Antiikin Kreikan tarustoa on joku viisas joskus luonnehtinut eräänlaiseksi aikansa vastineeksi nykyajan höhlälle supersankarivillitykselle, sillä erotuksella tietenkin, että hellaan kansan tarinat ovat vuosien varrella innoittaneet ja inspiroineet mestaritaiteilijoita sekä ajattelijoita lähes joka alalla aina meidän päiviimme asti, eikä vähiten elokuva-alalla, jossa tietyt antiikkiset tarinankerronnan perusrakenteet - jopa kliseet - tuntuvat elävän sitkeästi omaa elämäänsä eri muodoissaan aihetta suoraan käsittelevien teosten ulkopuolellakin.
Antiikin suullisen ja kirjallisen perinnön vaikutusvallan tuntien onkin hyvin kummallista huomata, ettei klassinen kreikkalainen kulttuuri ole tainnut ikinä poikia kovinkaan montaa vakavasti otettavaa animoitua elokuvaa tai televisiosarjaa Disneyn Herkuleksen lisäksi jotain yksittäisiä halpiksia lukuun ottamatta. Muutama vuosi sitten teilaamani Death Noten näytellyn version käsikirjoittanut puuhapari Charley & Vlas Parlapanides on kuitenkin nyt päättänyt iskeä Netflixin tuella tähän alalla ammottavaan henkiseen aukkoon omalla toiminnallisemmalla seikkailullaan, johon tekijöiden itsensä mukaan on jo kirjoitettu viiden tuotantokauden edes materiaalia. Tuon käsikirjoituksen varsinaista tasoa sopii toki arvailla, mutta näillä näkymin toinen kausi tullee ulos vielä tämän vuoden aikana jos animaation jumalat ovat meille suopeita.
Blood of Zeusin tarina alkaa juuri siten kuin tällaiset tarinat nyt yleensä tuppaavat käynnistyä: Olympoksen jumalten kuningas saattaa hellaan julman sotapäällikön nuoren vaimon raskaaksi. Lopulta isäntä kuitenkin saa vaimonsa kiinni tämän uskottomuudesta ja vastasyntynyt poikavauva on saada surmansa miehen kynsissä, kun ukkosenjumala yllättäen puuttuu peliin ja sotapäällikkö putoaa kuolemaansa. Vuosikausia myöhemmin vanha nainen elää aikuiseksi kasvaneen poikansa kanssa Kreikan köyhällä maaseudulla peläten jumalatar Heran kostoa. Kansan suussa vanhaa vaimoa perheineen pelätään ja kartetaan kuin tautia, sillä näiden sanotaan tuovan mukanaan vain onnettomuuden ja jumalten vihan. Samaan aikaan hellaan väkeä ahdistelee salaperäinen demoniarmeija, joka etsii käsiinsä mystistä vanhaa naista ja tämän sinisilmäistä poikaa...
Jos on ikinä eläessään sattunut seuraamaan animaatiomaailman ilmiöitä, tunnistaa jo ensimmäisten sekuntien perusteella näiden kavereiden käyttäneen inspiraation lähteenään toiminta- ja kauhufantasiaan erikoistuneen Yoshiaki Kawajirin klassisia töitä, kuten Wicked Cityä, Ninja Scrollia ja Vampire Hunter D: Bloodlustia. Kawajirilla on nimittäin perinteisen kauhua ja erotiikkaa yhdistelevän tyylinsä ohella tietty ihmishahmojen vakiodesign, jota myös tässä animeksi leimatussa länkkärisarjassa on suoraan apinoitu sellaisenaan. Jo näin kättelyssä sanottakoon, ettei Blood of Zeus yllä missään mielessä aiemmin mainittujen teosten tai Kawajirin parempien töiden tasolle ylipäänsä. Positiivisempana nuottina jäljittelyn kohde on tällä kertaa kuitenkin valittu viisaasti, sillä toiminnan mestarin tyyli sopii tällaiseen tarinaan vähintäänkin erinomaisesti ainakin ajatustasolla.
Blood of Zeusin tuotantohistoriasta on saatavilla poikkeuksellisen vähän konkreettista tietoa, mutta sarjan yleisen jäljen perusteella uskoisin tekijöiden olleen sitä tehdessään vielä hyvin epävarmoja tarinan jatkosta, minkä vuoksi eeppiseksi suunniteltu kertomus rakkaudesta ja kostosta tuntuu loppuvan aivan liian nopeasti, eikä katsojalle anneta missään kohtaa juuri tilaa hengittää tai henkilöhahmoille mahdollisuutta kasvaa. Jos Zeusin poika esimerkiksi lähtee kumppaneidensa kanssa sarjan alussa suurelle matkalle, tempaistaan tämä jo heti aluksi muista erilleen ja itse matkakin kohtaa päämääränsä jo heti seuraavassa jaksossa, minkä jälkeen koko juttu jo unohtuukin, eikä kumppaneilla ole lopun sarjan kuluessa juuri merkitystä, sillä koko spektaakkeli muuttuukin yhtäkkiä perinteisestä fantasiaseikkailusta tarinaksi kaikkivoivan isän ja inhimillisen heikon pojan välisestä vaikeasta suhteesta.
Kirjallisessa mielessä Parlapanideen poikien kyhäelmä ei kyllä juuri kiitoksen sanaa ole ansainnut, sillä kaikki vähänkään juonellinen anti tuntuu sinkoutuvan paikasta toiseen ilman kunnollista fokusta. Kaikkein pahin sudenkuoppa - täydellinen tylsyys - loistaa tällä kertaa kuitenkin poissaolollaan, sillä kaikesta epämääräisyydestä huolimatta animesta ammentava antiikkinen toimintafantasia kuitenkin näyttää ja kuulostaa ainakin parhaimmillaan pätevähköltä ja kaikesta sillisalaattimaisuudesta huolimatta tietyt seuraamista helpottavat perusrakenteet veljesvihasta, kohtalokkaasta ennustuksesta ja äidinmurhasta lähtien ovat juuri niille kuuluvilla paikoillaan. Jos pystyy antamaan anteeksi budjetin rajoitteiden vuoksi vähän töksähteleväksi jääneen animaation, tämän kahdeksan episodin pituisen minisarjan pystyy katsomaan helposti yhdellä istumalla vilkuilematta kertaakaan kelloa.
Blood of Zeus ei siis ole sen enempää mestariteos kuin floppikaan, mutta parantamisen varaa jäi tuleviin tuotantokausiin vielä vaikka kuinka. Jos antiikkiaiheiset elokuvat, pelit ja televisiosarjat noin yleensä ovat lähellä sydäntä, kannattaa Zeuksen pojan seikkailuja katsoessa pitää silmät ja korvat avoinna, sillä aina silloin tällöin tekijöillä on tapana heittää valppaille katsojille tarkoitettuja viittauksia muihin vastaaviin luomuksiin vuosien varrelta, parhaimmillaan hahmot jopa toistavat sanasta sanaan muiden historiallisten elokuvien kuuluisia repliikkejä. Meneekö tämäkin sitten apinoinnin vai kunnianosoituksen puoleen, riippuu kai katsojasta, mutta itse koin tällaisen velmuilun lähinnä huvittavana.
Arvio: 3/5
BLOOD OF ZEUS, 2020 USA
Ohjaus: Shaunt Nigoghossian
Käsikirjoitus: Charley Parlapanides, Vlas Parlapanides
Näyttelijät: Claudia Christian, Derek Phillips, Elias Toufexis, Jason O'Mara
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.