Milka - elokuva tabuista (1980)

En tiedä, onko tätä vessapaperibunkkeristani käsin kirjoittamaani arvostelua enää kukaan elossa lukemassa, mutta suomalainen mies sisälläni hukutti itsensä juuri viinaan ja tervaan – saunassa. Suomalaisen miehen ulkokuoreni taas päätti katsoa toisenkin Rauni Mollbergin elokuvan pois kuleksimasta, jotta saan vihdoin palautettua nämä kauan sitten varaamani arvostelukappaleeni paikalliseen kirjakeitaaseen ja ehkä varattua joskus uusiakin, kunhan tämä kohdalle iskenyt globaali kiinailmiö taas malttaa hellittää hetkeksi. Sisäinen suomalaiseni murahtaa hyväksyvästi ja pieraisee.

Timo K. Mukan romaaniin perustuva taideteos on eroottisia sävyjä saava kertomus ihmisyydestä, aikuistumisesta ja ehkä vähän ikääntymisestä ja kuolemastakin, lappilaisen ihmisen hengenmaisemasta ja suhteesta paikalliseen luontoon. Pikkuisessa tönössä kiihkeän vanhoillisessa kristillisessä yhteisössä äitinsä kanssa asustava nuori Milka toivoo Jumalalta itselleen suurta rakkautta, joka lopulta myös paikalle lehahtaakin Kristus-Perkeleenä tunnetun miehen hahmossa. Miekkonen on samalla Milkalle ensimmäinen askel aikuisten maailmaan, sekä tämän äidille myös mahdollisesti viimeinen mahdollisuus kokea seksuaalista mielihyvää. Lopulta resuinen ukko katoaa yhtä nopeasti kuin tulikin, mutta Milkan maailma on tuohon mennessä peruuttamattomasti muuttunut.

Odotin henkilökohtaisesti Milkasta jonkinlaista suoraa toistoa aiemmin näkemästäni Maa on syntinen laulu -elokuvasta, mutta sainkin sitä vain osittain, sillä vaikka Mukan kuvaama maailma lähes identtinen tuon kyseisen teoksen kanssa onkin siinä missä Mollbergin karun realistinen lähestymistapakin, on Milkan tyyli ja sanoma radikaalisti erilainen siihen nähden. Tällä kertaa Mollberg on selvästi saanut vaikutteita Aleksandr Dovzenkon aistillisista teoksista, erityisesti Maasta, jonka tavoin Mollbergin elokuvassakin nuoren naisen kypsymistä ja hedelmällisyyttä verrataan toistuvasti erilaisiin luonnonilmiöihin, kuten puhkeamaisillaan oleviin kukkiin ja kypsyvään marjasatoon. Suoranaista inhorealismia ei tällä kertaa nähdäkään likimain ollenkaan, eikä eläimiäkään silvota silkan taiteen nimissä kuten aiemmin.

Itse asiassa menisin kuvailemaan Milkaa jopa edeltäjäänsä helppotajuisemmaksi ja kertaluokkaa helpommin lähestyttäväksi teokseksi, joka ei vajaan kahden tunnin kestostakaan huolimatta tylsistyttänyt itseäni hetkeksikään. Mollberg on viisaasti jättänyt kaikenlaisen turhan dialogin tällä kertaa minimiin ja luottanut kuvien voimaan sekä läpi teoksen hohkavaan vahvaan tunnelmaan, jollaista näkee ja kuulee vain tällaisissa amatöörinäyttelijöillä toteutetuissa pikkutarkan elämänmakuisissa maalaisdraamoissa. Näin vanhaksi kotimaiseksi teokseksi jopa seksiä ja alastomuutta on parhaimmillaan häkellyttävän paljon, muttei niinkään sensaation tai shokeeraavuuden vuoksi, vaan puhtaasti osana muuta taiteellista, suorastaan runollista kokonaisuutta.

Suomalainen mies sisälläni päätti Mollbergin teoksen katsottuaan vaihtaa gambinan punaviiniin ja Liisan Anneliin. Itse yllätin itseni pitämällä Milkasta kovasti kaikista etukäteen kuulemistani nurinoista huolimatta. En kuitenkaan menisi nostamaan tätä leffaa aivan niiden kirkkaimpien Mollen teosten kärkikastiin, vaikka tietyssä mielessä pidin tästä jopa enemmän kuin parista muusta suosikistani ohjaajalta. Kotimaisten elokuvain kastissa näkisin mieluusti enemmän juuri tällaista näkemyksellisempää audiovisuaalista runoutta kuin niitä samoja vuosittain ilmestyviä mukahauskoja Sami Hedberg -piereskelyjä. Sisäinen suomalaiseni murahtaa hyväksyvästi ja röyhtäisee.


Arvio: 4.5/5


MILKA - ELOKUVA TABUISTA, 1980 Suomi
Ohjaus: Rauni Mollberg
Käsikirjoitus: Jussi Niilekselä, Rauni Mollberg, Seppo Heinonen, Timo K. Mukka, Veikko Aaltonen
Näyttelijät: Eikka Lehtonen, Irma Huntus, Leena Suomu, Matti Turunen