Olisiko teillä hetki aikaa keskustella vallankumouksesta? Maailmassa näitä onkin ollut jos minkälaisia ja -värisiä: punaisia, valkoisia, sinisiä, vihreitä… tai ei ehkä vihreitä, eikä varmaan sinisiäkään… mutta! Asian ydin kuitenkin on siinä, että kaikenlaisia vallankeikautuksia kuitenkin viime vuosisadalla ja sitä ennenkin nähtiin mualimassa aivan tarpeeksi. Ranskan suuri maanjäristys sitä seuraavine levottomuuksineen sekä sotineen levitti vapauden ja iloisesti laulavien giljotiinien sanomaa ennennäkemättömällä tavalla ympäri maanpiirin. Napoleonin ajan jälkeen Venäjälläkin alkoi pata vähitellen porista ennen räjähdystään ensin vuonna 1905 sekä myöhemmin peräti kahdesti sotavuonna 1917. Itä-Euroopassa ja Unkarissa elettiin siis kahden suuren välimaastossa jatkuvien kapinoiden ja pienempien kumousten sarjatulessa.
Punainen psalmi ei ole tarina yhdestäkään Unkarissa tai muuallakaan sattuneesta kapinasta – Punainen psalmi kertoo niistä kaikista! Nimellisesti Miklós Jancsó elokuvatus sijoittuu vuoden 1890 Unkari talonpoikaislevottomuuksien polttopisteeseen pieneen kapinalliseen maalaiskyläseen, jonka asukkaat nostattavat kumouksellisia mielialoja joikaamalla ja tanssimalla tauotta värikkäiden kansantanssien tahtiin. Musiikkia kuullaankin poikkeuksellisesti läpi elokuvan, ja Jancsón teosta onkin siksi luonnehdittu myös musikaaliksi. Tarkkakorvainen voi kuitenkin huomata osan lauluista raikaavan muillakin kielillä kuin vain unkariksi: eräässä kohtauksessa esimerkiksi kuullaan muuatta englantilaista laulua, toisessa venäläistä. Punaisen psalmin vallankumous ei siis ole vain Unkarin köyhien kapinaa rikkaita aristokraatteja sekä vallitsevaa autoritääristä järjestelmää vastaan, vaan sillä on samalla tietty universaali ja kansainvälinen ulottuvuutensa.
Muita Jancsón perinteisiä niksejä ovat tarinan keskittäminen suurten massojen levottomaan kuvaukseen yksittäisen henkilöhahmojen tai varsinaisen selkeän juonen sijaan. Punaisen psalmin nimettömät kasvot ovatkin eri ihmisryhmien ja yhteiskuntaluokkien edustajia kuin konkreettisia persoonallisuuksia: yksinkertaisia maajusseja vastaan asettuu hienosti pukeutunut aristokraatti, sotilaita sekä yltäkylläisyydessä kylpevä pappi. Valkoisiin pukeutunut neitsyt kulkee kansan keskuudessa kuin hahmo Eugène Delacroix’n maalauksesta – viittaus Ranska vuoden 1830 heinäkuun vallankumoukseen. Muista hienoisista referensseistä mainittakoon, kuinka kapinalliset sitovat kämmeniinsä punaisen liinan kuin merkiksi ristiinnaulitsemisesta. Jancsón kuvaamassa maailmassa rikkailla on oma jumalansa ja köyhillä omansa.
En ole täysin varma, osasinko tulkita Jancsón hengästyttävän pitkillä otoilla kuvaaman vallankumousmusikaalin likimainkaan oikein, mutta henkilökohtaisesti näen tässä teoksessa sanoman taiteen ja kulttuurin voimasta vaikuttaa maailmaan. Miksi muuten vallankumous ja kapinallisuus olisi yhtä kiinteästi yhdistetty kuin Punaisessa psalmissa? Olen myös kuullut ja lukenut, kuinka tietty kansanmusiikki- ja perinneharrastus oli kylmän sodan vuosina tärkeä harrastus sekä eräänlaista henkistä kapinaa monille sosialismin ikeen alla eläville, olihan sosialismi luonteeltaan modernistinen sekä ainakin periaatteessa monien perinteisten tapojen ja käsitysten vihollinen. Sosialistiblokin hajottua keskenään kiisteleviksi klustereiksi paikallisjohtajat alkoivat kuitenkin suhtautua suopeammin kotoisten traditioiden ylläpitoon ja korostamiseen.
Tiivistäisinkin vaikutelmani Miklós Jancsón Punaisesta psalmista seuraavasti: Jancsón vallankumousmusikaali on taatussa kaoottisuudessaan, kalseassa värimaailmassaan sekä pitkissä otoissaan vaikeaa katseltavaa kenelle tahansa. Tietty kolkkous kuitenkin pistää ajattelulihakset toimimaan, jos vain jaksaa keskittyä näkemäänsä ja kuulemaansa: varsinaisen katsomisprosessin ollessa käynnissä en henkilökohtaisestikaan saanut juonen päästä kiinni kuin vaivoin ja tipoittain, mutta elokuvan katsottuani mieleeni suorastaan vyöryi ideoita ja tulkintaehdotuksia. Oma katselukokemukseni reaktioineen ja krapuloineen on kuitenkin vain osa henkilökohtaista hiljaista dialogiani Punaisen psalmin kanssa – muille katsojille Punainen psalmi saattaa olla vain vaivaannuttava, käsittämätön ja tylsä taide-elokuva. Onneksi jokaisella on oikeus mielipiteeseensä.
Arvio: 4/5
MEG KER A NEP, 1972 Unkari
Ohjaus: Miklós Jancsó
Käsikirjoitus: Gyula Hernádi, Miklós Jancsó
Näyttelijät: Andrea Drahota, Erzsi Cserhalmi, Gyöngyi Bürös, József Madaras, Juhász Jácint, Márk Zala, Tibor Molnár, Tibor Orbán
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.