Kas tässä teille hupsu leffa kaukaa 2000-luvun alkuvuosilta! Apua olen kalan keskeinen premissi oli vähän tyhmä jo silloin ilmestyessäänkin, mutta elokuvaa itseään sekä sen huolella hiottua soundtrackiä myytiin erityisesti pohjoismaissa kuin leipää, ja muistetaan yhä muistajasta riippuen joko kauhulla tai kaihoisalla nostalgialla yhtenä aikansa ”tapauksista”. Kuitenkin kyseessä on paljon muuta kuin pelkkä Pixarin kalatarinan halpa plagiaatti. Itse asiassa tilanne saattaa olla päinvastoinkin, tämä tekele nimittäin oli vähintäänkin Viidakkovekara Juuson päivistä karaistuneiden tanskalaisten animaation mestareiden suunnittelupöydällä ainakin 90-luvun puolivälistä asti. Viimeiseen viittaa myös nykyisin vapaasti katsottavissa oleva, ilmeisesti rahoittajille suunnattu testipätkä vuodelta 1996, mutta palaan asiaan tuonnempana.
Juuttien omassa kalarainassa kolme lasta päättää lähteä kotoaan seikkailemaan ja päätyvät lopulta eksentrisen mikrobiologin laboratorioon. Hilpeän laulunsa kautta – tämä leffa on siis Disney-tyyliin musikaali – tohtori MacRilli esittelee lapsille oman ratkaisunsa ilmastonmuutoksen sekä jäätiköiden sulamisen tuottamaan ongelmaan: taikarohdon, jolla ihmiset voivat muuttua mereneläviksi ja päinvastoin. Pahaksi onneksi taikajuomalla vain on tarinankerronnallisista syistä oma mielivaltainen aikarajansa, jonka jälkeen ihmiseksi eheytyminen ei enää niin vain onnistukaan. Käytännössä ihmiskuntaa uhkaava katastrofi siis korjattaisiin tämän elokuvan logiikalla yksinkertaisesti tuhoamalla samainen ihmiskunta. *Aseta tähän haluamasi viittaus aikamme politiikkaan sekä verorahojen hyötykäyttöön.*
Tietysti yksi lapsista menee vahingossa juomaan tuota edellä mainittua taikalitkua, ja kahden muun on samalla muuntauduttava itse kaloiksi pelastaakseen kolmannen valtameren pohjasta. Samassa rytäkässä taikajuoma itsessään putoaa veteen, antaen kaloille ja muille vaihtolämpöisille otuksille antropomorfisia piirteitä. Joeksi itsensä ristinyt juonikas kala päättää luoda kokonaisen kalojen sivilisaation jakelemalla litkua eteenpäin juuri sopivan kitsaasti, ettei muiden merenelävien älyllinen kapasiteetti ylitä sokeaa johtajanpalvontaa monimutkaisempaa aivotoimintaa. Pöljäksi lastenleffaksi juuttien kalarainassa on toisin sanoen hämmentävän paljon yhteiskunta- ja mediakriittistä sanomaa sekä viittauksia kaunokirjallisiin klassikoihin: tässä tapauksessa Aldous Huxleyn Uljaaseen uuteen maailmaan.
Viimeistään näillä main lopputuotteen tarina alkaa rajusti poiketa aiemmin mainitusta testipätkästä. Alkuperäiskonseptissa lapset joutuvat kalojen yhteiskunnan vainon kohteeksi ja päätyvät käyttämään taikajuomaa aseena älykkäitä vihollisiaan vastaan palauttaen kaiken lopulta ennalleen. Elokuvassa näin ei käy, vaan lasten on mainitun mielivaltaisen aikarajan vuoksi tehtävä oma taikajuomansa tohtorin laulussa olleiden ohjeiden mukaan sekä palattava takaisin tämän laboratorioon. Koko loppu elokuva onkin siis pelkkää kilpailua taikajuomasta toinen toistaan uhkaavampia öttiäisiä ja kalaparvia vastaan. Tiettävästi aiheesta suunniteltiin elokuvan lisäksi kokonaista televisiosarjaakin, joten kalojen yhteiskunnan tuhoaminen olisi ollut taloudellisessa mielessä hukkaan heitetty mahdollisuus. Sarja ei kuitenkaan koskaan materialisoitunut, sillä elokuva floppasi pohjoismaiden ulkopuolella pahasti.
