Miltä sinusta, hyvä lukijani, tuntuisi, jos joutuisit jakamaan huoneesi tai punkkasi vasta äskettäin sattumalta tapaamasi naisen kanssa. Minusta kokemus olisi taatusti hirvittävä loukkaus molempien yksityisyyttä kohtaan ja kiusallinen tilanne muutenkin. Näin tyhmästi käy Jerzylle, Kawalerowiczin kaimansa ohjaaman Yöjunan vaimostaan ja rakkaudettomasta avioliitostaan irtiottoa hakevalle päähenkilölle. Sattumalta tämän varaamaan huoneeseen vain kävelee vaaleaverinen kaunotar perässään Zbigniew Cybulskin esittämä entinen rakastajansa. Täyteen ahtautunut juna on jo sellaisenaan ahdas ja ilma täynnä sähköä, mutta poliisin ilmoitettua mukana lymyilevän vielä virkavaltaa pakenevan murhaajankin, alkaa pata vähitellen porista yli äyräidensä.
Jerzy Kawalerowiczin näkemyksellinen suljetun tilan trilleri onkin kuin eräänlainen läpileikkaus aikansa sosialistisesta Puolasta. Tarinan keskeisenä tapahtumapaikkana toimiva juna suorastaan tihkuu klaustrofobiaa, ja vieraita ihmisiä sekä uteliaita silmäpareja vilisee kuva toisensa perään kuin henkilökohtaista tilaa ei sallittaisi laisinkaan. Rikas hahmogalleria kattaa olennaiset arkkityypit tavallisista työmiehistä pappiin, uteliaaseen vaimoon, älykköön ja salaperäiseen kaunottareen. Yhdessä koko Yöjunan kuuluisimmasta kohtauksista kasvottomat ihmismassat syöksyvät junasta murhaajan perässä vanhalle hautausmaalle; yläviistosta kuvatussa otoksessa maassa makaavan murhaajan peittävä kasvoton ihmisvirta lukeutuukin koko puolalaisen elokuvan ikonisimpiin kuviin.
Kawalerowiczin Yöjunaa on monesti tavattu verrata Alfred Hitchcockin klassisiin teoksiin sekä erityisesti Muukalainen junassa -klassikkoon. Vaikka kahden ohjaajan välillä tietysti näkyviä yhtäläisyyksiäkin löytyy, kiinnitin henkilökohtaisesti enemmän huomiota näiden eroihin: Kawalerowicz on otteissaan huomattavasti läntistä esikuvaansa rauhallisempi ja kiireettömämpi, ja kaiken kattavasta tukalasta ilmapiiristä huolimatta Yöjunassa nähdään myös hitaasti omalla painollaan soljuvaa tunnelmointia, kuten vaikkapa lopussa, jossa tyhjät junavaunut hiljalleen lähtevät liikkeelle auringon samalla iloisesti paistaessa hitaasti kiihtyvän junan ikkunoista. Jos Kawalerowicz tyyliltään jotain muistuttaa, niin klassisia animen mestareita erityisesti 70- ja 80-luvuilta – Galaxy Express 999 ja Night on the Galactic Railroad, anyone?
Toistuvana teemana Yöjunassa ainakin itse kiinnitin huomioni kaikenalaisiin peilikuviin. Peilikuva onkin perinteisesti toiminut metaforana ihmissielusta ja muistoista. Kawalerowiczin pessimistisessä ja kaikkialle tunkeutuvassa maailmassa ihminen on todella yksin vain sielunsa sopukoissa – eikä aina sielläkään. Eräässä kohtauksessa salaperäinen kaunotar tuijottaa mietteliäästi ikkunaan Andrzej Trzaskowskin säveltämän leppoisan jazz-soundtrackin soidessa taustalla, kun yhtäkkiä nuoren neitosen entinen rakastaja ilmestyy lasiruudun toiselle puolelle anelemaan tätä takaisin. Avoimeksi kysymykseksi jää, missä määrin nuoren miehen epätoivoinen purkaus on naisen omaa fantasiaa ja missä määrin todellisuutta. Kohtaus on sikäli hämmentävä, että epätoivoista rakastajaa esittävä Cybulski kuoli myöhemmin tapaturmaisesti kaaduttuaan juurikin liikkuvan junavaunun alle.
Jerzy Kawalerowicz lukeutuu Andrzej Wajdan, Roman Polanskin sekä Krzysztof Kieślowskin ohella kotimaansa suurten ohjaajapersoonallisuuksien joukkoon, ja Yöjuna myös ensin mainitun lukuisten ylisanoja ympäri maailman keränneiden kärkiluomusten kastiin. Omaan makuuni Yöjuna kärsii kuitenkin ennen kaikkea nykyisin kliseiksi vakiintuneiden ”juna yhteiskunnan kuvana” -metaforan sekä ”murhaajan kanssa nalkissa” -kuvion kierrättämisestä. Kawalerowiczin kiihkeimpänä luomiskautena molemmat olivat olemassa enintään idean asteella ja nähty vasta muutamaan otteeseen – Yöjuna edusti ilmestyessään jopa leikkaavaa terää tällä saralla. Ajan armotonta vaikutusta ei kuitenkaan kykene sitkeinkään sissi vastustamaan – mestariteos varmaan, vähäisemmälle korppi huus: "Ei milloinkaan".
Arvio: 4/5
POCIAG, 1959 Puola
Ohjaus: Jerzy Kawalerowicz
Käsikirjoitus: Jerzy Kawalerowicz, Jerzy Lutowski
Näyttelijät: Aleksander Sewruk, Helena Dąbrowska, Ignacy Machowski, Józef Lodynski, Leon Niemczyk, Lucyna Winnicka, Teresa Szmigielówna, Zbigniew Cybulski
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.