James Woodsin esittämä Max Renn on limaisuudessaan niin kuvottava vaihtolämpöinen nilviäinen, että Alexander Stubbkin piiloutuisi uurreposkisen rasvaletin rinnalla häpeissään itseensä. Omaa kaupallista televisiokanavaansa pyörittävä Renn uskoo vakaasti seksin ja väkivallan taloudelliseen potentiaaliin, ja mikäpä muu miehen mieltä ylentäisikään, kuin ”Videodromen” nimellä kulkeva raakaa seksiä ja aitoa kidutusta ja kuolemaa tauotta näyttävä lähetys Malesiasta. Renn haluaa ehdottomasti saada yhteyden Videodromen ylläpitäjiin hieroakseen näiden kanssa kaikkien aikojen sopimuksen. Sitä ennen tämä on kuitenkin valmis vyöryttämään arvokasta snuffia maksavan yleisön näköradioista sisään vaikka sitten lupia kyselemättä. Loppujen lopuksi raha ratkaisee kaiken, ja onhan groteskissa roskassa oma erityinen viihdearvonsa.
Kanadan oma poika David Cronenberg on kertonut saaneensa Videodromeen idean omasta lapsuudestaan. Jo varhain kaikenlaiseen kipeään ja kiellettyyn mieltyneellä Cronenbergillä oli kouluvuosinaan tapana selailla yön pimeydessä televisiokanavia läpi ihan vain nähdäkseen kaikenlaista sairasta, mitä vanhaan puhtoisempaan aikaan harvemmin oikeassa elämässä silmien eteen tulikaan. Sittemmin median asema ihmisten koko todellisuudentajun ja arvojen muokkaajana kasvoikin aivan uudenlaisiin mittasuhteisiin. Viimeistään Martin Scorsesen Taksikuskin ja nuoren Jodie Fosterin innoittaman presidentin salamurhayrityksen jälkeen kriittinen keskustelu massamedian asemasta alkoi käydä kuumana myös kansan syvien rivien keskuudessa, eikä väittely tiedonvälityksen, viihteen ja konkreettisen väkivallan suhteesta ole näyttänyt vaimentumisen merkkejä vielä meidänkään aikanamme.
Videodrome heittää oman surrealistisen osansa keskusteluun faktan ja fiktion suhteesta. Alussa varsin radikaalilta väkivaltapornolta vaikuttava videomateriaali saakin nopeasti uusia, vainoharhaisempia ulottuvuuksia: pian aletaankin jo puhua videokuvan avulla leviävästä aivokasvaimesta ja hallituksen salaliitosta. Max Rennin itsensä käsitys ajasta ja paikasta hajoaa narratiiviseksi tilkkutäkiksi, ihmiset kuolevat ja heräävät television välityksellä henkiin, välistä Renn jopa rakasteleekin kieroutuneita feminiinisiä ominaisuuksia saaneen vastaanottimen kanssa. Vähitellen Rennin vatsaan alkaa body horrorin parhaita perinteitä kunnioittaen kasvaa videonauhuria muistuttava ylimääräinen elin ja käsiaseesta asekäsi – yksilöllisen ja vapaan toimijan sijaan Renn on muodonmuutoksensa jälkeen vain betamax-kaseteilla ohjelmoitava tahdoton pelinappula ja ”Mantsurian kandidaatti”. Ja kyllä, Renn salamurhaa poliitikon. Näin siis viittauksena todelliseen elämään sekä jo aiemmin mainittuun Scorsesen mestariteokseen.
Tuskinpa Cronenberg itsekään osasi 80-luvun alkuvuosina ennakoida, kuinka ajankohtainen tämän taiteellinen näkemys olisi neljää vuosikymmentä myöhemmin, jolloin suuri osa länsimaisen nuorison ajasta kuluu älykännyköiden sekä sosiaalisen median parissa. Jokin aika sitten esimerkiksi kohistiin nuorison saaneen psykologisen samaistumisen kautta Touretten syndrooman oireita katsomalla aiheesta TikTok-videoita. Sittemmin tapetille on nostettu myös sosiaalisessa mediassa leviävät terveydelle vaaralliset ja itsetuhoiset vaikutteet sekä kysymykset palveluiden sisällöstä ja hakualgoritmeista vastaavien teknologiajättien vastuusta. Media eri muodoissaan hallitsee 2020-luvulla ihmismieliä täydellisemmin kuin koskaan aiemmin, ja kysymys vapaasta tahdosta sekä teknologian ja mediaympäristön vaikutuksesta yksilöiden koko identiteettiin lukeutuu aikamme suuriin ratkaisemattomiin ongelmiin.
David Cronenberg käsitteli tätä kaikkea omalla tavallaan jo kauan ennen internetin tai sosiaalisen median keksimistäkään. Oikeastaan Cronenbergin johtopäätökset osuvat ainakin omieni kanssa hyvin yhteen, onhan lakkaamattomat määrät saastaa suoltava televisio kuvattu kuin vessanpönttönä. Max Rennin kohtalona on menettää ihmismieliä manipuloimaan tarkoitetun teknologian puristuksissa mielenterveytensä, ihmisyytensä ja lopulta henkensäkin. Meidän aikamme ”Max Rennit” radikalisoituvat sosiaalisen median algoritmien kautta ja toteuttavat kyselemättä mitä tahansa suunnitelmaa Yhdysvaltain hallituksen salaliittolaiset, Piilaakson rosvoparonit, sotateollinen kompleksi sekä Klaus Schwabin opetuslapset länsimaisen yhteiskunnan sekä ihmisten pään menoksi keksivätkään. Radikalismi valtaa kadut ja koululaitokset. Kaaos ja rappio leviävät syövän tavoin instituutiosta toiseen. Sisältä mädäntynyt järjestelmä alkaa luhistua omaan mahdottomuuteensa. Vallankumouksen aika on pian.
Tulevaisuudessa kaikki ihmiset sirutetaan ja rekisteröidään jo synnytyssairaalassa, jolloin median ja politikoiden ohjeet voidaan ladata suoraan kansan ajukoppaan internetin välityksellä. Uusin tekoälytekniikka mahdollistaa ajatusten lukemisen etänä ja pelkillä skannauskuvilla. Ihmiset taas voidaan helposti yksilöidä pelkällä sydänkuvalla ilman kortteja tai sormenjälkiä. Algoritmien sääntelemässä yhteiskunnassa ei ole tarvetta tai sijaa yksilölliselle ajattelulle. Tulevaisuudessa emme omista mitään, syömme vain hyönteisiä ja palvelemme onnellisina isäntiämme. Me rakastamme isäntiämme ja isäntämme rakastavat meitä.
You will own nothing and you will be happy!
Juu vill eat ze boogs!
Menenpä tästä seuraavaksi rakastelemaan puhelimeni kanssa.
Hyvää yötä, arvon lukijani!
Arvio: 5/5
VIDEODROME, 1983 Kanada
Ohjaus: David Cronenberg
Käsikirjoitus: David Cronenberg
Näyttelijät: Deborah Harry, Jack Creley, James Woods, Leslie Carlson, Peter Dvorsky, Sonja Smits
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.