Konsepti- ja käsikirjoitustasolla Apua, olen kala on siis melkoinen sekasotku, joka ei oikein missään kohtaa osaa päättää, mistä se oikeasti haluaa edes kertoa tai miten. Etenkin alkupuolikas vilisee niin paljon ympäristönsuojeluun ja yhteiskuntakritiikkiin viittaavaa sanomaa, että jälkimmäisen puolikkaan suoraviivainen lasten fantasiaseikkailu tuntuu jo vähän hämmentävältäkin. Huolettoman iloisen ja koukuttavan pop-korvamadon säestämää onnellista loppua edelleen hämmentää tieto kokonaisen kalojen yhteiskunnan olemassaolosta sekä mutatoituneen ja pitkälle mädäntyneen ihmisruumiin kellumisesta jossain iloisen aurinkorannan tuntumassa. Tämä ei siis ole mitään vanhan äijän mutuilua, vaan näitä juttuja naureskeltiin jo silloin mukulana videokasettia kavereiden ja sisarusten kanssa katsellessa.
Aitona ja vilpittömänä kehuna mainittakoon harvinaisen korkea animaation taso. Tanskassahan elettiin jo vanhastaan keskellä taiteenlajin korkeasuhdannetta, mutta näihin aikoihin Euroopassa yleisesti – ja etenkin Saksassa ja Irlannissa – oli amerikkalaisten yhteyksien kautta oma erityisen kehittynyt tuotantokoneistonsa. Apua, olen kala ei vain näytä hyvältä, vaan kyseessä saattaa edelleenkin olla pelkästään visuaalisessa sekä teknisessä mielessä kunnianhimoisinta ja korkeatasoisinta vanhalla mantereella tuotettua klassiseen Disney-tyyliin käsinpiirrettyä animaatiota, etenkin jos alihankintana tuotettuja jenkkipätkiä tai myöhempiä kokeilevampia irkkuanimaatioita ei oteta lukuun. Muutamissa kohdin kulahtanut tietokoneanimaatio tietysti näyttää ikäiseltään, mutta onneksi lapsenkengissään ollutta teknologiaa on ymmärretty käyttää armollisen säästeliäästi.
Aika ei ole ollut juuttien kalatarinalle kovinkaan armelias: suurin osa yleisöstä tuntuu joko rakkaudella vihaavan tai vain haihduttaneen onnellisesti mielestään koko elokuvan kaikkine oheistuotteineen päivineen. En henkilökohtaisesti ole koskaan ymmärtänyt Apua, olen kalan saamaa negatiivista vastaanottoa, eihän itse lopputuotos tietystä sekavuudestaan huolimatta varsinaisesti huonokaan ole – ei ainakaan tylsä. Suomalaiset erityisesti pääsivät vieläpä katsomaan elokuvansa tasokkaan dubbauksenkin voimin, samoin amerikkalaiset, jotka saivat kuulla Joena itseään Alan Rickmania. Oma vaatimaton teoriani kuuluu siten, että eurooppalaisten huippuosaajien kynästä lähtenyt liiankin tasokas animaatio ohjasi ihmisiä vertaamaan tätä teosta mielessään vähän turhankin kanssa omaa huippukauttaan vastikään eläneiden suurten amerikkalaisten animaatiostudioiden viimeisimpiin tuotoksiin, ja juutit tietenkin saivat kilpailussa vertauskuvallisesti turpiinsa niin että tukka lähti.
Tässä kohtaa lopputekstit pärähtävät näytölle, ja kaiuttimista alkaa soida:
”I'm a little yellow fish in the deep blue sea
Will somebody help me?
I'm a little yellow fish in the deep blue sea
Will somebody save me?”
Olette koukussa.
Arvio: 3/5
HJAELP, JEG ER EN FISK, 2000 Tanska, Saksa, Irlanti
Ohjaus: Greg Manwaring, Michael Hegner, Stefan Fjeldmark
Käsikirjoitus: John Stefan Olsen, Karsten Kiilerich, Stefan Fjeldmark, Tracy J. Brown
Näyttelijät: Aaron Paul, Alan Rickman, Jeff Pace, John Payne, Michael Dobson, Michelle Westerson, Scott McNeil, Terry Jones, Teryl Rothery
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.