Tuntematon sotilas (1985)

Heräsin äsken horroksestani ja huomasin harmikseni katsoneeni Rauni Mollbergin näkemyksen Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta vain kerran – ja senkin joskus mukulana televisiosta, niin kauan aikaa sitten etten edes muistanut kuin olleeni todella hämmentynyt. Hämmentynyt? Kyllä, sillä Edvin Laineen versio on miljoonan katselukerran myötä niin perusteellisesti polttomerkitty jokaisen suomalaisen takaraivoon, että pienikin poikkeama sen tutusta kaavasta saa helposti olon tuntumaan kiusalliselta, mutta kuka hullu oikeasti haluaisikaan nähdä täsmälleen samaa elokuvaa kuva kuvalta toistettuna parhaimmillaankin vain kosmeettisin muutoksin siloteltuna?

Onko oikeasti edes tarpeen alkaa selitellä Tuntemattoman sotilaan tarinaa auki? Kyseessähän on tietysti se yksi suuri eepos, jossa hobitit matkaavat Tuomiovuorelle tuhotakseen sen pahuksen sormuksen, T-800 matkaa ajassa takaisin tappaakseen Jouko Kunnarin äidin ja Riku Dekkari paljastuu replikantiksi. Ennen sitä suomalainen konekiväärikomppania kuitenkin osallistuu jatkosodan melskeisiin, matkaa sinne jonnekin vaaroja uhaten ja lopulta myös samaa tietä takaisin. Siinä välissä nähdään Antero Rokka lahtaamassa joukon neuvostoliittolaisia sotilaita, hyväntahtoinen Hietanen heittämässä turkulaista läppää ja kommunisti Lahtinen selittämässä evoluution saloja epäuskoisille sotamiehille.

Miten Mollbergin näkemys sitten eroaa Laineen vastaavasta? No, ensinnäkin tässä nähdään iän suolaamien iskelmätähtien sijaan sotilaiden rooleissa oikean ikäisiä nuoria miehiä, joten sikäli liikutaan jo huomattavasti lähempänä Linnan alkuperäisteoksen henkeä. Molle on tavoilleen uskollisesti myös lähtenyt kuvaamaan teostaan kauttaaltaan käsikameralla ja käytännössä pitkälti amatöörivoimin, mikä tuo parhaat neuvostoliittolaiset mieleen tuovan karun realistisen ja likaisen sodan huomattavasti sitä vanhaa versiota lähemmäksi katsojaa, kauas pois vanhahtavasta teatraalisemmasta kankeudesta. Parhaimmillaan Esa Vuorisen kamera kiertää väenpaljoudessa hallitsemattomasti kuin sivustakatsoja, tallentaen sotilaat näiden voitontunnon ja häpeän hetkellä sellaisella vimmalla, että hien ja palavien ruumiiden katkun pystyy haistamaan ruudun toisella puolella asti.

Vuoden 1985 Tuntematonta sotilasta voisikin muiden tekijänsä teosten tavoin luonnehtia suoranaiseksi hyperrealismiksi, mutta oikeasti löysin itse tästä jopa unenomaisempia aineksia, kuten levottomalla liikkeellä kuvattuja kaoottisia kohtauksia, korostetun unimaisen värikkäitä jaksoja sekä erityisesti lopun järkyttävä painajaismainen, suorastaan klaustrofobinen ambulanssikohtaus, jossa kuvakulmat on valittu siten, että kädettömät ja jalattomat miehet vaikuttivat hapuilevan tasapainonsa kanssa ja putoavan kuin tyhjään.

Kaikkea edellistä ihastellessa ei kuitenkaan sovi olla unohtamatta tietenkään Mollen teoksen selkeää yhteiskunnallista sanomaa. Sodasta päättävät kasvottomat ja nimettömät poliitikot ja muu herrasväki ovat kaukana jossain, rahvaalla nuorisolla ei ole mahdollisuutta päättää omasta kohtalostaan, mutta sodasta vastuullisten nimissä nautitaan kalliita drinkkejä. Alussa nähdään riisuutuneita nuoria miehiä rivissä lääkärintarkastuksessa – lopussa ruumisvaunuissa. Olen lisäksi lukenut Mollen vielä tarkoituksella jättäneen tästä pois kaikenlaiset suorat viittaukset aikakautensa konkreettisiin tapahtumiin, päivämääriin ja nimiin, sillä tämä halusi keskittyä kuvaamaan sotaa yleisellä tasolla.

Niinkin näyttelijäkaartiltaan legendaarisen elokuvan kuin vuoden 1955 Tuntemattoman sotilaan kohdalla voisi varmaan luulla Mollen vision viimeistään romahtavan itseensä, eikä vain? Väärin! Ensimmäisellä katsomiskerralla muistin hämmentyneeni nimenomaan näyttelijöiden kauttaaltaan erilaisesta habituksesta ja tavasta lausua tutut repliikkinsä, mutta toisella kertaa olen päässyt tästä alkuhämäyksestä jo siinä määrin yli, että osasin nauttia niistä. Jopa Pirkka-Pekka Petelius, joka luonnollisesti tunnetaan paremmin humoristisista rooleistaan, istui omasta mielestäni Hietasen rooliin jopa Heikki Savolaista paremmin, vaikka Lehtoa tulkitseva Pauli Poranen superkarismaattiselle Åke Lindmanille häviääkin. Vertailussa ehkäpä vahvin voittaja Mollen kaartissa verrattuna alkuperäiseen on kuitenkin Risto Tuorila Koskelana. Parempaa roolitusta ei voisi jälkikäteen kuvitellakaan.

Rauni Mollbergin Tuntematon sotilas on kotimaisen elokuvataiteen parhaimmistoa, oikea sotaleffojen sotaleffa. Tämän lähemmäksi genren likaisimpia ja karuimpia pasifistisia neuvostoklassikoita tuskin koskaan tullaan pääsemään tässä maassa – ja tämä on aika paljon kehuttu. Monesti kuulee ihmisten vertaavan negatiivisessa mielessä kotimaisia tekeleitä ulkolaisiin, mutta tämän kohdalla tilanteen luulisi olevan täysin päinvastainen, sillä Mollbergin visio on sellaisenaan ehtaa maailmanluokan sotadraamaa ilman genren perinteisimpiä kliseitä ja kaunisteluja. Tällaisesta jos mistä pitäisi olla jokaisen suomalaisen elokuvan ystävän ylpeä.


Arvio: 5/5


TUNTEMATON SOTILAS, 1985 Suomi
Ohjaus: Rauni Mollberg
Käsikirjoitus: Rauni Mollberg, Veikko Aaltonen, Väinö Linna
Näyttelijät: Hannu Kivioja, Kari Väänänen, Martti Kainulainen, Matti Nurminen, Mika Mäkelä, Ossi-Ensio Korvuo, Paavo Liski, Pauli Poranen, Pekka Ketonen, Pertti Koivula, Pirkka-Pekka Petelius, Risto Tuorila, Tero Niva