystä. Maailman pelastamisen ohella Kapteeni Planeetta myös valistaa typerää katsojaa AIDSin, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden sekä elefantin ulosteen kaltaisen ylellisyyden hienouksista minuuttikaupalla jokaisessa episodissa.
Oma suosikkini Kapteeni Kalsarin seikkailuissa on sarjan mielikuvituksellinen pahiskaarti, joka koostuu pitkälti Marvel-roistot ja kylmän sodan propagandamateriaalin mieleen tuovista pahoista liikemiehistä ja hulluista tiedemiehistä, joiden sarjakuvamutantteina kuvatut ilmentymät saavat naaman leviämään jokaisen jakson kohdalla; Jeff Goldblumin esittämän koukkunokkaisen ihmisrotan ilmestyessä ensimmäisen kerran ruutuun olin kirjaimellisesti tukehtua kahviini. Jeff Goldblum on siis juutalainen. Näillä mainituilla pahiksilla on kaiken vallan ja mammonan ohella luonnollisesti myös omat ilkeät supersormuksensa, joilla nämä luovat maailmaan Kapteeni Saasteen, eräänlaisen kornin vastakohdan saagan varsinaiselle sankarille kaikenlaisia tyhmiä one-linereita ja pitkien housujen päälle puettuja lyhyitä kalsareita myöten.
Ted Turner tiimeineen ilmeisesti tarkoitti luomuksensa jonkinlaiseksi ajan henkeä hyödyntäväksi cooliksi valistussarjaksi, jossa lapsia ohjattaisiin kädestä pitäen parantamaan maailmaa, mutta käytännössä siinä ei aivan liian aggressiivisesti markkinoidun sanomansa lisäksi ole yhtään mitään muuta sisältöä, kaikkein vähiten järkeä. Kapteeni Planeetan maailmassa luontoa ei esimerkiksi tärvellä koskaan niinkään tietämättömyyttään eikä eläimiä salametsästetä epämääräisten taikauskoisten tapojen, perinteiden tai huolimattomuuden vuoksi vaan aina tarkoituksella ja silkasta pahanteon ilosta. Ted Turnerin tarjoama ratkaisu ongelmaan on tietysti vetää salametsästäjiä ja saastuttajia lättyyn, mutta samalla jättää ympäristörikoksista hyötyvät tahot ja rakenteet jatkamaan toimintaansa. Syystä tai toisesta maailman tila ei vain tunnu kohentuvan kaikesta turpasaunasta huolimatta.
En tiedä ketä tästä oikeasti voisi lähteä edes kritisoimaan, mutta Kapteeni Planeetan käsikirjoitus on kauttaaltaan todella ala-arvoista jälkeä: sarjan kohdeyleisöksi ilmeisesti tarkoitettiin kaikenlaista kypsempää ja aikuisempaa sisältöä karttavia konservatiivisemmissa perheissä kasvaneita esiteini-ikäisiä lapsia, joiden kivekset eivät vielä ole laskeutuneet, mutta ylenpalttisen paasaamisen, täysin epäuskottavien tarinoiden ja täydellisinä älykääpiöinä kuvattujen ihmishahmojen perusteella koko sarja voisi yhtä hyvin olla vain silkkaa käytännön pilaa tai poliittiselle korrektiudelle virnuilevaa parodiaa. Epäilen esimerkiksi, ettei episodi aikamatkustuksesta estämään hullun tiedemiehen atomipommin kauppaaminen mursuviiksiselle Hitlerille välttämättä ole kaikkein realistisin kertomus ympäristönsuojelusta tai nykypäivän sosiaalisista ongelmista, etenkään kun jokainen jakso tyypillisesti vielä ratkeaa fiktiivisen Kapteeni Deus Ex Machinan kätten kautta.
En varmaan toivu koskaan Kapteeni Planeetan tajuntaani kohdistamasta henkisestä lobotomialeikkauksesta: Ted Turnerin tähän maailmaan manaaman hirviön poliittinen korrektius on vedetty niin äärimmilleen, että se saisi jopa 2020-luvun tiukkapipoisen nössökulttuurin karaiseman nuorisonkin irvistämään inhosta ja kivekset vetäytymään vatsaan. Joku avarakatseisempi voisi ehkä argumentoida, että Kapteeni Planeetalla ainakin on positiivinen sanoma, mutta sarjan sisäisen logiikan ollessa sekaisin kuin vanhan hipin päänuppi 2000-luvulla, edes se ei kykene pelastamaan kankeasti animoitua ja umpitylsää nynnysarjaa siltä itseltään. Aiheesta ollaan luonnollisesti tekemässä nyt myös kokonaista Hollywood-elokuvaa Leonardo DiCaprion johdolla.
Luoja meitä varjelkoon.
Arvio: 1/5
CAPTAIN PLANET AND THE PLANETEERS, 1990-1996 USA
Ohjaus: Will Meugniot
Käsikirjoitus: Barbara Pyle, Billy Ruebin, Bruce Shelly, Cliff McGillivray, Dan DiStefano, David B. Carren, Dorothy Middleton, Doug Molitor, J. Larry Carroll, Mark McCorkle, Martha Moran, Meg Mclaughlin, Michael Maurer, Nicholas Boxer, Nick Boxer, Pam Dovale, Perry Martin, Phil Harnage, Reed Shelly, Robert Larkin III, Robert Schooley, Rowby Goren, Steve Hayes, Susan Leslie, Ted Pedersen, Ted Turner
Näyttelijät: David Coburn, Frank Welker, Janice Kawaye, Joey Dedio, Kath Soucie, LeVar Burton, Margot Kidder, Scott Menville, Whoopi Goldberg
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.