Egyptin prinssi (1998)

"I will not be dictated to, I will not be threatened. I am the morning and evening star, I am Pharaoh!"

Kauan, kauan sitten muuan mediamoguli Jeffrey Katzenberg istui Disneyn viihdeimperiumin
johtokunnassa ennen ajautumistaan perikatoon sekä lyöttäytymistään yhteen Steven Spielbergin nerokkaan mielen kanssa. Kahden neron yhteistyön hedelmänä syntyi menestyksekäs tuotantoyhtiö nimeltä DreamWorks, jonka sanomattomana tavoitteena oli nousta yhdeksi lajinsa suurista sekä haastaa avoimesti Katzenbergin entinen työnantaja elokuvain sekä erityisesti animaation saralla, joista jälkimmäiseen tulivoimaa haettiin pystyyn kuolleesta Amblin Animationista, entisistä Disney-veteraaneista sekä animaatiokeisari Richard Williamsin koulimista nuorista huippulahjakkuuksista.

DreamWorksin järjestyksessä toinen pitkä animaatioelokuva on ainakin päällisin puolin varsin tuttu klassisen Hollywoodin spektaakkelihenkeä huokuva raamatullinen kertomus Mooseksesta, heprealaisen kansan pelastumisesta Egyptin orjuudesta ja Jumalan antamasta kymmenestä käskystä. Jo DreamWorksin helmen ensimmäiset sekunnit paljastavat tarinan keskeiset teemat ja elementit: Egyptin prinssin maailmassa faaraota palvotaan jumalana, mutta ihmiselämää halveksiva rajaton valta ja loisto rakentuvat todellisuudessa kansan kärsimykselle. Suuruudenhulluus, valta ja raha ovat todellisuudessa silkkaa illuusiota ja itsepetosta, jotka johtavat lopulta niin voittamattoman maailmanvaltakunnan, mahtavan dynastian kuin ihmisen itsensäkin perikatoon. Ensimmäisten minuuttien kohdalla nähdään myös viittauksia mm. Citizen Kaneen ja Ben-Huriin.

Tarina alkaa, kun faarao Seti määrää joukkonsa surmaamaan heprealaisten orjiensa imeväiset poikalapset. Yksi lapsista kuitenkin pelastuu jokeen lasketussa kaislakorissa, jonka mukanaan kantama pienokainen päätyy osaksi faaraon itsensä perhettä. Vuosia myöhemmin Moosekseksi ristitty nuori mies on kasvanut kuninkaallisen perheen vastuuttomaksi, mutta moraalintajuiseksi vesaksi, joka kiusoittelee toistuvasti veljeään Ramsesta erilaisilla kujeilla palaten kuitenkin aina takaisin pelastamaan tämän pulasta. Mooseksen päästyä perille syntyperästään tämä päätyy lopulta hylkäämään vanhan minänsä ja elättämään itsensä köyhänä paimenena meedialaisen heimon parissa. Lopulta kohtalo kuitenkin puuttuu peliin, ja Mooses joutuu jälleen kohtaamaan menneisyytensä sekä jumalalliseksi faaraoksi kohonneen Ramseksen, mutta tällä kertaa ylpeämpi veli ei enää ole valmis hyväksymään hyväntahtoisen veljensä auttavaa kättä, vaan mieluummin hukuttaa valtakuntansa epätoivoon ja ahdinkoon henkilökohtaisen kullan ja kunnian vuoksi.

Egyptin prinssi oli ilmestyessään melkoinen outolintu: Jeffrey Katzenberg oli tiettävästi tarkoittanut alkuperäisen ideansa toisen Mooseksen kirjan kypsempää animaatioversiosta Disney-musikaaliksi, mutta silloinen päättävä pöytä tyrmäsi suunnitelmat alkuunsa. Kun Egyptin prinssi lopulta ilmestyi DreamWorksin tuottamana, eivät kriitikot tai yleisö täysin tienneet, miten siihen olisi pitänyt suhtautua. Itse esimerkiksi muistan tätä markkinoidun irvokkaasti hyvin pienille lapsille suunnattuna Disney-musikaalina, tätä jopa mainostettiin muistaakseni Aku Ankka -lehden sivuilla, mutta todellisuudessahan kyseessä on nimenomaan aikuisille tarkoitettu vanhan ajan raamatullisille eepoksille estotta kumartava oopperamainen spektaakkeli, jossa ei puhuvia huonekaluja tai laulavia eläimiä juuri nähdä. Toisaalta muistan monen aikalaisen jopa kuitanneen koko jutun silkkana "hihhulipropagandana", vaikka uskoa tai raamatullisia totuuksia ei ydintarinassa tuputeta laisinkaan eikä vähistä raamatullisista aineksistakaan tarvitse välittää nauttiakseen maailmanluokan animoidusta musikaalidraamasta ja shakespearemaisen ajattomasta veljessodasta.

