Mulan (1998)

                                             

Toisin kuin yleisesti luullaan, ei Disneyn animaatiosiipi suinkaan koostu yhdestä ainoasta studiosta tai divisioonasta, vaan genrejättiläisellä on todellisuudessa taskussaan useampi ryhmittymä ympäri maata ja maailmaa työstämässä samanaikaisesti useita eri projekteja, sillä yhden ainoan pitkän animaation tuottamiseen saattaa helposti vierähtää satapäiseltäkin tiimiltä vähintään vuosikymmenen verran aikaa, vaikka jatkuvaan liukuhihnamaiseen Disney-tavaran tulvaan tottunut maksava yleisö ja erinäiset sidosryhmät odottavat saavansa lisää vähintään joka toinen vuosi, usein tiheämpäänkin.

Mulan oli Disneyn Floridassa sijaitsevan uuden sukupolven animaattoreista ja käsikirjoittajista koostuvan sivuhaaran ensimmäinen ikioma projekti, jonka Michel Eisner jalomielisyydessään näille lupasi Leijonakuninkaan ja Aladdinin julkaisuaikaan. Alkuperäisen konseptin ideana oli kertoa Tootsie - lyömätön lyyliä lainaava romanttinen puskafarssi tarujen Mulanista, mutta suunnitelmat päädyttiin ainakin osittain hylkäämään keskeisten tekijöiden protestoinnin vuoksi. Lopputulosta lähdettiin lopulta muokkaamaan huomattavasti alkuperäistä vakavammaksi ja kunnianhimoisemmaksi, Roy E. Disneyn idean pohjalta mukaan ynnättiin Mushun hahmo ja viimeisenä silauksena heinäsirkka, jolloin lopullinen tarina muotoutui kokoon kuin itsestään.

Disneyn Mulanin alku tuo elävästi mieleen Kenji Mizoguchin O'Haru - naisen tien: alussa Mulan nähdään neidoksi meikattuna ja puettuna matkalla naimakauppojen välittäjälle. Mulan (Heidi Kyrö) kuvataankin lähinnä kömpelönä ja kasvottomana osana sukuaan ja yhteisöään, tämän yllä oleva puku ja meikkikin ovat kuin uniformu. Toistuvana teemana alussa nähdään itseään ja omaa identiteettiään etsivän Mulanin peilikuva, ensin meikattuna esi-isien hautakivien pinnalta, myöhemmin melankolisen sadeveden muodostamasta lätäköstä ja edelleen miekasta – viimeisen kohdalla hahmo kirjaimellisesti katkaisee suhteensa menneisyyteensä leikkaamalla hiuksensa ja lähtemällä luvatta sotilaaksi sairaan isänsä sijasta. Kaikenlaisesta huumorista ja muutamasta lauletusta kohtauksesta huolimatta visuaalisen kerronnan taso on huikea aivan alusta asti, kuten on asiain laita myös Jerry Goldsmithin säveltämän soundtrackin.

Seuraavaksi esi-isät lähettävät suojaavan hengen Mulanin turvaksi sotaan hunneja vastaan. Kuvioon astuu alkuperäiskielisessä versiossa Eddie Murphyn näyttelemä lohikäärme Mushu, joka on alennettu esi-isien henkien palvelijaksi aiempien töppäilyjensä vuoksi ja joka lopulta itse lähtee Mulanin tueksi ansaitakseen "työnantajiensa" kunnioituksen. Mushu on koomisena sivuhahmona mielestäni helposti sympaattisin ja hauskin kaikista Disneyn vastaavista koheltajista sekä huomattava syy itse Mulanin vetovoimalle. Tiettävästi käsikirjoitusprosessia varten perustettiin erillinen työryhmä tutkimaan klassisia Hollywood-elokuvia sopivien virikkeiden saamiseksi, eikä siis olekaan ihme, että hahmo onkin periaatteessa kuin suoraan jonkun Frank Capran ohjaustöistä. Suomalaisessa versiossa dialogin rosoisempia osuuksia on vielä menty korjailemaan ja väärään rooliin eksynyt Murphy korvaamaan yhdellä kautta aikain hienoimmista suomalaisista dubbaussuorituksista vetävällä Tom Pöystillä, eli Pekka Töpöhännällä.

Mulanista ei varsinaisesti tarkoitettu puhdasta komediaa, mutta sen huumori on siitäkin huolimatta vähintään yhtä terävää jälkeä kuin sen suomalainen dubbauskin. Parhaisiin paloihin päästään käsiksi Mulanin saavuttua ällöttävinä ja tyhminä sikoina kuvattujen, kurittoman rosvolauman lailla keskenään tappelevien stereotyyppisen tosimiesten kansoittamaan armeijaan. Samalla armeijassa kohdataan Disneyn historian sympaattisimpiin lukeutuva Puntti Valtosen tulkitsema raivopäisen Yaon, Kari "Prätkähiirten Turbo" Tammisen pasifistinen Chien-Pon ja Antti Pääkkösen huuliveikko Lingin muodostama hilpeä trio ja Mulanin läheisimmät kohtalotoverit, jotka kannattelevat lähes yksin harteillaan useita keskivaiheen kohtauksia. Olin tukehtua viimeistään keskivaiheen kohtauksessa, jossa joukko sotilaita nauraa yhteen ääneen, ja naurun seasta voi erottaa aasin ulvontaa.

