Joskus muinoin kylmän sodan vuosina pohjoiskorealaiset agentit kidnappasivat eteläkorealaisen elokuvaohjaaja Shin Sang-Okin vaimoineen valon ja pimeyden välisen rajan tuolle puolen. Kansanmurhaajakommunisteilla oli vielä tuohon aikaan paljonkin sympatisoijia myös vapaassa maailmassa, ja viattomien siviilien kaappaaminen johonkin lukuisista kommunistimaista oli varsin yleistä toimintaa etenkin Aasian maissa. Shin Sang-Okin kohdalla syy vankeudelle oli kuitenkin astetta persoonallisempi: elokuvataide oli ollut sosialistien keskuudessa arvossaan ensisijaisesti ideologisista syistä jo Leninin päivistä lähtien. Shin Sang-Ok vaimoineen saivatkin epäkiitollisen tehtävän tuottaa Kim Jong-Ilille ja kumppaneille juurikin kaivattua aatteellista korkeakulttuuria kunnes aika näistä joskus jättäisi – tai kaksikko yksinkertaisesti vain pääsisi pakenemaan.
Eri tahojen välisen yhteistyön seitsemäntenä hedelmänä syntynyt, vanhaan korealaiseen hirviömyyttiin perustuva Bulgasari lienee sarjansa teoksista kaikkein hilpein ja millään mittapuulla muistettava. Tarinan mukaan Kim Jong-Il oli erityisen mieltynyt japanilaisiin hirviöelokuviin, ja tämän suurena unelmana olikin pitkään tuottaa ikioma Godzilla-leffansa. Yksin tätä jaloa tarkoitusta varten maahan houkuteltiinkin tusinoittain klassisten kaiju-leffojen veteraaneja Tohon listoilta, johtotähtenään Kenpachiro Satsuma, kumipuvun sisällä lymyävä ”Godzilla” itse. Kenpachiro muistelikin myöhemmin, kuinka piti Bulgasarin esittämistä Godzillaakin mielekkäämpänä: oman kertomansa mukaan tällä olikin tunnetuimmassa roolissaan tyypillisesti vaikeuksia hengittää kumipuvun läpi – viimeistään erikoistehosteissa käytetyt kaasut saivat miehen menettämään tajuntansa kesken kuvausten kerta toisensa jälkeen. Jokainen lapsena muovipussia päähänsä sovittanut varmasti tietää tunteen.
Mie oon pikkuu Bulgasari!
Bulgasari sijoittuu menneisyyden Koreaan, jota paha kuningas hallitsee vähintään yhtä verenhimoisen ja ahneen sotajoukkonsa avulla. Ilmeisenä metaforana kuningas siis merkitsee kapitalismia ja yleisemin aikaa ennen vallankumouksen ilosanoman saapumista sekä Kimien dynastian peruskiven lyöntiä. Köyhä kansa on jo alkanut saada kyllikseen sortajansa tempuista ja valmistautuu kapinaan tätä vastaan. Kuningas kuitenkin on alamaisiaan ovelampi ja ryöstää näiltä kaiken raudan – kansa kyntäkööt kruunupään puolesta peltonsa vaikka sitten kivin ja kepein. Yksi kyläläisistä kuitenkin jättää taakseen pikkuisen patsaan, joka herääkin henkiin kauniin neitosen veritipasta. Vähitellen pikkuinen lisko alkaa ahmia rautaisia esineitä ja kasvaa täyteen mittaansa. Täysikasvuinen hirviö, Kimien ja sosialismin aatteen vertauskuva, johdattavat köyhän kansan sortajaansa vastaan syösten tämän lopullisesti vallasta.
Kim Jong-Illin ikioma hirviöelokuva yllättää: Bulgasari ei oikeasti ole erityisen huonosti tehty tai jätä kylmäksi, pikemminkin päinvastoin. Japanilaisten alan miesten osaaminen näkyy selvästi harvojen erikoistehosteiden ammattimaisessa laadussa, ja etenkin loppupään klimaattisiin joukkokohtauksiin on paikallisella mittapuulla panostettu valtavat määrät aikaa ja resursseja. Ei Bulgasarin kaltaista tekelettä hyvänä päivänäkään voi verrata mihinkään elokuvataiteen ryppyotsaisempiin mestariteoksiin, enintään aasialaisiin B-leffoihin ja tietty valmiiksi camp-herkkua tarjoaviin japanilaisiin kumipukusekoiluihin. Onhan Bulgasari pohjimmiltaan äärimmäisen korni ilmestys, mutta Kimin lempilapsella kuitenkin on sopivan johdonmukainen punainen lankansa sekä sanottavaakin tulipunaisen aatteen itsensä kontekstissa. Rehellisyyden nimissä vähästä sanomastakaan ei tarvitse välittää kyetäkseen iloitsemaan yhdestä hupsusta kaijusta muiden joukossa. Bulgasarin saavuttama kulttistatus kertookin mielestäni paljon itse teoksen viihdearvosta.
Mie oon isoo Bulgasari!
Yllättäen Bulgasarin tarina ei kuitenkaan pääty pahan kuninkaan kukistumiseen ja vallankumouksen voittoon – Kimien valtaa edustava hirviö vain itse nousee kalifiksi kalifin paikalle vaatimaan lisää rautaa syödäkseen. Tapahtumien vyöryn alkuun saattaneen nuoren neidon on näin uhrauduttava ja palautettava hirviö alkuperäiseen tilaansa. Ehkä mainitun twistin voi tulkita tekijöiden omaksi kritiikiksi vangitsijoitaan vastaan, toisaalta taas väkivallan ja sodan traagisempaa puolta painottava epilogi sopii mielestäni hienosti muuten tahattomasti humoristisen seikkailun päätteeksi. Ilmeisesti Kim Jong-Ilkin oli lopputuloksesta mielissään, sillä vankeina pidetty ohjaajapariskunta palkittiin optiolla päästä kiertämään maailman elokuvafestivaaleja Pohjois-Korean edustajina. Kimin luotto-ohjaaja vaimoineen palkitsivatkin ”hyväntekijänsä” loikkaamalla tilaisuuden saatuaan vapaaseen länteen katsomatta taakseen.
Arvio: 3/5
BULGASARI, 1985 Pohjois-Korea
Ohjaus: Chong Gon Jo, Shin Sang-ok
Käsikirjoitus: Se Ryun Kim
Näyttelijät: Chang Son Hui, Gwon Ri, Ham Gi Sop, Jong-uk Ri, Kenpachiro Satsuma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.