Muistan katsoneeni Egyptin prinssin viimeksi pauttiarallaa parikymmentä vuotta sitten, ja uusintakatselulla lähinnä hämmästelin, miten tarkkaan muistin itse elokuvan lähes alusta loppuun miltei kuva kuvalta. Toisaalta Egyptin prinssin jättämää muistijälkeä ei pidä ihmettelemänkään, sillä silkan animaation jalo taito on ollut DreamWorksin nuorella tiimillä täydellisesti hallussa jo tässä vaiheessa. Yksi keskeinen teema itse tarinassahan on selvästi ollut faaraoiden mahti ja suuruus, mitä edelleen on visualisoitu jättimäisin, suorastaan monumentaalisin kuvin elämääkin suuremmista patsaista ja temppeleistä, joiden varjossa mitättömän pieninä ja kasvottomina kuvatut orjat rehkivät, elävät ja kuolevat kuin arvottomat muurahaiset. Kohtauksista visuaalisesti upein on mielestäni lopussa nähtävä "You're Playing with the Big Boys Now", jossa kaikenlainen megalomaaninen tyylittely jättimäisine patsaineen ja dramaattisine varjoineen on vedetty tyylitajuiseen äärimmäisyyteen asti. Musikaalinumeron keskeinen idea on yksinkertaisesti korostaa faaraon ja papiston mahtipontista ulkokuorta silkkana kulissina ja savuverhona, jonka läpi tavallinen kansa kieltäytyy näkemästä.

Tarinankerronnan itsensä tasosta taas kertoo paljon, ettei koko elokuvassa taida olla ainuttakaan ylimääräistä kuvaa, repliikkiä tai filleriä, ei niin mitään. Nykystandardista poiketen pituuttakin Egyptin prinssillä on vain vaivaiset 94 minuuttia, mutta jättimäisiä teemoja käsittävä tarina tuntuu etenevän kuin itsestään jämähtämättä kertaakaan paikoilleen, usein pelkkä kuvasommittelu ja hahmojen elekieli yksinään kertovat enemmän ja syvällisemmin kuin yksikään dialoginpätkä koskaan. Leffansa nauttimiseen keskittyvä tarkkaavainen katsoja saattaa esimerkiksi huomata, ettei Egyptin prinssin hahmokatras ole mitenkään mustavalkoinen, vaan vanha faaraokin kuvataan velvollisuudentuntoisena ja perheestään välittävänä miehenä, joka vain sattuu olemaan vilpittömän sokea vallitsevalle todellisuudelle. Epävarma ja isänsä nöyryyttämä Ramses taas on liian ylpeä hyväksyäkseen totuutta ja päätyy lopulta myös maksamaan siitä paljastumalla isänsä halveksimaksi sukunsa heikoksi lenkiksi, joka on tuhoava hallitsevan dynastian ikiajoiksi.

Haluan kuitenkin näin arvosteluni loppuun vielä mainita erikseen pitäneeni erityisen paljon DreamWorksin mestariteoksen velmusta huumorista – jota siis niin ikään löytyy, vaikka tunnelma juonen edetessä vakavoituukin huomattavasti vähän samaan tapaan kuin vanhan hyvän ajan Chaplin-henkisissä draama-komedioissa. Erityistä iloa henkilökohtaisella tasolla itselleni tuotti kohtaus, jossa Mooseksen tuleva vaimo pakenee kuninkaallisesta palatsista: Kun Mooses menee huoneeseensa, tämä löytääkin palvelijansa köytettynä. Mooseksen kääntäessä katseensa kohti lähintä ikkunaa, huomataan myös tämän koirien tulleen köytetyiksi!

Egyptin prinssi on toisin sanoen upea ja kaikin kuviteltavin tavoin monitasoinen ja -ulotteinen elämys, DreamWorksin kruununjalokivi sekä yksi kautta aikain parhaista ja omalla kummallisella tavallaan aliarvostetuimmista koko illan animaatioelokuvista. Katzenbergin, Spielbergin ja kumppaneiden hengentuotoksesta ei nykyään kuule enää juuri puhuttavan tai kirjoitettavan missään, ilmeisesti alkuaikojen hämmennys ei ole koskaan tainnut hälvetä tai sitten nykyajan "animaation syöväksi" ristimäni cgi-villitys on vain ohittanut suosiossa tällaiset vanhan hyvän ajan tyylitajuiset käsityönä tuotetut animaatiospektaakkelit. Jos Egyptin prinssi olisikin tullut katsottua lapsena, kannattaa se ehdottomasti katsastaa uudestaan vielä vanhemmalla iällä, jolloin siitä saa huomattavasti enemmän irti ja siihen vilpittömällä mielellä vuodatettua sydänverta osaa myös arvostaa. Jos ei muuta, niin Hans Zimmerin ja Stephen Schwartzin rautaisella ammattitaidolla kirjoittamaa soundtrackiä ei saa mielestään vielä vuosienkaan päästä.


Arvio: 5/5


THE PRINCE OF EGYPT, 1998 USA
Ohjaus: Brenda Chapman, Simon Wells, Steve Hickner
Käsikirjoitus: Nicholas Meyer, Philip LaZebnik
Näyttelijät: Val Kilmer, Sandra Bullock, Michelle Pfeiffer, Raplh Fiennes