sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Uusintakatselussa: Länsirintamalla 1918 (1930)


Pelkästään vuonna 1930 maailmalla sai ensi-iltansa kaksi sotaelokuvan klassikkoa: kahdesta tunnetumpi lienee Lewis Milestonen Länsirintamalta ei mitään uutta, joka räjäytti kertaheitolla pankin ennennäkemättömän kunnianhimoisella ja karulla kuvauksellaan ensimmäisen maailmansodan helvetistä. Se toinen ja vähemmän tunnettu, Ernst Johansenin romaanin pohjalta autenttisesta saksalaisnäkökulmasta tuotettu pienemmän mittakaavan spektaakkeli jopa ilmestyi mm. Suomessa kuukausikaupalla ennen amerikkalaisen klassikon rantautumista vanhalle mantereelle. Näihin aikoihin elettiin Weimarin Saksan elokuvan viimeisiä suuruudenvuosia ennen Hitlerin nousua ja isänmaallisempienkin nimitekijöiden pakoa maasta. Milestonen klassikon tavoin myös veteraaniohjaaja G.W. Pabstin sotakuvaelma joutui kotimaassaan sensuurin hampaisiin ja kiellettiin pasifistisen sanomansa vuoksi.

Länsirintamalla 1918 muistuttaa monia vanhan ajan neuvostoliittolaisia teoksia sikäli, ettei siinä juurikaan nähdä voimakkaita yksilöllisiä tai edes nimettyjä hahmoja yhtä lukuun ottamatta – katsoja oppiikin tuntemaan univormupukuisten nuorten miesten katraan lähinnä näiden ulkoisten piirteiden sekä elehdinnän kautta: miesjoukkoon mahtuu aina vähintään yksi tukevampi, yksi vitsiniekka, yksi hullu, jne. Toisin kuin siviilissä, rintamalla miesten on kyettävä toimimaan yhtenä joukkona, jossa yksittäisen ihmisen haluilla tai ominaisuuksilla ei juuri ole merkitystä. Nimensä mukaisesti tarinan tapahtumat sijoittuvat aivan sodan viimeisiin aikoihin, jolloin kaikki suurkonfliktin raadollisimmat piirteet olivat jo kivunneet kliimaksiinsa, ja saksalaisten romahdus sekä nostalgisen vanhan valtakunnan tuho, Versaillesin kirottu rauhansopimus, Weimarin tasavalta ja siten kohtalokkaasti myös natsi-Saksan synty olivat enää vain ajan kysymys – viimeinen konkreettisesti myös elokuvan ulkopuolella.

Useita vanhoja sotaelokuvia lyhyessä ajassa nauttiessa tulee myös valitettavasti huomanneeksi niiden itseään toistavan luonteen iskevän nopeasti kiväärinperänsä katsojan palleaan kuin pyhän hengen voimasta konsanaan. Tietty äärimmäinen realismi oli ja on uskomattoman tehokas keino vaikuttaa katsojien mielipiteisiin väkivallasta ja sodasta, mutta samalla liika sitoutuminen kuiviin faktoihin rajoittaa valtavasti teoksen kuin teoksen kerrontaa, ja ohjaa mielen nopeasti vertailemaan teosta suoraan toisia samanlaisia vastaan. Länsirintamalla 1918 näyttää ja kuulostaa kuin pienemmältä ja vaatimattomammalta versiolta Milestonen vastaavasta, kaikki olennainen kotirintaman harhaisuudesta identtisiltä näyttävien ja kuulostavien rintamaolojen todellisuuteen voisivat yhtä hyvin olla täsmälleen samasta teoksesta, jossa näyttävämmät palat on vain varattu amerikkalaisille tekijöille.

Pabstin vähäisemmän sotaklassikon omat ja erityiset ansiot voineekin siis yhtä hyvin tiivistää muutamiin olennaisiin yksityiskohtiin. Eräänä huomiona Pabst tiimeineen ei päätynyt kikkailemaan mykän aineiston ja äänieditoinnin salatieteiden avulla, vaan saksalaiset olivat kehittäneet kannettavia soitinlaukkuja muistuttavia käytännöllisempiä äänieristysjärjestelmiä, joiden ansiosta jo mykällä ajalla pitkälle edistyneitä nostureita ja vaijerijärjestelmiä kyettiin käyttämään sellaisenaan, minkä lisäksi Pabstin ohjaksissa juoksuhautataisteluun sekä alkeellisiin panssarihyökkäysstrategioihin päästiin syventymään monia kaltaisiaan perusteellisemmin. Suuren sodan lopputulos on kuitenkin sama kuin aina ennekin: hyvät miehet kuolevat tai makaavat raajattomina sairaalassa yksinäisen hullun kailottaessa ilmoille käskyjään liejussa ja mudassa mätänevien ruumiiden keskellä.

Herran ja miksei frouvankin vuonna 2022 Länsirintamalla 1918 ei ehkä enää edusta genrensä terävintä kärkeä, ja jokainen Milestonen mestariteoksen nähnyt todennäköisesti kuittaakin Pabstin kilpailevan uusasiallisuuden merkkiteoksen silkalla olankohautuksella, mutta omasta mielestäni elokuvana itsenään kyseessä ei välttämättä ole mikään huono tai kelvoton tapaus. Itse muistan katsoneeni Pabstin teoksen kauan ennen Länsirintamalla ei mitään uutta, ja pitäneeni tästä paljonkin, onhan kyseessä tietystä ajan patinasta huolimatta silti valovuosia rehellisempi, aidompi ja vihaisempi kuvaus sodan helvetillisestä luonteesta kuin mitä useimmat nykyajankaan tekijät rohkenevat katsojilleen näyttää. Vai onko olemassa muitakin sotaleffoja, joissa rintamalta kotiinsa lomille palaava sotilas huomaa perheensä elävän köyhyyden rajalla ja löytää kihlattunsakin pelehtimästä vieraan miehen kanssa?


Arvio: 4/5


WESTFRONT 1918, Saksa 1930
Ohjaus:
Georg Wilhelm Pabst
Käsikirjoitus: Ernst Johannsen, Ladislaus Vajda, Peter Martin Lampel
Näyttelijät:
Claus Clausen, Else Heller, Fritz Kampers, Gustav Diessl, Gustav Püttjer, Hanna Hoessrich, Hans Joachim Moebis, Jackie Monnier

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.