Virallisen tarinan mukaan Mulania työstäessä tehtiin paitsi mittavia ekskursioita Kiinaan ja tutkimuksia Ming- ja Qin-dynastioiden taiteesta ja kulttuurista, mutta vaikutteita haettiin myös saksalaisen ekspressionismin kaltaisista uudemmista suuntauksista kuvakulmien, varjojen ja hahmodesignin tehokkaampaa hyödyntämistä ajatellen. Missään muualla suunnitteluvaiheessa nähty vaiva ei näykään yhtä selvästi kuin tarinan roiston, hunnien, kuvauksessa: siinä missä kiinalaisten armeija koostuu kurinalaiseksi koulutetuista kunniallisista miehistä, Mulan itse on heikko mutta neuvokas nainen ja Mulanin toverit hilpeitä veikkoja, on Kiinaan hyökkäävä hunniarmeija kuvattu raiskaajista ja murhaajista koostuvana kurittomana rosvolaumana, jonka johtajakin on Tsingis-kaanin mukaan suunniteltu raakalaismainen barbaari ja anti-Mulan, jolla on onnea tuottavan iloisen lohikäärmeen sijaan omana suojelushenkenään valtaa, voimaa ja kuolemaa symboloiva kotka. Monet tuntuvat pitävän hunnien johtajaa jotenkin heikkona tai tylsänä roistona, eihän hahmolla ole erillistä ääneen lausuttua syvällisempää persoonallisuuttaan, mutta todellisuudessa kaikki olennainen aiheesta kerrotaan pelkästään visuaalisin avuin.

Mulanin tuotantohistorian tuntien tuskin tulee yllätyksenä, että tarina kokonaisuudessaan on kuin kaksi täysin eri elokuvaa, joista ensimmäinen on korostetun huumorivoittoinen ja jälkimmäinen ryppyotsaisempaa sotadraamaa. Yllätyksenä saattaakin tulla riskaabelin ratkaisun toimivuus, sillä tunnelmaltaan kevyempi alku saa vakavamman jälkimmäisen puolikkaan tuntumaan voimakkaammalta kuin mitä se oikeasti onkaan, irrallisia tai ylimääräisiä kohtauksia ei mukaan ole eksynyt sekunninkaan edestä eikä viimeinen taistelu keisarinlinnassakaan tuntunut kuin sopivalta kirsikalta loppua kohden tiivistyvän täydellisyyttä hipovan tarinan huipuksi. Viimeisimmällä katsomiskerralla jopa huomasin, etteivät Mulan ja Li Shang perinteiseen Disney-tyyliin vain rakastu ensimmäisessä yhteisessä kohtauksessa, vaan hahmojen välillä on tietty kohtalonyhteys, lähtihän Mulan armeijaan pelastaakseen isänsä Li Shangin itse epäonnistuessa välttämään oman kenraali-isänsä julman kohtalon riehuvien hunnien kynsissä.

Lukeudun näine mielipiteineni varmasti vähemmistöön, mutta omasti mielestäni Mulan on joka suhteessa yksi kautta aikain parhaista Disney-elokuvista, jonka huippua huiteleva suomalainen käännös ja Leif Wagerin, Pekka ”Monni” Autiovuoren, Seela Sellan ja Matti Raninin kaltaisista sivuosistakin koostuva dubbaus vielä erikseen nostavat seuraavalle tasolle. Silkka visuaalisen kerronnan taso edustaa Mulanissa helposti yhtä kautta aikain hiotuimmista työnäytteistä kaikista Disneyn tuotoksista, mutta Mulania voi vielä luonnehtia innovatiiviseksikin sen joukkokohtauksia varten kehitetyn erillisen algoritmin vuoksi. Jos ei muuta, niin Mulan toiminee edelleenkin malliesimerkkinä nykyajan tietotekniikan ja perinteisen animaation saumattomasta yhteispelistä sekä genrensä parhaimpien luomusten ajattomasta viehätysvoimasta, johon nojaten on helppo tuottaa vuosikymmeniä myöhemminkin nolostuttavan surkeita remakeja, joista kukaan ei olisi valmis maksamaan latiakaan ilman alkuperäisten jättämää vahvaa muistijälkeä.


Arvio: 5/5


MULAN, 1998 USA
Ohjaus: Barry Cook, Tony Bancroft
Käsikirjoitus: Barry Johnson, Burny Mattinson, Chris Sanders, Chris Williams, Dean DeBlois, Ed Gombert, Eugenia Bostwick-Singer, Floyd Norman, Joe Grant, John Sanford, Julius Aguimatang, Lorna Cook, Philip LaZebnik, Raymond Singer, Rita Hsiao, Robert D. San Souci, Thom Enriquez, Tim Hodge
Näyttelijät: Heidi Kyrö, Santeri Kinnunen, Seela Sella, Matti Ranin, Leif Wager, Puntti Valtonen, Pekka Autiovuori, Antti Pääkkönen, Kari Tamminen