Kas, tohtori Frankensteinin seikkailut eivät päättyneetkään elokuvasarjan toisessa osassa, vaikka saagan täydellinen epilogi muuta hengessä lupailikin. Niin täydellinen päätös toinen tuleminen kuitenkin oli, että seuraavaa Frankensteinia – löyhää remakea alkuperäisestä tarinasta – saatiin odottaa peräti kuusi vuotta. Miksi tai miten Frankensteinin tarina kronologisessa mielessä edes jatkuu elokuvien välillä, on ainakin itselleni täydellinen mysteeri: hahmo vain palaa kerta toisena jälkeen uuden nimen suojissa jatkamaan niitä samoja puuhiaan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Peter Cushingin koko ruumiinsa voimalla tulkitsema antisankari on vähintään yhtä ajaton ja kuolematon kuin Mary Shelleyn kirjoittama romaanikin – olisipa ollut Cushing itsekin.
Frankenstein-saagan viidennessä osassa vanha velmu palaa taas asian ytimeen juonittelemaan ja tappamaan ihmisiä. Heti yhdessä ensimmäisistä kohtauksista Peter Cushing pistää nokkelan älynsä voimin joukon hienostelevia herrasmiehiä nuolemaan näppejään. Tällä kertaa Frank haluaa käsiinsä mielisairaalaan suljetun ex-kollegansa, jolta tämän olisi tarkoitus kiristää irti tarvitsemaansa tietoa. Ennen H-hetkeä paikallinen nuoriso kuitenkin pääsee itse ilkimyksen todellisen identiteetin jäljille, jolloin Frankenstein päätyy pakottamaan nämä rikostovereikseen uhkaamalla paljastaa näiden omat kokaiinibisnekset viranomaisille. Vauhtipöly oli siis herrasväen muotihuumetta viktoriaanisen ajan Isossa-Britanniassa.
Vähän yliampuvasti nimetyn elokuvan aikoihin kansa alkoi ilmeisesti olla jo tottunut tekovereen ja väkivallalla mässäilyyn, joten vanha velmu Terence Fisher pyrki tarkoituksella nostamaan
panoksia jo alusta asti ennennäkemättömän rankkoihin ja julmiin mittasuhteisiin. Viidennessä Frankensteinissa paha tohtori mm. raiskaa naisen ja särkee täysin epäröimättä vanhan naisen sydämen paljastamalla tälle sairaan miehensä tohjoksi silvotun ruumiin. Todellisuudessa mies elää ja voi hyvin – ventovieraan ihmisen kehossa. Peter Cushing itse vihasi tuotantoportaan tekemiä lisäyksiä, sillä etenkään mainittu pakkonaimiskohtaus ei tuo tarinaan tai hahmoon mitään varsinaista merkitsevää uutta silkan shokkiarvon lisäksi.
Frankenstein on tuhottava lukeutuu Hammerin filmografian onnistuneimpiin ja säväyttävimpiin lukuihin; kokonaisen elokuvasarjan viidenneksi osaksi Fisherin ja kumppaneiden tuotos on suorastaan häkellyttävän tasokasta viihdettä. Pienenä juonellisena kompastuskivenä koko puolivälin mielisairausepisodi tuntuu täysin typerältä ja vähän irralliseltakin. Frankensteinhan on jo useamman elokuvan edestä leikellyt ihmisiä ja siirrellyt aivoja – jopa sieluja – ruumiista toiseen, mutta että nyt tämä osaa parantaa henkisiä sairauksiakin? Eihän tämäkään mikään maata järisyttävä idea ole, leikeltiinhän mielisairaaloiden potilaita vanhastaan parantamistarkoituksessa ennenkin. Kirurginen operaatio tietysti kuljettaa tarinaa kohtausten välillä, mutta tapaukseen ei jälkeenpäin edes viitata mitenkään, vaan unohdetaan suosiolla mahdollisimman sukkelaan - ehkä toisaalta myös parempi niin.
Keskivaiheen kömmähdyksen korvaa oikein korkojen kanssa yksi kautta aikain hienoimmista kliimakseista. Kuulkaas tätä: viides Frankenstein huipentuu komeaan maalaiskartanoon, jonne mainittu ex-kollega on kätkenyt pahan tohtorin tarvitseman informaation paperille kirjoitettuna. Peter Cushingin rynnätessä etsimään mainittua lappusta tämän piinaama miesparka tuikkaakin koko pytingin tuleen, ja lopullinen mittelö tohtori Frankensteinin ja tämän uhrien välillä käydään siten taivaan tuuliin roihuavassa ylellisessä residenssissä. Idea on tietysti lainattu vuoden 1924 Gösta Berlingin tarusta, mutta mitä väliä? Näin eeppisellä tavalla pitäisi jokainen kauhuelokuva päättää. Terence Fisher vielä päättää tarinansa vähäeleisen tyylikkäästi saattamalla keskeisten henkilöiden omat kaaret päätökseensä jättäen samalla tohtorin itsensä kohtalon avoimeksi. Lopputulos ei ole vähempää kuin yksi Hammerin ja kumppaneiden makeimmista tuotoksista kautta aikain.
Arvio: 4.5/5
FRANKENSTEIN MUST BE DESTROYED, 1969 Iso-Britannia
Ohjaus: Terence Fisher
Käsikirjoitus: Bert Batt
Näyttelijät: Freddie Jones, Maxine Audley, Peter Cushing, Simon Ward, Thorley Walters, Veronica Carlson
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.